Kylläpä on aika mennyt nopeasti, en voi uskoa että tein viimeksi tänne osan viime elokuussa! Siitähän on jo yli puoli vuotta!

Kyse  ei ole siitä, etteikö mulla olisi peli-intoa.. Sitä kyllä löytyy ja olen paljon pelaillut eteenpäin tämänkin suvun elämää, mutta en ole vain saanut aikaiseksi rustata tapahtumia nettiin. Pikemminkin kirjoitusinto ja -aika on lopussa. Varmaan se mikä tässä tökkii, on se että a) kone on hidas ja b) kaikki kuvat on ihan järjettömässä järjestyksessä Simssin kuvakansioissa.. pitäisi järjestellä ne. Yritän nyt joku päivä päästä taas tekemään uutta osaa, tällä kertaa ei-perijöiden (Lilia, Forrest, Lucy) elämästä. Nyt tekisi vaan mieli pelata Saffronin elämää eteenpäin eikä kirjoittaa vanhoista ei-perijöiden tapahtumista.. ja toisaalta taas haluan kertoa ne teille! Mut ne kuvat..... ärh, on vaan niin tylsää etsiskellä niitä tuolta kansioista ja yrittää löytää oikeat kuvat (varsinkin jos osa kuvista on hävinnyt välistä!). Ei kellään sattuis olemaan jotain hyvää kikkaa, jolla saisi kuvat nopeasti järkättyä/valittua/lisättyä?

Suurin syy on kuitenkin yksinkertaisesti se, ettei aika riitä. En kuitenkaan vielä halua luovuttaa tämän kanssa, koska tykkään pelata tällä perheellä tosi paljon ja on mukavaa kirjoittaa tätä! Ajanpuute vaan saa mut turhautumaan :( Olisi myös kivaa saada uusi kone, joku vähän nopeammin toimiva, niin simssikin toimisi nopeammin. Noh, pitää joku päivä ottaa itseäni niskasta kiinni ja muistuttaa, miten kivaa tätä on kirjoittaa! Eiköhän tää tästä taas lähde rullaamaan... :)

Onkohan tällä tarinalla enää edes lukijoita...?

-Foggy

Heti ensiksi pyydän anteeksi, etten ole ehtinyt tehdä jatkoa melkein koko kesän aikana! Voin sanoa, että kesä on ollut oikeastaan kiireisempää aikaa kuin kouluaika.. Ja aina kun olen edes ajatellut tekemätöntä yliopistosta kertovaa osaa, olen luovuttanut sillä en ole jaksanut kirjoittaa tylsiä yo-löpinöitä vaan kertoisin jo paljon mieluummin esimerkiksi ei-perijöiden elämästä jne. :D Nojaa, jostain täytyy jatkaa ja nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja vihdoin tehdä sen yliopisto-osan mustikkapiirakan voimin! Katsotaas, mitä tästä tulee..

Joku kysyi joskus kommentissa, voinko ilmoittaa osan alussa kuvien määrän. Tässä osassa on n. 78 kuvaa (jos laskin oikein..:>)

Oli ensimmäinen aamu yliopistolla. Lilia heräsi varhain ja mietti, mitä tuleman piti. Hän oli kuullut, että monet löytävät yliopistolta elämänsä rakkauden taikka aloittavat upean uramenestyksensä. Nojaa, Lilia ajatteli, ehkä minun on parasta elää hetkessä.

Forrestille oli jo ehtinyt tulla ihailijoita, kuten tämä tyttö. Forrest tunsi, kuinka tyttö katseli usein hänen peräänsä.

No, eipä hän pahemman oloinen tyttö ole, Forrest mietti ja päätti tehdä tuttavuutta tyttöön. Mies vähät välitti opinnoistaan, hän vain halusi haalia mahdollisimman paljon uusia ystäviä, varsinkin tyttöystäviä, yliopistolla oleillessaan.

"Hei, mikäs on tämän nätin tytön nimi?" Forrest aloitti tutustumisen.
"Oih.. sinä", tyttö henkäisi.
"Minä", Forrest naurahti.
"Niin.. nimeni.. nimeni on Miina. Miina Romppanen", tyttö vastasi pian.
"Selvä. Hauska tutustua, Miina. Minä olen Forrest Candies", Forrest hymyili.

"Nooh, mitäs aiot tehdä tulevaisuudessasi? Mikä on pääaineesi?" Forrest jatkoi keskustelua.
"Luen täällä psykologiaa. Tavoitteenani on olla tulevaisuudessa jotain... jotain. En minä vielä tiedä", tyttö hihitti hermostuneesti.
"Aivan", Forrest vastasi hymyillen. "Siskoni Lucykin opiskelee psykologiaa."
"Ai, sinulla on siskokin täällä?"
"Jep, itseasiassa kolme sellaista", Forrest naurahteli. "Mutta.. jo riittää keskustelu näin arkisista aiheista. Saanko luvan?"
"Mitä, en minä osaa tanssia!"
"En minäkään. Tule nyt vain."

Lopulta uudet ystävykset jo jammailivat musiikin tahdissa ympäri asuntolan olohuonetta.

"No, onko tämä nyt niin kamalaa?" Forrest kysäisi.
"Ei... ainakaan sinun kanssasi", Miina hihitti.

Sitten Forrest läväytti lempitytölleen suurimman pepsodent-hymynsä.

Jahas, Forrest se on näköjään heti pistänyt myllyn pyörimään, Lilia ajatteli ja pyöräytti silmiään mennessään ohi tanssivan ja naureskelevan ystävysparin.

Pian nuoret siirtyivät sohvalle vähän levähtämään, tanssiminen kun osoittautui niin raskaaksi puuhaksi.

"Tuota, Miina.. Sinulla on jotain.. tuossa", Forrest sanoi ja osoitti epämääräisesti jonnekin suuntaan.

"Missä niin?" Miina kysyi hypättyään Forrestin syliin.

"Odota.. kerron ihan kohta", Forrest sanoi ja kahmaisi Miinan syleilyynsä. Oli sanomattakin selvää, että tässä suhteessa oli jotain muutakin kuin ystävyyttä.

"YÄÄÄÄÄÄRGH", Saffron rääkyi sillävälin opintojensa parissa. "Kuka hemmetti jaksaa kirjoittaa kymmenen sivua aiheesta 'Kuinka huijata maskeeraajia ja muuta teatterihenkilökuntaa'?!"

"Hylätköön ne koko esseen, en minä tuollaisia jaksa", Saffron mutisi ja käveli peliautomaatille. Kovin on hienoinen alku nuorison opiskeluilla.

"Jiihaa, kyllä minä tämän vielä voitan!"

"Heei, hetkinen! Ei, ei, et mene sinne! EI sinne!"

"Voi hemmetti, mistä minun pitikään painaa, kyllä minä vielä tämän pelin voitan"

"Game over. TÄH? Ihan hoopo peli. Rahastusta."

Kun pelitkään eivät tuntuneet onnistuvan, Saffron päätti kokeilla urheilua.

"Tää.. phuhhuh, tää tekee tosi... huh... hyvää! Kannattaa.. huhhuijaaa... kokeilla, pikkusisko!" Lilia puuskutti.
"Sen kyllä huomaa..."

Samoihin aikoihin Forrest halusi käydä moikkaamassa opiskeluun syventynyttä Miinaansa.

"Huhuu, mitäs Miinaseni täällä yksin opiskelee?" Forrest kailotti.
"Tuhat esseetä olisi tehtävänä", Miina vastasi.

"Tuli jo ikävä", Forrest kuiskutti Miinan korvaan. "Anteeksi kun häiritsen."
"Olet ihan hassu", Miina naurahti. "Mutta ei se mitään, en minä niitä esseitä kuitenkaan olisi nyt jaksanut tehdä"

Lucy oli ainut, joka ylipäätään jaksoi opiskella, mutta kyllä se ainainen lukeminen repi hänenkin hermonsa riekaieiksi.

Yhtenä iltana koko poppoo päätti lähteä vähän hurvittelemaan, olivathan he sen ansainneet (kröhöm).

"Huhhui, mitähän sitä täällä keksisi", Saffron ajatteli ääneen astuessaan sisään baarimikkoa vaille tyhjään baariin.

Muuta tekemistä vailla Saffy päätti rueta pelaamaan biljardia yksikseen. Eiköhän tähänkin mestaan jotain eloa illan mittaan ilmestyisi.

Pian sitä eloa sitten ilmestyikin. Lilia päätti liittyä erään miehen seuraan pelaamaan, tosin mies olisi ilmeisesti halunnut pelata yksin. Joku tuossa miekkosessa viehätti Liliaa, mutta tämä ei tuntunut edes huomaavan häntä.

"Hei, Saffy", Lilia sanoi parin kupillisen jälkeen siirryttyään baaritiskille.
"Noo, mitäs isosisko", Saffron vastasi.
"Kuule, minä olen niin toivoton miesasioissa... niiin toivoton..", Lilia purkautui ensin naureskellen, mutta muuttuen kokoajan surullisemmaksi.

"No, äläs nyt. Mikä sai sinut ajattelemaan tuollaista?" Saffron huolestui. Hänestä tuntui aina pahalta nähdä sisarensa onnettomana.
"No, pelasin yhden jätkän kanssa tuossa äskenkin biljardia. Yritin olla mahdollisimman viehättävä, mutta ei. Hän ei edes vilkaissut minua", Lilia itki tuskastuneena ja hieman hiprakassa.
"Hei, Lil.. Kuule, ei yksi mies maata kaada. Hän on itse sika, jos ei sinua ja kauneuttasi huomaa ja keskittyy mieluummin johonkin... hemmetin biljardiin. Se mies on yhtä kuin sika. Usko se", Saffron vannotti.
"Voi, Saf.. Kiitos että palasit katoamisreissultasi. Kiitos, olet ihana pikkusisko", Lilia kiitteli itkuisena.

Tosiaan, mitä yksi mies merkitsee tässä suuressa maailmassa? Lilia mietti ja alkoi paukuttaa rumpuja sydämensä kyllyydestä.

"JA TÄMÄ BIISI ON OMISTETTU JOKAISELLE BILJARDIA RAKASTAVALLE SIKAMIEHELLE", hän huusi samalla kun paukutti niin että rummut melkein hajosivat.

"En järin rakasta biljardia, enkä ole sikamies, mutta kai voin tanssia tämän, öhm, kovin mielenkiintoisen kappaleen tahdissa..", Forrest sanoi uudelle tuttavalleen, Mimmille.

Sisaruskatras poistui baarista vasta aamun sarastaessa. Olipa hurja yö.

Opinnot eivät yhä vieläkään alkaneet kiinnostaa Forrestia, mutta hän oli päättänyt käydä yliopiston loppuun. Aina luentojen jälkeen miehen pää oli halkeamispisteessä. Onneksi kohta olisi ensimmäinen vuosi ohi.

Forrest purkikin opiskelustressiään siihen, että tutustui kokoajan uusiin naispuolisiin opiskelijoihin ja vakuutti jokaiselle tämän olevan hänen ainut rakastettunsa. Miina ei tietenkään tiennyt mitään näistä muista tyttösistä.

Eräänä iltana istuessaan Forrestin kanssa iltapalalla Saffron ei enää voinut pitää mölyjä mahassaan.

"Kuule Forrest. Mitä meinasit tehdä elämälläsi?" hän kysyi.
"Jaa-a, kuka sitä vielä tietää? Pitää ottaa kaikki irti ja elää hetkessä!" Forrest vastasi ja naurahti elämänviisaudelleen.
"Oletko yhtään ajan tasalla siitä, kuinka monta tyttöä ensin väität tosirakkaaksesi ja sitten suunnilleen heität heidät seinään? Haloo, mitähän mieltä Miinakin tästä kaikesta olisi?" Saffron avautui.
"Shh, Miina on varmaan melkein kuuloetäisyydellä. Mitä se sinulle kuuluu keiden kanssa minä aikaa vietän?" Forrest sihahti.
"Ei se kai minulle kuulukaan, mutta minua säälittää ne tyttöparat. Etkö voi odottaa sitä oikeaa ja sitoutua häneen? Mikset vaikka ala seurustella Miinan kanssa, hän vaikuttaa tosi mukavalta", Saffron ehdotti.

"Nyt taidan tajuta. Sinä olet kateellinen minulle", Forrest oivalsi.
"No en todellakaan ole. Mitä oikein kuvittelet? En minä haluaisi, että pörräisin about kahdenkymmenen miehen kanssa enkä sitoutuisi keneenkään heistä", Saffron ärähti.
"No, monenkos kanssa sitten pörräät? Vai etkö ole vieläkään saanut itsellesi mahdollisia kumppaniehdokkaita?"
"Mitenniin vieläkään? Mikä ihmeen hoppu minulla on. Se oikea tulee sitten kun on tullakseen."
"Naisten logiikka", Forrest naurahti.

Kovin kauaa ei Forrest kuitenkaan ehtinyt siskonsa kanssa jutella, kun joku omituinen mies tuli laittamaan hänet käsirautoihin. Mitä ihmettä? Oliko Forrest tehnyt jonkun rikoksen?

Seuraavaksi hänet kävelytettiin limusiiniin. Minne häntä oltiin viemässä?

Parin tunnin kuluttua se selvisi. Forrest oli nyt salaseuran jäsen! Hurraa! Mutta jaiks, tällä tontillahan olivat kaikki Forrestin tyttöystävät, yhtäaikaa. Lienee syytä häipyä pikaisesti ettei tule suurempaa tuhoa!

Arki jatkui tavanomaisesti, opiskellen - tai ainakin sitä yrittäen. Pian oli ensimmäinen vuosi käyty, ja kaikki saivat yllätyksekseen lukuvuoden arvosanaksi vitoset.

Saffron tuntui saavan kehuja aivan vääränlaisilta tyypeiltä.

"Voi, kun olet kaunis!" asuntolan Vesa tunnusti yhtenä iltana.

Painu sinä....

"Kiitos. Itsekin olet... kivan hiusvärin valinnut!" Saffron laukaisi ja poistui paikalta.

Forrestin sanat ja väärien tyyppien ihastelut jäivät Saffronin mieleen. Hänen oli yritettävä itse luoda miessuhteita, kun ei se oikea kerran itse kävellyt vastaan. Siksipä hän tutustu miespuoliseen opiskelijaan nimeltä Aapo Sotka.

Nuorten juttu luisti hyvin ja pian he olivat vähän lähempiä ystäviä. Aapo vaikutti tosi mukavalta ja varteenotettavalta poikaystäväehdokkaalta.

Molemmat olivat täysin ihastuneita toisiinsa, tai niin Saffron ainakin luuli.

Sisimpiä tunteitaan tutkiessaan Saffron ei ollutkaan enää niin varma ihastuksestaan. Olihan Aapo ihana ja mukava, mutta jotenkin hän ei vain tuntunut oikealta.

Eräänä päivänä tämä Asser Jalovaiseksi esittäytynyt nuori mies tuli tapaamaan Liliaa.

"Hei, anteeksi se viimeisin.. En ollut ihan järkevä. Olen miettinyt pitkän aikaa ja tullut siihen tulokseen, että sinä olet minun tuleva vaimoni", Asser selitti. Lilia purskahti nauruun.
"Kuules, Asseri-kulta, sinä olet jo menneen talven lumia."

Nimittäin Lilialla oli kuin olikin jo oma, ihana, täydellinen miesystävänsä Taavi Nyyppä. He sopivat toisilleen täydellisesti.

Sitten tuli Anna-äidin vierailun aika.

"Äiti!" Saffron huusi ja ryntäsi tervehtimään äitiään oven läpi.
"Moi, kulta! Olen kaivannut teitä niin paljon!" Anna huudahti.

"Noniin, olen tullut kertomaan teille tuloksen", Anna aloitti kun koko perhe Jaymea ja Forrestia lukuunottamatta istui pöydän ääressä.
"Minkä tuloksen?" Lucy ihmetteli.
"No perijämietinnän tietenkin!"

"Hmm, ainiin.." muut myhäilivät. He olivat unohtaneet koko jutun.

"Heti ensin sanon, että tämä oli todella vaikea päätös minulle ja isällenne. Meidän puolestamme teistä joka iikka olisi voinut olla perijä. Mutta näin se vaan menee. Perijä siis olet........."

"....sinä, Saffron", Anna paljasti.
"Minä?! Mutta en minä...-", Saffron mutisi.
"Onneksi olkoon, pääset pyöräyttämään viidennen sukupolven Candiesin sukuun!" Anna hehkutti.
"Äiti, tuletko hieman tuonne sivummalle?" Saffron ehdotti.

"Tässä nyt on... varmaan sattunut jonkinmoinen väärinkäsitys, mutta en minä voi olla perijä!"
"No miksi ihmeessä et voisi?" Anna ihmetteli.
"No.. en minä tiedä. En ole ajatellut vielä mitään lasten hankkimista", Saffron sanoi.
"Älä nyt, ehdit sinä niitä myöhemminkin tehdä, kunhan olet löytänyt ensin kunnollisen kumppanin itsellesi! Ei vielä ole lasten aika", Anna nauroi.

"Niin, ei vielä, mutta mitä jos en halua lapsia koko elämäni aikana?" Saffron pamautti.
"No.. no, tottakai sinä haluat?" Anna sanoi hämillään.
"Mitenniin tottakai? Hei, ei joka ihminen halua olla mikään lapsitehdas", tyttö väänsi.
"Lapsitehdas! Herraisä! Meille riittää, jos teet edes yhden pikkunyytin. Se riittää jatkamaan sukua", Anna selvensi.
"No.. korkeintaan yhden! Tai.. tai kaksi. Okei?" Saffron heltyi.

Sisarustensa onnittelujen jälkeen Saffron päätti todella alkaa etsimään itselleen sulhasta. Jos hänestä kerran tulisi perijä ja suvunjatkaja, täytyi hänellä olla ensin mies jonka kanssa perustaa perhe.

"Voitko uskoa, löysin tuolta huoneeni kaapista yhden tosi ison ja vanhan pinkin leningin. Mistähän se on peräisin?" Saffron ihmetteli uudelle tuttavalleen, Rune Valkoselle.
"Jaa-a, vaikea sanoa. Ehkä se on jäänyt edelliseltä asukkaalta", Rune naurahti. Näillä kahdella synkkasi selvästi.

Lucy ei ollut paljon perustanut kumppaninetsinnästä, kunnes löysi itselleen täysin sopivan sulhasehdokkaan. Tommi Airas ei ollut maailman komein mies, mutta vältti Lucylle.

Eräänä iltana Lilia suunnitteli yllätystä miesystävälleen Taaville. Taavilla ei ollut mitään käsitystä, miksi Lilia oli pukeutunut parhaimpiinsa.

"Istuhan pöytään vain", Lilia sanoi. Hän oli kattanut parille romanttisen illallisen - muroja.

"Mistä nyt kiikastaa? Miksi olet niin salaperäinen?" Taavi halusi tietää.
"Syöhän nyt vain. Kaikki aikanaan", Lilia sanoi salamyhkäisesti.

"Olen miettinyt.. mitä sinä tulevaisuudelta haluat?" Lilia kysäisi.
"Sinut. Ja liudan lapsia", Taavi vastasi hymyillen. Lilia hymyili takaisin.

"Minäkin haluan sinut. Ja liudan lapsia", Lilia hymyili.

"Siksipä...", Lilia aloitti mutta lopetti sitten.
"Niin? Sano jo!" Taavi alkoi käydä kärsimättömäksi, muttei vieläkään osallut aavistaa mitään.

"...haluaisin antaa sinulle tämän, jos haluat ottaa sen vastaan", Lilia sanoi.
"LILIA!" Taavi parkaisi.

"E-etkö pidä siitä?" Lilia huolestui.

"Mitä höpiset? Sehän on tosi kaunis!" Taavi hihkui ja pujotti sormuksen sormeensa. "Voi rakas, tule tänne", hän sanoi sitten ja nousi seisomaan.

"Me olemme nyt kihlapari. Askelen lähempänä yhteistä tulevaisuuttamme", Taavi kuiskasi. Lilia tunsi olevansa maailman onnellisin nainen. Teinihömpät ja Andrewin kanssa seurustelut olivat nyt tipotiessään, ja kuvaan oli astunut kunnollinen, komea aikuinen mies.

*****

Yliopiston viimeiset ajat olivat käsillä. Enää yksi loppukoe niin tämän sukupolven nuoriso olisi vapaa perustamaan perheen tai mitä nyt ikinä halusikaan tulevaisuudessa tehdä. Ja mikä parasta...

...Lilialla oli Taavi...

...Lucylla Tommi...

...Saffronilla Rune...

...ja Forrestilla Miina. Mies oli ottanut vinkistä vaarin, alkanut seurustella Miinan kanssa ja jättänyt naistenmiespuuhat vähemmälle.

*****

Mitäs se tämä on? No juhlimista! Kaikki(!) valmistuivat vihdoin, monen vuoden uurastuksen jälkeen, laudaturin arvosanalla!

Nyt on ilo irti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

--------------------------

Huhhuh, nyt voin sanoa että tein sen! Kuvat olivat ihan sikinsokin kansiossa ja yritin etsiä niistä parhaimmat ja kertoa teille melko suurpiirteisesti yliopiston tapahtumat. Kerronta on varmasti tönkköä ja etenee nopeasti, mutta toivottavasti kelpaa edes tällaiseksi 'väliosaksi'... Odotan jo innolla, että pääsen tekemään ei-perijä-osaa, kunhan olen pelannut vielä ihan vähän! Koitan jatkaa taas ensi viikolla ja herätellä tätäkin tarinaa vähitellen eloon. :)

Ja mitä tulee kysyttyihin ladattuihin, kerron ne seuraavan pelikerran jälkeen! Ja vastaan muihinkin kommentteihin sitten kun on enemmän aikaa kuin nyt. :)

- foggy

Onpas tässä tarinassa kyllä ollut hurjan pitkään hiljaiseloa! Yritän mahdollisimman pian vääntää yliopisto-osan, aloitan nyt järjestelemään kuvia.. Olen keskittynyt nyt pelaamaan ei-perijöillä ja muilla perheillä, enkä ole jaksanut oikein yhtään mietiskellä nuorten yliopistoelämästä kertovaa osaa. Raapustan jatkoa mahdollisimman pian!

-foggy

On ollut pitkään jo kuvat tähän osaan valmiina, mutta nyt vasta ehdin kirjoitella tämän muilta kiireiltä! Lopussa myös perijä-äänestys pitkästä aikaa ^^

--------------------

"Kyllä siellä taitaa joku olla", Anna sanoi ja lähti kävelemään ovelle.

Ovella seisoi pieni, hämmentyneen näköinen tyttö. Mikä mesta tää on, hän ajatteli.

Lucy juoksi heti ensimmäisenä ovelle.

"Äiti, äiti! Täällä on joku tyttö!" hän huusi.

Kohta muutkin saapuivat ovelle.

"Kuka sä oot? Mikset sano mitään?" Lucy kyseli, mutta tyttö oli vaan hiljaa.
"Sa-Saffron! Oletko se si-si-sinä?" Anna kiljahti.

Yhtäkkiä tytön eteen ilmestyi poliisi.

"Hei. Teiltähän oli kadoksissa tytär?" poliisi kysyi.

Anna ei meinannut saada sanaa suustaan ja Forrest katsoi poliisia inhoten. Pystyikö tuo pikkudiiva olemaan muka heidän siskonsa?

"O-onko hän meidän.. meidän oma rakas tyttäremme?" Anna sai viimein kakoiltua.
"Kyllä, luultavasti", poliisi ilmoitti.
"He-herranen aika! Mistä te löysitte hänet? Hän on.. ollut niin pitkään poissa", Anna ihmetteli huojentuneena.
"Saimme vihjeen, että tyttö olisi erään tunnetun tummaihoisen naisen ja hänen miehensä seurassa Pariisissa. Kävimme katsomassa tilanteen ja saimme heidät kiinni. Tyttö ei vastannut antamianne tuntomerkkejä, jotka kaappaajat olivat ilmeisesti yrittäneet häivyttää värjäämällä tytön hiukset sun muuta. Nainen ja mies paljastuivat kuitenkin rikoksen tekijöiksi, kun heitä kuulusteltiin", poliisi selvitti.
"Meidän tyttömme - Ranskassa?!" Anna kiljaisi.

"No.. kiitos, kun selvititte tämän jutun. Koko perheemme on tosi kiitollinen, että yksi perheenjäsenistämme on nyt taas kotona. KIITOS", Anna sanoi.
"Olkaa hyvä vaan. Meillä on periaatteena tämmöisissä asioissa se, että lapset kuuluvat oman perheensä pariin", poliisi sanoi. "Saffronilla saattaa olla vaikeuksia totuttautua uudelleen tähän asuinympäristöön ja hän tarvitsee todella paljon hellyyttä ja ymmärrystä. Häntä on kutsuttu kaappauksesta lähtien Pie-Clarissetteksi, joten Saffron voi olla hänelle hieman vieras nimi ainakin näin alkuun."

"Mutta jos suotte, kutsun tytön nyt itse juttelemaan tähän. Minun täytyy lähteä muihin työtehtäviin, mutta ottakaa yhteyttä meihin jos tulee jotain ongelmia", poliisi sanoi.
"Joo, kiitos vielä kerran!" Anna huudahti.

"PIIIEEEE! Tulehan tänne", poliisi huudahti.

Saffron oli ehtinyt paeta jo ulos leikkimään, sillä hän ei kovinkaan pitänyt tästä tilanteesta.

"No?" Saffron kysyi.
"Tuossa on sinun oikea äitisi ja muu perheesi, niinkuin selitinkin jo sinulle. Nyt olisi tärkeää, että puhuisitte yhdessä, kun olet jäämässä taas tänne elämään", poliisi sanoi.
"Mutta en mä haluu - ", Saffron aloitti.
"Sinun on jäätävä", poliisi painotti. "Kyllä minä kerroin tämän koko jutun sinulle jo, älä ala nyt hankalaksi. Ja muista, että sinun oikea nimesi on Saffron."

"Saffron! Minun oma kultani, olet muuttunut ja kasvanut niin paljon", Anna kiljahti ja yritti halata tytärtään, mutta tämä rimpuili pois hänen otteestaan. "No, mikä nyt? Et usko, miten me ollaan sinua kaivattu! Me oltiin niin huolissamme siitä, missä olet!"

Saffron tuijotti Annaa vähän aikaan varoen, ja uskaltautui sitten puhumaan.

"Mä oon Pie-Clarissette. Mun on jotenki vaikee uskoo, et tää ois mun oikee perhe", hän sanoi.
"Mutta sinun vain pitää uskoa! Etkö muka oikeasti muista täältä mitään?" Anna huokaisi.

"No, en ainakaa vielä. Mut jos saan vähä aikaa katella ympärilleni ni ehkä sitte saattasin muistaa jotain", Saffron mutisi.
"No selvä, mene vaan", Anna sanoi.

Tässä vaiheessa voisin esitellä teiniksi kasvaneen Lilian uuden ulkonäön! Hän siirtyi vähän tummemmalle vaatelinjalle, mutta on kovin nätti tyttö yhä.

Lucystakin kasvoi oikein nätti tyttö!

Lilia meni katsomaan yksinään seisoskelevaa pikkusiskoaan. Hän on kyllä muuttunut niin paljon, Lilia ajatteli. No mutta onhan siitä katoamispäivästäkin jo rutkasti aikaa.

Vihdoin Lilia rohkeni puhua siskolleen.

"Minä olen isosiskosi Lilia, et varmaan muista minua mutta - ", hän aloitti.

"Hei hetkinen! Sut mä muistan! Me oltiin yhdessä siellä puistossa!" Saffy huudahti.
"O-oikeasti? Muistatko minut?" Lilia hämmästyi.
"Joo, muistan! Ainut asia minkä tällä hetkellä täältä muistan", Saffron sanoi.
"Mutta miten.. Äh, no ei sillä ole väliä. Halusin vain sanoa, että et voi ymmärtää miten kovasti me ollaan odotettu sinua kotiin. Kaikki on ollu huolesta ihan soikeena", Lilia sanoi.
"Onko? Olinko oikeasti niin tärkeä? Mulle ei ikinä kerrottu mitään, luulin ihan oikeesti et olin niitten yhtien lapsi. Ja nautinkin kyllä elämästä niitten kanssa", Saffron huokaisi.
"Olit ja olet tosi tärkeä, yhtä tärkeä kuin muutkin tässä perheessä. Mutta mennäänkö sisälle, täällä alkaa tulla viileää?" Lilia kysyi ja Saffron nyökkäsi.

Niinpä siskokset menivät juttelemaan niitä näitä Lilian uudistuneeseen huoneeseen.

Joka muuten näytti tältä.

"Haluatko kertoa, mitä teit silloin kun olit poissa täältä?" Lilia kysyi.
"No.. voisin ainakin jotain", Saffron vastasi.

"Me matkustettiin paljon. Me asuttiin vakituisesti Ranskassa, mutta käytiin tosi usein yleensä junalla Englannissa, Saksassa ja joskus myös Italiassa. Se oli siistiä! Äiti... tarkoitan siis se valeäiti, lauloi lavalla ja minä sain olla joskus myös laulamassa ja olin oikea prinsessa! Monet pojat tykkäs musta", Saffron haikaili.
"Ohoh, kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta", Lilia tuumasi.

"Mentiin me joskus myös lentokoneella. Mut sit vähä sen jälkeen ku oltiin tultu yheltä reissulta Lontoosta, poliisi tuli hakemaan mut ja sano että mut viedään nyt oikeeseen perheeseen.. Olin ihan ihmeissäni, että mitä tapahtuu ja äiti ja isä huusi poliiseille ja sitten ne vietiin jonneki ja minä itkin. En tiiä minne ne vietiin mutta en nähny niitä enää vaan lähettiin suoraa päätä lentokoneella tänne.. ja sitte ymmärsin ku se poliisi selitti mulle koko jutun", Saffron selitti suu vaahdossa.

"Uskon kyllä, että on ollut kivaa olla siellä ja käydä monessa maassa", Lilia sanoi. "Kaipaatko sinne takaisin?"
"No.. joo... vaikka en tiiä, ei ne musta tunnu nyt niin kivoilta ne valeäiti ja -isä, ku tiiän mitä ne tälle perheelle teki. Mutta silti jotenkin tuntuu että en vielä osaa olla täällä", Saffron huokaili.
 

"Nooh, kyllä sinä tänne totut. Huomenna on eka koulupäiväsikin täällä!" Lilia sanoi.
"Koulu?! Mitä, en mä oo ikinä käyny koulua, en mä osaa siellä olla, miten mä muka voin - "
"Älä huoli, mullakin on eka päivä ylemmällä asteella ja Lucy on samassa tilanteessa ku sä, ihan eka koulupäivä", Lilia rohkaisi.
"Ai.. okei... kai se sitten pitää käydä.." Saffron mutisi. "Mutta Lilia?"
"No?"
"Saanko nukkua tämän yön sun vieressä? Kun en vielä oikein osaa olla muitten kanssa niin hyvin", Saffron kysyi.
"Voi, tottakai saat! Mutta käyhän vaihtamassa yöpuku päälle, huomenna on aikainen herätys", Lilia kehotti.

Niinpä Saffron lähti isosiskonsa ohjeistamana vaihtamaan päivävaatteet yöpukuun.

Kohta molemmat jo nukkuivat sikeästi Lilian sängyssä.

Lucy vielä piirteli innoissaan piirtopöydän ääressä, vaikka aamulla olisi mentävä kouluun.

"Tulisit jo sinäkin nukkumaan", Forrest miltei aneli.
"Ihan just, tää on ihan kohta valmis", Lucy vastasi.

Noin puolen tunnin päästä Lucyn piirustus oli valmis.

"Hei, Forrest, kato! Kato mitä piirsin!" Lucy kiljui.
"Äh, mhmä nnhukun", Forrest mumisi vastaukseksi puoliunessa.

Vanhemmat vielä valvoivat ja juttelivat Saffronin paluusta.

"Voi, kun olen onnellinen nyt kun kaikki lapset ovat turvallisesti kotona ja ne ällöttävät rikolliset telkien takana!" Anna tuumasi.

"Niin minäkin. Vaikkakin Saffronilla kestää varmaan vielä kauan sopeutua tähän uuteen elämään. Näitkö, miten hänet oli meikattu ja hiuksetkin vaalennettu?! Hänet on opetettu todelliseksi pikkuprinsessaksi", Jayme huokaisi.
"Älähän nyt. Tärkeintä on, että tyttö on nyt kotona, eikö? Ihan sama, miltä hän näyttää, kunhan hän on täällä. Ja eiköhän hän tänne sopeudu ihan hyvin aikojen kuluessa. Hän jutteli jo innoissaan Lilian kanssa, minä näin", Anna sanoi ja Jayme nyökkäili vastauksiksi.

"Minusta on niiin ihanaa, kun kaikki on nyt kutakuinkin hyvin! Eihän enää ikinä oteta tuollaisia ongelmia perheeseemme?" Anna ehdotti.
"No ei kyllä oteta!" Jayme totesi.

Pitkästä aikaa onnellinen pari :)

Aamulla Lilia ja Saffron heräsivät lapsista ensimmäisinä. Saffronilla meni hetki aikaa, ennen kuin hän muisti missä oli. Sitten kun hän muisti olinpaikkansa, häntä rupesi jännittämään tuleva koulupäivä.

Lucy oli melko väsynyt herätessään, johtuisikohan yöllisestä piirtämisestä.. Kuitenkin hän piristyi äkkiä, kun muisti että sinä päivänä olisi ensimmäinen koulupäivä! (jaahas, laitoin vissiin vahingossa pipon Lucylle yöasun kanssa :D)

Jayme oli jo laittamassa kaikille yhteistä aamupalaa, kun tytöt kömpivät sängystä ulos ja pöytään.

"Nukuttikos hyvin pitkästä aikaa kotona?" Jayme kysyi Saffronilta.
"No.. ihan joo", Saffron vastasi. Hän ei voinut vieläkään oikein sisäistää, että tämä oli hänen isänsä.

"Kaikki sanoivat siellä Ranskassa, että mä varmaan pärjäisin hyvin koulussa. Valeäiti kuitenkaan ei päästäny mua kouluun mihinkään", Saffron selitti.
"Aijaa, höh. Mutta nytpä pääset kouluun ja saat testata taitosi!" Lilia sanoi.

"Noh, minäpä tästä lähden töihin, moikka kaikille ja sanokaa Forrylle terveisiä jahka hän herää", Jayme sanoi ja muut sanoivat kuorossa heipat.

"Milläs mielellä lähdet kouluun?" Lilia kysyi pikkusiskoltaan.
"No.. Ihan hyvällä. Pelottaa vaan, jos en saakaan yhtään kaveria ja kaikki vaan nauraa mulle", Saffron vastasi.
"No älä nyt! Ei kukaan sinulle naura", Lilia torjui siskonsa ajatukset.

"Siellä koulussa on ihan kivoja lapsia, ei ne sinulle tosiaankaan naura", Anna rohkaisi.
"Niinpä, Forry on kertonu mulle kaikenlaista! Ja me ollaan samalla luokallakin, älä pelkää!" Lucy rohkaisi isosiskoaan.
"Miksen oo Forryn kaa samalla luokalla, jos me kerta ollaan kaksosia?" Saffron ihmetteli.
"Siksi, kun sinä et ole ollut vielä koulussa ja käytännössä olet vielä samalla tasolla kuin Lucy", Anna selvitti.
"Aijaa, okei."

"Huomenta kaikille", vastaherännyt Forrest ilmoitti.
"Huomenta! Ja iskältä terkkuja, se ehti jo lähtee töihin", Lucy ilmoitti.

"Minnes sinä menet, ethän ehtiny ees syödä kokonaan?" Lucy ihmetteli, kun Lilia oli lähdössä pöydästä.
"Ne on niitä teinityttöjen juttuja, meikkausta ja kaikenlaista", Anna selvensi tyttärelleen ja Lilia tuhahti.

Lilia vaihtoi vaatteensa ja meni keimailemaan peilin eteen. Jospa minä nyt kelpaisin, hän ajatteli.

"Noniin, onko kouluun lähtijöitä!" Lilia huudahti mennessään koulubussille. Forrest ja Lucy juoksivat heti pukemaan ja Saffron hätääntyi.

"Mene vaan sinäkin, koulubussi odottaa. Siitä ei sovi myöhästyä", Anna sanoi Saffronille.
"Mutta osaanko olla koulussa? En tiedä mitä siellä pitää tehdä", Saffron hätäili.
"Kyllä sinua neuvotaan. Noh, menehän nyt", Anna hoputti.

"Okei, ehkä siellä voi olla ihan kivaakin", Saffron sanoi ja nousi pöydästä.

Pian kaikki neljä olivat bussissa matkalla kouluun. Taitaa olla vaan hieman liian ahdas tuo bussi Lilialle? 

Yksin kotiin jäätyään Anna rupesi siivoilemaan, eihän hänellä oikein muutakaan tekemistä ollut.

Hän päätti myös korjata pitkään rikkinäisenä olleen astianpesukoneen.

Se osoittautui kuitenkin virheeksi, sillä edes seitsämän korjauspisteen avulla hän ei osannut korjata konetta ja sähköiskuhan siitä tuli.

Annasta tuntui, ettei hän kestä tällaista sähkön määrää..

..ja sitten hän kupsahtikin lattialle, noin vaan.

"Voivoi, taasko tähän perheeseen piti tulla", paikalle ilmestynyt Viikatemies päivitteli.

"Ei kai ole muuta vaihtoehtoa kuin lähettää tämäkin sim taivaaseen. Hyvästi", Viikatemies rahisi ja siinä samassa Anna oli mennyttä.

Parin tunnin päästä Lilia asteli koulubussista autuaan tietämättömänä päivän tapahtumista.

Keittiössä hän kuitenkin näki uurnan ja yhä rikkinäisen astianpesukoneen, ja päätteli että uurna on Annan.

"EIIII, ÄITI, ET SAA KUOLLA! Miksi yritit korjata sitä hemmetin konetta, ei sitä voi muut korjata kuin ammattilainen!" Lilia kiljui.

"Eieieieiiei... tämä on niin väärin! Meidän perhe on joutunut jo elämään liian monen ongelman kanssa! Ei tämä perhe kestä tämmöistä!" Lilia itki. "Tähän on oltava jokin keino... Nyt keksin!"

Hän muisti etupihalla asustelevan Lampunhengen. Hän päätti kutsua sen paikalle ja pyytää apua.

"Heeipähei, kuinkas voin auttaa tällä kertaa?" Lampunhenki huudahti päästessään ulkoilmaan. Lilia vaan tuijotti henkeä ihmetellen.

"Minä.. minä haluan äitini takaisin eloon!" Lilia huudahtit eikä voinut pidätellä itkua.
"Hmm.. yritän hoitaa asian..." Lampunhenki sanoi.

"Toiveesi toteutuu! Tässä hän tulee!" Lampunhenki huusi.

Yhtäkkiä viereen ilmestyi vihreätä savua, jota Lilia tuijotti hievahtamatta.

Pian savu hälveni ja kukapa muukaan sieltä paljastui, kuin Anna.

"Äiti! Olet elossa!" Lilia huudahti, sillä hän ei ollut ollut varma pystyisikö henki palauttamaan Annan.

"Voi, niin olen, ja kiitos siitä kuuluu sinulle. Kiitos, kulta", Anna sanoi ja halasi esikoistaan.

Töistä tultuaan Jayme ryntäsi heti halaamaan peseytynyttä vaimoaan, mutta tämä rimpuili irti otteesta.

"Noh, mikä nyt on?" Jayme hämmästeli.
"Kuka sinä olet?" Anna kysyi.
"Mitä? Olen miehesi Jayme. Mitä tämä nyt on?" Jayme ihmetteli vielä enemmän.
"A-aivan.. Muistini vähän temppuilee, kävin tänään jo kuoleman puolella", Anna huokaisi.
"Mitä?!" Jayme kysyi ja Anna kertoi koko tarinan.

Pian Jayme ja Anna halailivat kuin vastarakastunut pari ja Lilia ei oikein pitänyt tästä esityksestä.

Näiden piti myös mennä uudestaan kihloihin ja naimisiin, huoh.. Ja Annalle tuli monta päivää lisää elinaikaa.

Anna ja Lilia olivat perheen kovimmat lukutoukat, vaikka myös muut lukivat paljon kirjoja. Nämä saattoivat lukea monta eri kirjaa viikossa!

Kolme nuorinta lasta taas piirtelivät tai rakentelivat palikoilla innoissaan joka ilta. Se oli heille hyvää vaihtelua läksyjen tekemiseen ja kehitti myös taitoja!

Joskus he myös pelasivat perheeseen hankitulla pelikonsolilla ^^

Eräänä päivänä Lilia toi koulusta mukanaan serkkunsa Lucasin.

Ja samana päivänä yhtäkkiä myös Lucasin poikaystävä Andrew ilmestyi tontille.

Nähtyään Lilian Andrew tunti suurta ihastusta, vaikka tykkäsikin miespuolisista.

"Päivää, olen Andrew Squiton, tuosta naapurista", Andrew esittäytyi ja kätteli Liliaa.
"No hei, olen Lilia Candies", Lilia sanoi. Molemmat tunsivat sähkön virtaavan välillään.

"Mutta hei, etkös ole se serkkuni Lucasin poikaystävä?" Lilia kysäisi.
"Olen, juu", Andrew sanoi. Äh, nyt hän ei ainakaan pidä minusta koska tietää että tykkään pojista, hän ajatteli.

"Tapat minut varmaan, koska pidät pojista, mutta minun on pakko sanoa että... olen aina ollut hulluna vaaleahiuksisiin poikiin", Lilia tunnusti.

"I-ihanko totta?" Andrew kysyi. "Olinkin juuri sanomassa, että.. sinulla on kovin kauniit silmät."

"Hmm, pitäisiköhän minun uskoa tuota?" Lilia epäröi. "Etkös ymmärrä, että olet varattu ja eihän sinun pitäisi tytöistä tykätä."
"Joo, ymmärrän tietty, mutta.. sinä vaan olet niin söpö, etten voi itselleni mitään", Andrew selitti.

Sitten Andrew kahmaisi Lilian syleilyynsä.

"Tuota, Andrew...", Lilia aloitti. "Meidän ei varmaan kannattaisi olla näin esillä, sillä Lucaskin on tuolla sisällä talossa."
"Noh, ehkä hänet pitää ajaa ulos talosta ja meidän mennä sinne hänen tilalleen", Andrew sanoi ja iski silmää.

Siellähän se Lucas istui keskellä keittiötä. Lilia käski Andrewin mennä odottamaan vessaan ja sanoi hyvästelevänsä Lucasin.

"Heei, Lucas, minä luulen että sinun on nyt parasta lähteä. Minulla on nimittäin kamala läksypino odottamassa, enkä voi olla oikein seurana", Lilia sanoi tekopirteästi.

"Aivan, kyllä ymmärrän. Mullakin on paljon tekemistä tänä iltana. Saanko kuitenkin vielä käydä vessassa?" Lucas kysyi.
"Äöhmm, en oikein usko, koska... koska.. meillä on juuri menossa putkiremontti, joten vessat eivät ole nyt toiminnassa", Lilia selitti.
"Aijaa, okei, no jos nyt sitten lähden omaan vessaan", Lucas naurahti ja lähti.

Sinne meni!

"Joko se lähti?" Andrew kysyi.
"Jo!" Lilia hymyili.
"Noh.. mitäs me nyt, mentäskö vaikka sun huoneeseen?" Andrew ehdotti.
"Joo, kunhan ensin vaihdat nuo ulkovaatteet pois päältä!" Lilia naurahti.

Kohta he olivat Lilian huoneessa ja tuijottivat hiljaa toisiaan.

"Andrew.. mulla ois sulle yks juttu", Lilia kuiskasi.
"Antaa tulla vaan", Andrew vastasi hymyillen.

"Mä tykkään susta", Lilia huokaisi.
"Niin mäkin susta", Andrew huokaisi takaisin.

*THE FIRST KISS*

"Se... oli... ihanaa..." Andrew sai sanotuksi.

"Niin oli", Lilia tuumasi ja kaappasi Andrewin uudestaan syleilyynsä. Anna sattui tulemaan juuri huoneeseen, mutta lähti kauhistuneena heti pois ja päätti jättää asian puimisen myöhemmälle.

Seuraavaksi nuoripari siirtyi sohvalle.

"Mutta Andrew! Mitä sinä nyt teet!" Lilia kiljahti innoissaan.

"Kohta näet!" Andrew huudahti.

Ja ehkäpä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa..

"Anteeksi, mutta nyt mun pitää oikeasti alkaa tekemään läksyjä. Mutta mehän voidaan nähdä joku toinen päivä, eikö vaan?" Lilia sanoi.
"Kyllä, tottakai nähdään!" Andrew huudahti.

Sitten Andrew lähti ja Lilia jäi hymyilemään onnensa kukkuloilla.

Kun Andrew tuli pois Lilian huoneesta, hän huomasi joutuneensa Annan tarkkailun kohteeksi. Toivottavasti hän ei tajua mitään, poika ajatteli.

Lilia huomasi pöydällä odottavat läksyt ja päätti ruveta tekemään niitä, vaikka keskittyminen ei saattaisikaan olla ihan parasta luokkaa.

Lähes koko ajan Lilian ajatukset ajautuivat Andrewiin ja äskeisiin tapahtumiin.

Samaan aikaan pihalla Saffronille tuli juttelemaan talon ohi kulkenut poika.

"Moi, hei, sinä taidat olla se pikkutyttö joka oli aina mukana Miss Difilien keikoilla? Olin lomamatkalla Pariisissa ja näin siellä keikkanne! Sinä olet oikein sievä tyttö ja osaat laulaa todella hyvin!" poika hehkutti.

"Minää.. tuota.. en...", Saffron yritti.
"Olet ihan varmasti, olet ihan samannäköinen! Mietin tässä vaan, että miten noin suuri tähti on päätynyt samaan naapurustoon, jossa minäkin olen", poika sanoi.

"Minä.. minä.. minä en ole se tyttö! Ei, en ole!" Saffron huusi hysteerisenä.

"Hei! Minne sinä menet?" poika huusi, mutta Saffron ei pysähtynyt vaan juoksi sisälle taloon.

"Äiti! Leikkaa hiukseni, pese meikkini ja anna minulle uudet vaatteet!" Saffron huusi hädissään kuntoilemassa olleelle äidilleen.
"No mutta miksi ihmeessä?" Anna ihmetteli.
"En halua enää näyttää tältä! Törmäsin äsken yhteen poikaan, ja muistin että hän oli yksi hullu joka palvoi minua kuin viimestä päivää ja hän oli ällöttävä!" Saffron kiljui.

"Hyvä on, hyvä on, teen sinulle pienen muutoksen", Anna sanoi.

Myös Anna sai kokea muutoksen, sillä hän laihtui!

Kohta talossa asteli uudenlainen tyttö, jota ei ihan heti tuntenut samaksi Saffroniksi. Hiuksia leikattiin, mutta ei kuitenkaan värjätty. Meikit otettiin myös pois ja vaatteet vaihdettiin.

Lapset yöaterialla: monesti oikeat ruuat jäivät välistä, joten lapset tyytyivät syömään erilaisia epäterveellisiä naposteltavia.

Tässä astelee iloinen ylennyksensaanut! Jayme ylennettiin sessiomuusikoksi ja päivää myöhemmin vielä pianovirtuoosiksi.

Seuraavana päivänä oli viimein myös kaksosten aika kasvaa teini-ikään!

Tällaisia heistä tuli :) Forrest muistuttaa kovasti isäänsä! Laitan tavoitteet sun muut sitten perijä-äänestykseen.

Tässä hieman uudistettu Saffron.

Lilia sai heti Forrestista kiusattavan. Vaikka Lilia kiusasikin leikillä, Forrest ei sitä aina tajunnut.

Kiusan jälken sisarukset kuitenkin sopivat 'riitansa'.

Nyt kun nämä kaksi olivat myös teinejä, Lilia ei tuntenut niin suurta yksinäisyyttä kuin ennen. Lucy taas oli usein yksin, mutta se ei häntä haitannut. Ei olisi enää pitkä aika hänenkään synttäreihinsä.

Pian Andrew taas tuli vierailulle.

Hän ryntäsi heti soittamaan perheen uutta kitaraa ja eipä aikaakaan, kun Lilia jo tuli tanssimaan musiikin tahtiin.

"Noniin, tässä sinulle rahaa. Alappa lopettaa se soittaminen niin tehdään jotain muuta", Lilia sanoi salaperäisesti.

"No selvä! Mitäköhän tällä kertaa on luvassa?" Andrew kysäisi..

...mutta Lilia ei ehtinyt sanoa vastausta, kun Andrew jo syöksyi suutelemaan tätä.

Forrest ja Saffron olivat tekemässä Lilian huoneessa läksyjään, mutta saivat kyllä häädön sieltä kun Lilia päätti tulla Andrewinsa kanssa omaan huoneeseensa.

Tällaista menoa sillä kertaa.. Lilia kuitenkin joutui keskeyttämään touhun.

"Mulla on sulle aika tärkeetä asiaa", hän sanoi ja molemmat nousivat sängyltä.

"Lucy kasvaa parin päivän päästä teiniksi ja me kaikki lapset ajattelimme lähteä sitten yhdessä yliopistoon", Lilia sanoi.

Andrewin ilme muuttui heti surulliseksi.

"Hei, voidaan me silti nähdä! Ja sä voit tulla sinne mukaan!" Lilia ehdotti.
"No enpä usko. Mitä muka Lucas sanoisi, jos tulisi ilmi että tulen kanssasi yliopistoon? Enkä sitä paitsi ole edes yhtään harkinnutkaan yliopisto-opintoja", Andrew vastasi.

"Lucas sitä ja Lucas tätä! Ehkä sinun olisi jo aika päättää, kumman kanssa haluat olla ja viettää elämäsi!" Lilia raivostui.
"No anteeksi, mutta - ", Andrew yritti sanoa.
"En halua kuunnella sinun jonninjoutavia höpötyksiäsi! Eiköhän sinulla ole parempi olla sen homokaverisi kanssa kun et kerran tajua tällaisia juttuja!" Lilia huusi.

"Selvä. Kai minä sitten lähden. Ja varmaan parempi ettei me nähdä enää koskaan", Andrew sanoi.
"Älä, Andrew, anteeksi!" Lilia yritti vielä, mutta Andrew oli jo lähdössä.

"Andrew..." Lilia nyyhkäisi, mutta Andrew ei enää kuunnellut. Huoneeseen läksyjä tekemään tullut Lucy seurasi tilannetta ihmetellen.

Sinä iltana Lilia rupesi aikaisin ja surullisena nukkumaan, itkien itsensä uneen. Saffron tuli lohdutukseksi siskonsa viereen.

Lucyn synttärit tulivat pian, eivätkä Lilia ja Andrew olleet niihin mennessä jutelleet kertaakaan.

Lucysta kasvoi oikein nätti nuori nainen, mutta pieniä muutoksia olisi tehtävä. Lucy päätti, että muutokset ehtii tehdä sitten yliopistolla.

Ja niin perheen kaikki neljä lasta olivat valmiita suuntaamaan kohti yliopistoa!

YLIOPISTOLLA:

Lilia oli ensimmäinen, joka saapui tästä seurueesta asuntolan pihalle.

Lilian jälkeen loput 'lapset' tulivat tasaista tahtia taksista ja kasvoivat nuoriksi aikuisiksi.

Lilia ei kokenut kovinkaan suurta muutosta, vaatteet vain vaihtuivat.

Tässä poseeraa Saffron! (ilme!:D)

Hän siirtyi vähän rajumpaan pukeutumistyyliin.

Tässä taas - heeetkinen, onko tämä oikeasti Forrest?! No onhan se! Hän päätti irtautua punaisista hiuksista ja antaa alkuperäisen hiusvärinsä, mustan, tulla näkyviin. Nyt hän näyttää vielä enemmän isältään!

Yliopistossahan saattaa sittenkin olla ihan rentoa?

Perheen kuopus, Lucy, siirtyi piilolinsseihin ja leikkasi mustat pitkät kutrinsa lyhyiksi. Nuorten pääaineet muuten ovat seuraavat:

Lilia - kirjallisuus
Forrest - filosofia
Saffron - teatteritaide
Lucy - psykologia
 

Ainakaan vielä asuntolan muut asukit eivät näyttäneet kovin lupaavilta.. :D

Ja tällä kertaa perijän paikasta kilpailevat...

Lilia Candies

Tavoite: perhe
Elämäntoive: ammattina opetusministeri
Mieltymykset: vaaleat ja ruskeat hiukset
Inhokki: löyhkä
Horoskooppi: jousimies
Luonne: S/S:3, U/M:4, L/T:9, V/L:10, M/K:1

Forrest Candies

Tavoite: romantiikka
Elämäntoive: 20 rakastettua yhtä aikaa
Mieltymykset: mustat ja ruskeat hiukset
Inhokki: alusvaatteet
Horoskooppi: kaksoset
Luonne: S/S:4, U/M:8, L/T:10, V/L:6, M/K:7

Saffron Candies

Tavoite: nautinto
Elämäntoive: ammattina pelisuunnittelija
Mieltymykset: punaiset hiukset, urheilullisuus
Inhokki: lykantropia
Horoskooppi: jousimies
Luonne: sama kuin Lilialla eli S/S:3, U/M:4, L/T:9, V/L:10, M/K:1

Lucy Candies

Tavoite: perhe
Elämäntoive: kultavuosipäivä
Mieltymykset: vaaleat ja ruskeat hiukset
Inhokki: hajuvesi
Horoskooppi: vesimies
Luonne: S/S:4, U/M:4, L/T:4, V/L:10, M/K:7

--------------------

Noniin, siinäpä 19.osa, olkaa hyvä! Äänestäkää mielestänne parasta perijäehdokasta, niin minullekin noista valitseminen on helpompaa! =) Myös muita kuin äänestyskommentteja otan enemmän kuin mielelläni vastaan!

Noniin, vihdoinkin uutta osaa tänne! :D Ääh, yritän nopeuttaa päivitystahtia (heheh, nyt varsinkin hyvä sanoa kun kohta on koeviikkokin...) Mutta no, lukemaan vaan! ;D



Lilia oli saanut hyvän ystävän naapurin tytöstä. Nimeä en nyt muista, mutta nämä olivat tosi hyvät kaverukset vaikka Lilia olikin nuorempi.



Sitten tuleekin hieman surullisempia tunnelmia.. Daisy tunsi viileän tuulahduksen tulevan eteiseen, mutta ajatteli että jossain oli ikkuna auki.



Mutta kun itse Viikatemies lipui Daisyn ohi, hänhätkähti. Mitä tuo täällä tekee, hän ajatteli. Liliakin havaitsi, että jotain on tekeillä ja juoksi hädissään eteiseen.



Daisy elätteli toivoa, että Viikatemies menisi vain ohi ja lähtisi kohta pois talosta, mutta se kuitenkin kääntyi Daisyn puoleen ja aloitti puhumaan kuivalla, rohisevalla äänellään.

"Daisy. Aikasi on tullut."



"Mitä?! No ei kyllä ole! Minähän olen vielä ihan nuori, en minä vielä lähde mihinkään!" Daisy kimmastui. Jaymekin riensi ihmettelemään tapahtumaa.



"Noh, niin se vaan menee, että sinun vuorosi on nyt lähteä täältä ja tehdä tilaa uusille pienille simeille", Viikatemies rahisi.



"Joten juopa tämä juoma, niin takaat seuraaville sukupolville hyvän elämän. Ja saat myös itsellesi onnellisen olon."
"Mitä? Minähän en tuota litkua suuhuni työnnä! En jätä lapsiani ja lapsenlapsiani vielä! En todellakaan, kun tässäkin talossa vallitsee ihan kamala tilanne", Daisy ulvahteli.



Juoman haju sai Daisyn kuitenkin lähes huumautumaan.

"Hmm, tuo tuoksuu jotenkin onnelliselta.. minulla onkin kyllä aikamoinen jano...", Daisy huokaili ja maistoi juomaa huolimatta Lilian ja Jaymen 'älä juo!' -huudoista.



Ja sinne meni Daisy, iloisena ja onnellisena matkalaukkunsa kera.



Jayme jäi tuijottamaan Daisyn jättämää uurnaa tyhjin silmin. Hän ei vielä oikein tajunnut, mitä oli tapahtunut.



Sitten tilanne alkoi vähitellen valjeta. "Ei, äiti, et sinä voinut lähteä. Emme pärjää ilman sinua varsinkaan tässä kriisissä!" hän huudahti. Nopeasti hän kuitenkin rauhoittui, sillä hänen piti tukea lapsia.



Daisyn hauta laitettiin pihamaalle pitämään seuraa muille edesmenneille.



Liliakin oli aivan surun murtama, sillä mummosta oli tullut hänelle tosi tärkeä varsinkin viime päivinä. Daisy oli osannut lohduttaa häntä juuri oikein tämän kaiken keskellä. Nyt hän ei voinut enää kääntyä Daisyn puoleen suruissaan.



"Kulta, älä huoli. Mummolla on kaikki hyvin ja hän nauttii olostaan nyt Moritzin kanssa", Jayme yritti parhaansa mukaan lohduttaa tytärtään. "Mutta käypäs nyt vaihtamassa nuo ulkovaatteet pois päältä, eikö sinulla jo ole kuuma. Minäkin vaihdan nämä työvaatteet vähän mukavempiin."



"Joojoo.. En vaan kestä että Daisy ei ole enää täällä, hän oli niin ihana mummo!" Lilia huudahti.
"Niinhän hän oli.. Ja ihana äiti. Mutta hän jäi ikuisiksi ajoiksi sydämiimme. Mutta muuten, oletko nähnyt äitiäsi? Minnehän hän on kadonnut, en ole nähnyt häntä koko iltana", Jayme tajusi.
"En muuten ole minäkään, näin hänet viimeksi syönnillä", Lilia hätääntyi.



Vaihdettuaan vaatteensa Jayme ryhtyi etsimään Annaa.

"Lilia, hä-hän taitaa olla tuolla! Vessan lattialla!" hän huudahti.
"Mitä? Mitä äiti tekisi vessan lattialla?" Lilia huudahti.
"No en minä vaan tiedä, mutta täytyy mennä heti katsomaan, onko hän kunnossa!"



"Hemmetti. Tämä on lukossa", Jayme mutisi ja yritti saada ovea auki.



"Tämä ovi on pakko rikkoa, ei tämä muuten aukea. Lilia, soitatko hätänumeroon?" Jayme huudahti tuskaisesti. Huomhuom, on muuten melko auttavainen tuo Lilian kaveri..



Lilia teki mitä pyydettiin ja meni heti soittamaan hätänumeroon.



"1... 1.... 2..."



"Anna, hei, oletko kunnossa?! Miksi olet lukkiutunut vessaan?" Jayme huusi ja yritti potkia ovea auki.



Yhtäkkiä ovi rämähti auki ja Jayme pääsi vessaan.

"Herrajumala, Anna, mitä ihmettä sinulle on käynyt?" hän huudahti.



"Anna? Anna, kuuletko minua?" Jayme sopersi. "Ei, tajuton."



"Isää, isäää, ne vaan sano sieltä hätänumerosta että soitan muka pilapuhelun! Ja että niillä on muutakin tekemistä kuin ryhtyä leikkimään jonkun pikkutytön kanssa! Mutta eihän tämä mitään leikkiä ole, eihän? Isä - ", Lilia huusi, mutta lopetti sitten kun näki äitinsä makaavan liikkumatta lattialla. "Mitä ihmettä äitille on käynyt? Eihän hän ole kuollut?!"



"EI, hän on tajuton. Eikä se ollut pilasoitto, tämä on vakava asia. Huolehditko Forrestista, minä vien Annan sairaalaan itse kun eivät kerran voi apua tuoda paikalle", Jayme yritti pysyä rauhallisena ja nosti Annan lattialta syliinsä. Nostaessaan vaimoaan hän huomasi, että Anna oli raskaana ja lapsivesikin oli tullut lattialle. Nyt oli kiire.



Niinpä hän kantoi Annan autoon, lähti ajamaan lähimmälle sairaalalle ja jätti Lilian ja Forrestin kotiin.



"Forry, ole ihan rauhassa, isi ja äitikin tulee kohta kotiin ja minä huolehdin sinusta sen aikaa. Tällä kertaa minä suojelen sinua kaikelta", Lilia tuumasi ja päätti pysyä rohkeana.



"Tuletkos, mennään vaikka piirtämään! Vielä ei ole nukkumaanmenoaika, vaikka ilta onkin" Lilia ehdotti ja kutitti pikkuveikkaansa. Forrest vain nauroi.



"Katsos, voin opettaa sinua piirtämään auton", Lilia sanoi.
"Jooo! Hauan piiltää auvon" Forrest vastasi.



"Noniin, piirrähän ensin vaikka renkaat. Ei, ei koiraa vaan renkaat niin siitä tulee auto!" Lilia nauroi.
"Koila on autotta", Forrest hykersi riemusta.
"AIjaa, no kyllähän se niinkin voi olla. Oletpas sinä muuten jo hyvä piirtämään!" Lilia hihkaisi.



"Katso, minä piirsin meren ja meidät uimaan siihen. Tuossa on Saffykin", Lilia huokaisi.
"Taffy on autotta", Forrest sanoi ja näytti piirtämäänsä tyttöä autossa. Välillä kynät meinasivat eksyä suuhunkin ja keskittyminen herpaantua, mutta kyllä Forrest sai sen autonkin loppujen lopuksi piirrettyä.



"Hei, nyt tämä on valmis! Et taida enää jaksaa piirtää kun syöt vaan kyniä, vai mitä? Pitäisikö jo mennä nukkumaan? Voin lukea sinulle oman lempisatuni", Lilia sanoi. Hänestä oli ihan mukavaa olla pikkuveljen kanssa kahdestaan kotona, vaikka äidin senhetkinen tilanne pelotti.
"Ukkumaan!" Forrest hihkaisi.



"Oliko sinusta kiva ilta?" Lilia kysyi kun oli saanut nostettua veljensä sänkyyn.
"Oji", Forrest sanoi. Hän oli niin väsynyt, ettei jaksanut enää puhua paljoa ja silmäluomet lupsuivat koko ajan kiinni.



"Luen sinulle tarinan prinssistä ja prinsessasta iltasaduksi, jooko?" Lilia kysyi, mutta ei saanut enää vastausta. Hän päätti lukea sen silti.



"Olipa kerran prinssi, joka tykkäsi eräästä prinsessasta. He leikkivät joka päivä yhdessä ja lupasivat molemmat mennä toistensa kanssa isona naimisiin", Lilia aloitti tarinan.



Forrest näki jo onnellisena unia autoista, merestä ja uimisesta. Ja Saffronista.



Luettuaan tarinan Lilia päätti jättää veljensä nukkumaan ja mennä keittiöön odottamaan isäänsä ja äitiänsä kotiin.

"Hyvää yötä, Forry-kulta. Nuku hyvin, aamulla nähdään."



Lilia oli oikein kiltti tyttö, hän siivosi kaikki likaiset astiat keittiöstä ja laittoi ne pesukoneeseen.



Sitten hän asettui istumaan ja odottamaan. Välillä hän meinasi pelätä, kun haamut kuljeskelivat ohi, mutta sitten hän ajatteli etteivät he hänelle mitään pahaa tekisi.



Puolentoista tunnin kuluttua, kun Lilia oli aivan nukahtamispisteessä, Jayme asteli keittiöön.

"Hei, vieläkö sinä olet valveilla?" Jayme hämmästeli.
"Joo, en halunnut mennä nukkumaan", Lilia sanoi ja haukotteli. "Mutta missä äiti on?"



"Äiti joutui jäämään sairaalaan", Jayme selitti.
"Mitä? Miksi? Eihän hän kuole??" Lilia huolestui.
"Eei, ei nyt sentään", Jayme hymyili.
"Noh, mitä sitten? Kerro jo!" Lilia intti.



"Asia on sillälailla, että äiti odotti vauvaa. Hän oli liukastunut kylppärissä ja kaatui, ja synnytys käynnistyi. Sairaalassa sanottiin, että jos oltaisiin odotettu yhtään pidempään, sekä vauva että äiti olisivat voineet menehtyä. Äitin mahasta syntyi pienenpieni tyttö, siskonne. Hän syntyi niin paljon liian aikaisin, että heidän piti jäädä sairaalaan, mutta he ovat kunnossa", Jayme selitti.



"Ai mekö saatiin sisko! En edes tiennyt, että äitillä oli vauva mahassa, miksei hän kertonut meille?" Lilia hämmästeli mutta oli silti iloinen.
"En tiedä, ehkä hän ei ehtinyt, jos hän ei itsekään tiennyt kuin vasta vähän ennen kuin kaatui..", Jayme sanoi. "Mutta eikös olisi jo aika mennä nukkumaan? Sairaanhoitajat sanoivat, että voidaan huomenna mennä katsomaan äitiä ja vauvaa."



Hyvin nukutun yön jälkeen Jayme kävi herättämässä Forrestin ja puki tälle päivävaatteet.

"Sinulla oli varmaan eilen mukava ilta Lilian kanssa! Nyt lähdetäänkin katsomaan äitiä ja uutta ihan pikkuista vauvaa", isä puheli pojalleen.



Ja niin kaikki kolme lähtivät sairaalalle.



Eikä mennyt aikaakaan, kun he saapuivat Grahamvillen sairaalaan.

"Oho, äiti taitaakin vielä nukkua. No, antaa hänen nukkua ainakin vähän aikaa vielä, eiköhän hän kohta herää", Jayme sanoi.
"Jos ei herää, niin herätän! Mä ainakin haluan puhua äitin kanssa", Lilia ilmoitti.



"Vooi, oletpa sinä pikkuinen", Jayme kuiskasi nuorimmaiselleen, joka tuhisi tyytyväisenä kehdossa.



Kohta tyttö heräsi ja tuijotti suloisilla suklaasilmillään isäänsä.



"Äiti heeei, herätyys, me ollaan täällä!" Lilia kiljui isänsä kielloista huolimatta.
"Hei, Lilia, olisit antanut äitisi nukkua. Hän on varmaan tosi väsynyt!" Jayme huudahti.
"Ai, huomenta", Anna sanoi. "Ei se haittaa, vaikka heräsin, on ihanaa nähdä teitä."



"Katsohan, tässä on siskosi", Anna sanoi Lilialle. "Hänen nimensä on muuten Lucy. Lucy Saffron."
"Kukkuu, Lucy! Minä tässä, isoin siskosi Lilia. Oletpa suloinen ilmestys!" Lilia ihasteli.



"Eikö hän olekin ihana, Jayme? Sairaanhoitaja sanoi, että pääsemme Saff.. siis Lucyn kanssa jo parin päivän sisällä kotiin. Hän on keskoseksi todella hyväkuntoinen", Anna selitti.
"Aijaa, sepä hyvä, laitan kaiken valmiiksi teitä varten", Jayme sanoi. Hänestä alkoi jotenkin tuntua, että Lucysta oli tulossa Annalle jonkinlainen Saffronin korvike.



"Ihanaa, kun on nyt koko perhe koolla", Anna huokaisi.
"Eikä ole. Saffron puuttuu", Lilia tuumasi. Anna pysyi hiljaa, mutta Jayme näki että Lilian kommentti oli ollut tälle kova todellisuuden isku.



"Forrest taitaa olla päiväunien tarpeessa", Jayme tuumasi kun pojan pää alkoi nuokkua. "Ollaanhan me täällä jo pari tuntia oltukin. Luulen, että me lähdetään nyt. Heippa, Anna-kulta, tulkaa sitten Lucyn kanssa kotiin kunhan pääsette. Tai no ilmoita, niin me tullaan hakemaan."



Kotiin päästyään ja Forrestin päikkäreille laitettuaan myös Jayme päätti ottaa nokoset. Lilia seurasi perässä ja halusi isänsä viereen nukkumaan.



Illalla Jayme yllättyi, kun Anna Lucy sylissään pyyhälsi yhtäkkiä ovesta sisään.

"Huh, onpa ulkona kylmä", Anna puhisi.
"Mitä, joko te pääsitte sairaalasta?" Jayme kysyi. "Mikset soittanut minua hakemaan?"
"Joo, Lucy oli niin hyvässä kunnossa. Häntä täytyy käyttää enää tarkastuksissa", Anna sanoi onnessaan. "Ja en soittanut, koska teki mieleni haukata vähän raikasta ilmaa."



Kun Anna oli syöttämässä Lucya, suvun kantaisän haamu kulki keittiön läpi ja hymyili samalla uudelle suvun jäsenelle.



Myös Vilja tuli katsomaan uutta tulokasta kun Anna oli laittamassa tätä nukkumaan.



"Äiti! Te tulitte jo!" Lilia juoksi huoneeseen kun Anna oli laittamassa Forrestia nukkumaan.
"Joo, Lucy on tosi hyvässä kunnossa", Anna hymyili.



"Kiva kun olet taas kotona. Onneksi sulle ei sattunut pahemmin siinä kaatumisessa", Lilia huokaisi ja halasi äitiään.
"Voi, Lilia, olet ihana kun huolehdit minusta vaikkei sinun kylläkään tarvitsisi", Anna sanoi ja hänen poskelleen vierähti kyynel.



Sitten Anna otti Forrestin syliinsä ja halasi tätä pitkään.

"Minulla oli niin kova ikävä teitä kaikkia. Ja muistinpa vielä, että sinulla on huomenna synttärit ja ajattelin, että minun on pakko olla niissä paikalla", Anna sanoi.



Sitten Anna meni ulos ja törmäsi ihmeelliseen kapistukseen.



"Mikäs se tämä on?" hän mietiskeli.



"APUA! Mitä tapahtuu?!" Anna kiljahti.



"Houdihou!" Lampunhenki huudahti. "Onpas mukavaa päästä pitkästä aikaa haukkaamaan happea!"
"Öö.. hei?" Anna sanoi epävarmasti.



"Noonniin, olen valmiina! Kuinka voin auttaa?" Lampuhenki kysyi.
"Öö.. tuota..", Anna mutisi.
"Aijaha, etkö tiedä mitä täällä toimitan?" Lampunhenki ihmetteli.
"En..", Anna sanoi.
"Noo, älä huoli, et ole nimittäin ainut. Hommahan menee niin, että mä annan sulle kolme toivomusta. Sitten kun tiiän mitä toivot, yritän toteuttaa toivomukset."



"Eli annappa tulla, olen pelkkänä korvana", lampunhenki sanoi.
"Hmm.. Noh, heti ensimmäiseksi toivon että Saffron palaisi kotiin", Anna sanoi.
"Selvä. Koitan toteuttaa sen, mutta siihen saattaa mennä hyvin paljon aikaa. Tai sitten en voi toteuttaa sitä olleskaan", lampuhenki tuumi. "Entäs kaksi muuta?"
"Öö.. En tiedä. Toivon ne sitten kun tulee mieleen jotain", Anna mietti.
"Selvä, no heippahei sitten", lampunhenki sanoi ja painui takaisin lamppuun.



Aamulla oli Jaymen vuoro törmätä pihaan ilmestyneeseen toiseen kapineeseen.

"Mitäs tämä täällä toimittaa?" hän mietiskeli.



"Hmm, kaippa tästä jotain hupia voi repiä", hän sanoi ja rupesi heiluttelemaan puutarhatonttua ympäriinsä.



Tontun ansiosta Jayme sai kauhean leikki-innon ja meni kylpyammeeseen leikkimään ainaista lempileikkiään, merirosvoilua.

Mutta kauaa hän ei ehtinyt leikkiä, sillä Forrestin oli aika kasvaa vaippa-ikäisestä koululaisen mittoihin! Siellä jossain se Saffronkin kasvaa, Anna ja Jayme miettivät haikaillen.



Ja tässäpä on söpö Forrest-pojumme :)



"Jes, nyt sain susta kunnon kaverin! Onneks olkoon synttärien johdosta", Lilia sanoi.
"Kiitos! Ruetaanko heti leikkimään?" Forrest ehdotti.



"Joo, mut eka kerron sulle yhden vitsin!" Lilia hihkui.
"Okei!" Forrest sanoi ja kuunteli sitten isosiskonsa vitsiä, jolle molemmat nauroivat jälkikäteen hurjasti. He olivat selvästi hyvät ystävykset.



Vähän ennen nukkumaanmenoa Lilia vilkaisi itseään peilistä ja huomasi, että musta silmä oli poissa.

"Jee! Nyt kehtaan mennä kouluunkin ilman häpeilyä!" hän kiljahteli innoissaan.



Seuraavana yönä uni tuli hyvin, kun Lilialle ja Forrestille laitettiin Lilian huoneeseen yhteinen kerrossänky.

Aamulla Forrest heräsi ja huomasi, että Lilia oli jo mennyt tekemään aamutoimia. Sitten poika muisti, että tänäänhän olisi hänen ensimmäinen koulupäivänsä!

Kohta molemmat koululaiset olivatkin innoissaan menossa kouluun...



...ja heti koulusta tultuaan tekivät kiltisti läksyt.



Illalla olikin sitten taas pirskeet! Kenen tällä kertaa?



No Lucyn!



Viimeiset pyörähdykset vauvana..



..ja ensimmäiset taaperona. O-ou, ilmetty Saffron ruskeilla hiuksilla.



Jayme päätti mennä muuttamaan vähän Lucyn ulkonäköä ennen kuin Anna alkaisi todella luulla että tyttö on Saffron.

Ja tällainen pikkupirpana sieltä kuoriutui :) Silmälasit piti hankkia, sillä Lucyn silmät eivät kerenneet kehittyä kunnolla ennen syntymää.

Anna ei ollut näinä aikoina pahemmin maalaillut, joten hän päätti pitkästä aikaa ottaa siveltimet ja värit esille ja purkaa ajatuksiaan paperille!

Lucya ei kuitenkaan unohdettu, hänhän oli perheen 'iltatähti'. Anna oli melkein kokoajan tytön kimpussa ja ajatteli jotenkin että Lucy on Saffron. Tämä huoletti Jaymea, vaikka olihan se tietysti hyvä ettei Anna ollut enää niin masentunut, mutta ei silti ollut hyvä että Lucya pidettiin jonain uutena Saffronina.

Sairaalassa oltiin sanottu, että Lucy kehittyisi paremmin kun hänen kanssaan leikittäisi ja laulettaisi mahdollisimman paljon. Anna otti vinkistä vaarin ja alkoi opettaa Lucylle erästä loruleikkiä. Tyttö vaan ei oikein innostunut asiasta..

"Sanoisit nyt lorun äitin kanssa", Anna yritti.
"Eeee", Lucy vain pyöritti päätään.

Kun lorun opetteleminen ei ottanut onnistuakseen, Anna päätti rueta opettamaan tyttärelleen puhumisen alkeita. Ja kohta Lucy sanoikin ensimmäisen sanansa, joka oli 'äiti'! Anna oli tästä kovin otettu. :)

Lucy oli tosi kiltti ja aurinkoinen pikkutyttö. Hän ei turhia kitissyt kun piti rueta nukkumaan tai jos aamulla ei joku ollut heti päästämässä häntä sängystä leikkimään.

Forrest ja Lilia olivat melkoisia lukutoukkia. Kun he eivät lukeneet läksjyä, he lukivat jotain muita kirjoja joko ääneen yhdessä tai hiljaa yksikseen.

Innokas läksyjen lukeminen tuottikin tulosta: yhtenä päivänä molemmat koululaiset tulivat kotiin käsissään kympin todistukset.

Forrest oli saanut hyvän ystävän eräästä naapurin asukista. Niinä päivinä, kun poika ei tuonut koulusta kavereitaan (yleensä tyttöjä) kylään, hän jutteli tämän naisen kanssa.

Liliaa vähän harmitti, kun Forrestilla oli niin paljon kavereita ja melkein kaikki olivat vieläpä tyttöjä. Hänestä tuntui ettei hän ikinä saisi kaveripoikia eikä varsinkaan poikaystävää, ja kohtahan hän olisi jo teini.

Perhettä järisytti myös toistuvat tulipalot, nyt kun sade- ja ukkoskelit olivat alkaneet.

Onneksi palokunta oli aina valmiina ja palo saatiin sammutettua ennen suurempia vahinkoja.

Annakin oli alkanut uskomaan, että kaikki kyllä järjestyisi. Nykyään tällä pariskunnalla oli aikaa toisilleenkin, vaikka lastenhoito olikin rankkaa. Yhdessä he kyllä selviäisivät.

Kuitenkin, kun Anna rupesi katsomaan Lucya, hänelle tuli outo tunne. Hänelle alkoi yhtäkkiä tulvia kauheasti mielikuvia Saffronista tuossa iässä ja siitä, kuinka samanlainen hän oli ollut.

Annan kaipuu Saffronia kohtaan kasvoi kasvamistaan. Kuinka ihanaa olisi, jos kaikki lapset olisivat kotona eikä yksi huitelisi teillä tietämättömillä, hän ajatteli. Siihen vaihtoehtoon hän ei kuitenkaan halunnut uskoa, että Saffron olisi kuollut.

Pian koitti Lilian ja Lucyn yhteissynttärit! Lilia kasvaisi teiniksi ja Lucy jo lapseksi.

"Noniin, Lucy, tässä kohdassa sinun tulee toivoa", Anna sanoi pikkuiselleen.
"Kakkua!!" Lucy kiljahti ja muut nauroivat.

Samoihin aikoihin Lilia oli miettimässä, mitä toivoisi.

"Ahaa! Nyt keksin!"

Toivon, että Saffy tulee takaisin kotiin.

Ainoa hetki, kun molemmat ovat lapsia!

Liliasta kasvoi oikein nätti nuori neiti! Enpä tietenkään muistanut tavoitetta yms. ottaa ylös (enkä kuollaksenikaan niitä muista), mutta koitan muistaa laittaa ne ensi osaan.

Lucystakin kasvoi nätti neitokainen ^^ molempien muuttuneet ulkonäöt näette ensi osassa!

"Noh, Forrest, tulehan sinäkin syömään kakkua!" Anna sanoi, mutta Forrest ei ottanut kuuleviin korviinsa. "Mikäs sinulla nyt on? Juhlisit nyt siskojesi synttäreitä."

"En ole varma kuulinko oikein.. mutta.. koputtikohan joku äsken ulko-oveen?"

----------------

Jos koputti, niin kuka? Se selvinnee ensi osassa! :) Jätäthän kommentin vierailustasi, olisin tooosi kiitollinen! Ensi osan yritän tehdä mahdollisimman pian, katsotaan nyt kuinka paljon kouluhommia tulee...

Hihii, nyt koitan uuden osan väkerrellä, vaikka edelisestä osasta onkin "hieman" aikaa :D On nimittäin ollut kaikenlaista kiirettä! Mutta jos nyt ette ole ihan suuttuneita minuun, niin lukemaan vaan!

------------------



"I-ihan oikeasti anteeksi, mi-minä en voinut sille mitään.. kun..."



"Lilia-kulta, kerro äidille mitä on tapahtunut! Kerro vaan ihan kaikki", Anna huudahti hätääntyneesti.



"Me.. me mentiin sinne le-leikkipuistoon ja sitten leikittiin ja o-oli hauskaa.. mutta si-sitten.. joku hullu akka tuli sinne, sieppasi Saffronin ja... ja... vei sen autoon.. ja yritin saada Saffya pois sieltä mut.. mutta se akka vaan tönäs mut täysillä maahan ja si-sieltä autosta tuli joku ukko ja se tuli lyömään ja potkimaan mua ja si-sillä aikaa se akka laitto Saffyn sinne autoon ja sit se ukko juoksi sinne ja ne lähti ajamaan! Mä-mä vaan itkin siinä ma-maassa e-enkä kyenny ajattelemaan mitään mut sitten mu-mun mieleen tuli että mi-missä Fo-forrest on.."



"Se-se onneks istu turvallisesti kiikussa ja-ja mä otin sen ja sanoin että ny-nyt lähdetään kotiin ja juoksin ja se ko-konttasi ihan perässä.. Ky-kyllä uskon että se tänne kotin asti tuli, mi-minä juoksin täysillä että sa-saisin kerrottua teille..", Lilia itki. Samassa eteisestä alkoi kuulua pientä nyyhkytystä.



"Voi Lil, olet joutunut kokemaan kauheita..", Anna nyyhkytti Lilian korvaan.
"Menen katsomaan, onko Forrest kunnossa", Jayme sanoi vieressä.



"Iti.. äiti..", Forrest nyyhki vaisusti.



"Voi poikani, siinähän sinä olet", Jayme sanoi. "Tulehan isän syliin."



"Kulta, olen varma että kaikki järjestyy. Sisko löytyy kyllä. Luota minuun", Jayme kuiski.



"Forrest on kunnossa", Jayme huokaisi.
"Kä-käsitinkö nyt oikein.. että meidän pikkutyttömme.. Saffron on nyt jonkun vieraan naisen ja miehen matkassa..", Anna takelteli. Lilia nyökkäsi suruisasti.
"Ja-jayme, tajuatko sinä.. Kaikki on sinun syytäsi... Si-sinä..", Anna nyyhkytti.
"Anna, älähän nyt. Kaikki järjestyy. Löydämme kyllä Saffronin. Minä vien nyt Forrestin nukkumaan", Jayme mutisi.
"Älä aina kaunistele asioita", Anna suhahti.



Tilanne ei muuttunut millään lailla, kun Jayme tuli takaisin makuuhuoneeseen.

"Ihan oikeasti, Jayme. Et voi enää sanoa, etteikö tämä kaikki olisi sinun syytäsi. Meidän perhe on hajoamassa käsiin; pienin tyttömme on jossain paikassa emmekä tiedä missä, vanhin tyttömme on hakattu pahasti, kaikille kolmelle lapsellemme jää varmaan ikuiset traumat  ja sinä sanot että kaikki järjestyy!" Anna huudahteli.
"Anna, minä vain...", Jayme yritti.
"Sinä lähdet etsimään Saffronia", Anna totesi. "Kohta aamu jo sarastaa, he ovat voineet mennä vaikka minne. Mutta sinä lähdet etsimään häntä. Ja soitat poliisille."
"Anna, - "
"Sinä teet niin. Minä jään hoitamaan lapsia. Tule, Lilia, mennään pesemään kasvosi ihan ensialkuun."



Aamu alkoi vähitellen jo sarastaa. Joillekin ihana aamu, joillekin vähemmän ihana. Lilia puhdistamaan veriset kasvonsa.



"No, näyttääkö edes vähän paremmalta?", Anna kysyi.
"Joo, vähän. Mutta ei paljoo tätä asiaa auta mun naaman puhdistuminen", Lilia tuhahti.



Jayme ei voinut muuta kuin soittaa poliisille, niin kuin Anna oli käskenyt.



"Hei.. Täällä Jayme Candies soittelee. Minulla olisi aika hätäinen asia, nimittäin meidän pieni tyttäremme on kidnapattu", Jayme yritti selittää mahdollisimman tyynesti.
"Hei vaan. Missä tämä sieppaus tapahtui?" poliisi vastasi.
"Öö.. Tuossa läheisellä leikkikentällä. Vanhin tyttäremme oli siellä kuopuskaksostemme kanssa ja kun he palasivat kotiin, ei toinen kaksosista enää ollutkaan mukana ja vanhin tyttäremme oli pahasti hakattu", Jayme selitti.
"Ahaa.. Kuulostaa vakavalta. Voisimme käydä kyselemässä teiltä enemmän yksityiskohtia huomenaamuna. Kävisikö se?" poliisi ehdotti.



"Huomenaamuna?!" Jayme rääkäisi. "Ei voi olla totta.. Nappaajahan on ehtinyt tytön kanssa siihen mennessä jo toiselle puolelle maapalloa!"
"Valitettavasti aiemmin meillä ei ole mahdollisuutta kuunnella teitä", poliisi vastasi tyynesti.



"No kai se on sitten niin tehtävä. Tulkaa meille huomenaamuna mahdollisimman pian", Jayme mutisi ja antoi osoitetiedot.
"Tulemme viimeistään kymmeneltä aamulla", poliisi sanoi.
"Selvä. Kuulemiin", Jayme huokaisi ja lopetti puhelun.

Jayme päätti lähteä itse etsimään Saffronia, kun poliisitkaan eivät vielä ottaneet kantaa. "Rakastan sinua", Anna kuiskasi ja halasi miestään.
"Minäkin sinua. Yritän löytää Saffronin. Pidä sillä aikaa huolta muista lapsistamme", Jayme sanoi.



Sinne lähti.



Lilia katseli itseään peilistä ja tunsi suurta itseinhoa. Pelkuruuttani korostaa musta silmä ja pari naarmua kasvoillani, hän ajatteli. Minun olisi pitänyt osata suojella Saffronia ja Forrestia. Minun olisi pitänyt pysyä kovana ja olla itkemättä ja lyödä sitä muijaa täysillä!



Mutta minä vaan... itkin maassa ja olin paniikissa! Millainen isosisko ei osaa edes pitää pikkusisaruksistaan huolta? Olen maailman huonoin isosisko!



"Elämä ei voi olla näin epäreilua! Tämä ei voi olla totta! En voi olla näin huono ihminen!"



Lilia suunnisti nukkekodin luokse keittiöön...



...ja alkoi purkamaan raivoansa siihen.



"Haluan Saffyn kotiin! Olen huono isosisko! Kaikki on MINUN syytäni!" Lilia huusi.



"MIKSI ELÄMÄ ON NIIN EPÄREILUA?!" Lilia raivosi ja itki samaan aikaan.



"MI-NÄ EN O-LE MI-TÄÄÄÄÄÄN!"



Vasta kun nukkekoti oli tuhannen palasina, Lilia tajusi mitä oli tehnyt. Lisäksi hän kuuli askelia vierestään. Tästä ei hyvää seuraa, hän ajatteli.



"Lilia! Mitä sinä oikein teit?!" juuri töistä tullut Daisy kiljahti.



"Mi-minä... A-anteeksi, minusta tuntui tosi pahalta ja.."
"Tuo nukkekoti on kulkenut suvussa! Ja herrantuuteli, mitä sinun kasvoillesi on tapahtunut?!"
"E-ei mitään, ei mitään.. EI MITÄÄN! En halua puhua siitä asiasta!" Lilia huusi ja tunsi että raivo alkoi taas nousta.



"Lilia! Minne sinä nyt - ", Daisy huusi Lilian perään, mutta tyttö vain juoksi huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni perässään.



"Hei, Figi", Lilia huokaisi lelusammakolleen, joka tuntui nyt hänen parhaalta ystävältään.



"Tänään on olult ihan kamala päivä. Tai no eilisillasta se alkoi. Onneksi minulla on sinut, jonka kanssa voin aina puhua", Lilia nyyhki.



"En tajua, tämäkin päivä on mennyt niin nopeasti! Nyt on jo ilta, vaikka äsken oli aamu ja yö ja.. tiedätkö, minusta tuntuu että äiti ja isä vihaavat minua. Ja mummi, koska särjin suvun nukkekodin. Isä lähti etsimään Saffronia, mutta luulen ettei hän ole edes tässä maassa enää! Äiti ja isä ovat varmaan ihan riidoissa, en enää kestä! Forrestinkin pitää elää tällaisessa paikassa, mutta ei se varmaan edes tajua mitä tässä tapahtuu", Lilia purki tunteitaan sammakkoystävälleen.



"Kuule, Liliaiseni", huoneeseen ilmestynyt Daisy sanoi. "Ei se haittaa, että särjit sen nukkekodin. Ainakaan hirveästi. Tulehan nyt kertomaan kaikki, mitä on sydämelläsi."



Ensin Lilia vain istui paikallaan tekemättä mitään, mutta sitten hän ajatteli ettei mummon kanssa puhumisesta kai haittaakaan olisi.



"Noniin, kerrohan mikä mummon pikkutytön mieltä painaa", Daisy kannusti.



"Etkö muka tiedä?" Lilia kysyi hämmästyneenä.



"Tiedä mitä?" Daisy kysyi.



"No sitä, että kun olin Saffronin ja Forrestin kanssa leikkipuistossa niin joku akka nappasi Saffronin!" Lilia rääkäisi.
"MITÄ?" Daisy järkyttyi.



"Noniin! Ja minä idiootti en osannut puolustaa vaan läjähdin maahan lyötynä ja itkin vaan! Ja sinne meni Saffron, vieraiden ihmisten matkaan! Kaikki oli minun syytäni", Lilia purki taas.

"Miksei minulle ole kerrottu tästä mitään?" Daisy ihmetteli.
"En minä vaan tiedä", Lilia huokaisi. "Isä ja äiti on molemmat ihan hermona ja isä lähti etsimään Saffya aamulla, eikä kai ole vieläkään tullut."
"Herrajumala.. Mutta sinä et saa itseäsi syyttää! Näenhän minä miten pahasti sinuakin on sattunut, ja tärkeintä on että yritit parhaasi!" Daisy yritti lohduttaa. "Me aikuiset voimme selvittää tämän pulman, älä itseäsi syytä äläkä vaivaa."



"Oletko oikeasti sitä mieltä? Ettei minun tarvitsisi enää huolehtia tästä asiasta ja syyttää itseäni?" Lilia kysyi ja tunsi olonsa vähän helpottuvan.
"Kyllä olen. Olet vasta pikkutyttö, ei sinun tarvitse aikuisten ongelmia ratkoa. Tulehan tänne", Daisy sanoi.



Juttutuokio mummon kanssa oli parantunut huomattavasti Lilian oloa.

"Kyllä tulee vielä iloisiakin päiviä. Saffronkin löytyy, ennemmin tai myöhemmin", Daisy sanoi lohduttaakseen pojantytärtään, mutta tunsi olonsa kuitenkin melko epävarmaksi.
"Eiköhän meillä kuitenkin ole nyt nukkumaanmenoaika! Voin lukea sinulle vaikka iltasadun", Daisy ehdotti.



Ja niin Lilia kapusi sänkyynsä, muttei iltasatuja kaivannut vaan nukahti heti iloisempana kuin pari tuntia sitten.



Anna oli nukahtanut makuuhuoneen tuoliin Jaymea odotellessaan ja näki merkillistä unta.



"Äiti!" Saffron huudahti iloisesti unessa.



"Tyttökulta.. Olet turvassa nyt", Anna kuiskasi.



"Mu-mutta ethän sinä ole se sama tyttö, et ole minun tyttöni Ja mikä tämä paikka on olevinaan? Missä me olemme?" Anna kiljahteli.



"Kulta, mitä sinä kiljut?" Jayme kysyi tultuaan kotiin.
"Mitä.. mitäh?" Anna kysyi ihmeissään.
"Niin, kiljuit jotain, ettei hän ole sinun tyttösi", Jayme sanoi.
"Ai.. Näin jotain painajaista.. Nyt keksin! Olimme siinä unessa sen sinun akkasi talossa. Saffron on siellä", Anna selitti.
"Miksi huusit,  ettei hän ole sinun tyttösi?" Jayme kysyi ihmeissään.
"E-en todellakaan tiedä...", Anna vastasi.



"No, löysitkö mitään? Olen varma, että Saffron ja ne lurjukset ovat siellä sen yhden, mikä Difilie nyt olikaan, talossa!" Anna huudahti.
"Ei, ei ollut.. Kävin katsomassa. Kiersin sieltä leikkipuistosta sinne talolle ja kävin kaikki mahdolliset paikat läpi, mutta Saffronia ei löytynyt"



"Mitä? Ei voi olla totta. Mistä me hänet sitten löydämme?" Anna panikoi.
"Nukutaan yön yli ja odotetaan sitä poliisia", Jayme ehdotti. Anna ei jaksanut väsymykseltään vastustella, sillä ei tiennyt mitä muutakaan he voisivat tehdä.



Aamulla poliisi saapui Candiesien taloon ja Moritz ihmetteli, miksi heillä poliisi vieraili. Hän kun ei tiennyt asioista mitään, raukka :(



"Noniin, kerrohan poliisitädille kaikki", Anna kehotti ja Lilia kertoi kaiken.
"Kuulostaa kauhealta! Mutta sinun, Lilia ei tosiaankaan tarvitse syyttää itseäsi, toimit sankarillisesti kun yritit pelastaa siskosi. Paljon voimia teille, koko perheelle, ja me soitamme jos saamme jotain selville tyttärestänne", poliisi sanoi, kun Lilia oli kertonut koko jutun.



Seuraavana yönä, ihan yhtäkkiä, (en edes meinannut huomata pelatessani!) Moritzia tuli tapaamaan Viikatemies. Sinne meni se herra :(



Daisy oli melkeinpä ainut, joka jäi suremaan poismennyttä aviomiestään. Muut talossa eivät oikeastaan olleet edes Moritzille sukua, mutta olivat hekin surullisia. Toisaalta Daisy oli hyvillä mielin, sillä Moritz oli jo pitkään valitellut vanhuuden tuskiaan.



Moritz pääsi platinahautoineen pitämään Davielle ja Viljalle seuraa talon pihamaalle.

Samaisena yönä Lilia leikki nukellaan, ja ajatteli kokoajan sitä Saffroniksi.

Ei tästä tule mitään, oikean Saffronin on pakko löytyä. Jos eivät muut osaa etsiä häntä, etsin itse, hän ajatteli.

Pian tyttö olikin jo laittamassa ulkovetimiä päälleen ja valmis lähtemään aamuöiseen ulkoilmaan.

Lilia astui ulos ja tunsi pienen tuulenvireen kasvoillaan. Tänä yönä minä löydän siskoni, hän ajatteli määrätietoisesti.

 

Ja sinne hän lähti juoksemaan, ensiksi leikkikentän suuntaan.

Aamulla Daisy heräsi heti ensimmäisenä. (Liliaa lukuunottamatta) Oli lauantai, joten hänen ei tarvinnut mennä töihin.

Sängystä noustuaan Daisy muisti, ettei hänen lempeä aviomiehensä olekaan enää hänen kanssaan. Hän tirautti muutaman kyyneleen, mutta otti itseään sitten niskasta kiinni ja lähti tämän päivän touhuihin.

Ensiksi mummo päätti mennä herättämään Forrestin ja viettää hieman aikaa pojan kanssa, sillä hänestä tuntui ettei tässä perheessä oikein kukaan muu ehdi olla kunnolla Forrestin kanssa kuin hän. Muilla oli tarpeeksi töitä Saffronin etsinnässä.

"Hyvää huomenta, poikakulta", Daisy sanoi.
"Hoomenta!" Forrest vastasi innokkaasti.
"Mitäs mieltä olisit, jos mentäisi nyt vaikka opettelemaan kävelyä ulos, ettei herätetä muita?" Daisy ehdotti.
"Tjoo!" Forrest hihitti.

"Hahhah, sinun piti kyllä kävellä eikä kontata!" Daisy hihitti pojanpojalleen, kun tämä ei millään meinannut ruveta kokeilemaan kävelyä.

Sillävälin Jayme heräili sisällä. Jaahas, kai sitä pitäisi töihin lähteä vaikkei todellakaan huvittaisi, hän ajatteli ja vaihtoi työvaatteet päälleen.

Autolle lampsiessaan Jayme huomasi äitinsä ja poikansa leikkimässä. Onpa mukava, että joku edes jaksaa telmiä lasten kanssa.. En kyllä ymmärrä, miten äitikään jaksaa sillä hän menetti juuri aviomiehensäkin ja tässä nyt on vähän kaikkea muutakin.., hän ajatteli.

Pian Jaymen lähdettyä Forrest jo alkoikin ottamaan ensiaskeliaan!

Myös Anna oli herännyt ja päätti tehdä kerrankin kunnon aamupalaa koko perheelle, sillä tajusi ettei kukaan ollut syönyt kunnolla viime aikoina.

"Äiti, äiti!" Lilia huusi ilmestyttyään keittiöön.
"Mitä nyt, missä sinä olet ollut?" Anna ihmetteli, sillä hän oli meinannut juuri herättää tyttärensä.

"En löytänyt Saffya mistään", Lilia nyyhki äidilleen, jota oli rynnännyt halaamaan.
"Et kai sinä ole yksin häntä ollut etsimässä?" Anna huudahti.
"No olin", Lilia mutisi.
"Herranen aika! Et sinä saa noin vain lähteä yksin minnekään! Otapa nyt itsellesi leipä, niin syödään ja jutellaan", Anna sanoi.

"Sinäkö ihan oikeasti lähdit etsimään Saffronia? Yksin?" Lilia ihmetteli.
"Noniin. Lähdin aamuyöllä, kun tuntui että hänet on pakko löytää", Lilia myönsi.
"Ei voi olla totta! Et saa todellakaan, et varsinkaan yöllä, lähteä yksin minnekkään tällaisena ajankohtana!" Anna kiljui.

"Tiedän", Lilia sanoi, "mutta en vaan voinut sille mitään. Minun oli pakko mennä. Anna anteeksi."

"Hyvä on. Saat anteeksi. Mutta et sitten tee noin enää ikinä!" Anna painotti.
"Joojoo", Lilia vastasi.
"Ja älä sinä huolehdi Saffronin etsimisestä, me aikuiset hoidamme nämä asiat", Anna sanoi.

Kun Jayme oli tullut kotiin, hän sai heti saarnan Annalta.

"Ihan oikeasti, en jaksa enää tätä! Liliakin oli karannut yöllä ja käynyt etsimässä siskoaan! Tämä ei ole enää mahdollista!" Anna raivosi, eikä antanut Jaymelle puheenvuoroa.

Anna oli korviaan myöten täynnä tätä kaikkea, eikä jaksanut tehdä muuta kuin makoilla sohvalla ja miettiä asioita. Juuri silloin hänelle alkoi tulla outo olo..

...ehkäpä tästä syystä.

"Ei, ei, EI! Tämä ei voi olla totta! En voi synnyttää lasta tämän kauheuden keskelle! En voi!" Anna huusi kauhuissaan.

Millään ei ole enää mitään väliä.

En jaksa enää ajatella tätä tilannetta... Pakko saada muuta ajateltavaa, Anna ajatteli lukitussa kylpyhuoneessa. Ihan sama. En voi istua tässä vain tyhjänpanttina. Voisin pestä vaikka suihkun.

Mutta juuri kun hän oli astunut suihkuun, hän liukastui.

"Aih!"

...

.......

------------------

Tässäpäs oli seitsämästoista osa! Kommentinlaitto on tosi suotavaa, varsinkin jos luit ;) Seuraavan osan ilmestymisajankohdasta ei ole ihan vielä tietoa, mutta yritän tehdä sen mahdollisimman pian!

Onpas viimesimmästä osasta pitkä aika!

Mutta...

ei, en tullut ilmoittamaan ettei tämä legacy jatku enää. Kyllä, tulin ilmoittamaan että tähän tulee nyt pikkuinen tauko!

Eli olette varmaan huomanneet, ettei jatkoa ole tullut nyt pitkään aikaan.. Mulla on ollut tässä vähän kaikkea tekemistä, ja kävin esimerkiksi pari viikkoa olemassa ulkomaillakin, joten en senkään puolesta ole ehtinyt jatkoa tehä :( Lisäksi koulussa on ollut paaaaljon töitä, en ole ehtinyt iltaisin tehdä muuta kuin koulujuttuja.

+ voisin sanoa että meidän kone on nykyään SÖKÖ ja en tiedä edes pyörittääkö se enää Simsiä.. Ja jos pyörittää niin varmasti aika hitaasti :/ Pitänee keksiä joku ratkaisu!

Teen jatkoa heti kun ehdin! :)

ps. anteeksi, en ole ehtinyt myöskään lukea teidän tarinoitanne =(( Joku päivä otan itseäni niskasta kiinni ja luen kaikkien uusimmat osat!

Noooniin, pitkästä aikaa uusi osanen =) Enempää selittelemättä lukemaan vaan!



Viime osassahan taloon syntyi kaksoset, Forrest ja Saffron. Tässä heidän huoneensa :>

Kaksoset olivat jokaiselle talon asukille todella tärkeitä - koko ajan joku oli hyysäämässä.

Mutta eipä unohdeta perheen pikkuista esikoista! Lilia oppi hyvin helposti uusia sanoja ja osasikin kohta jo puhumisen alkeet. :)



Moritz oli käynyt jo pitkän aikaa töissä ja päässytkin urallaan pitkälle (en nyt muista arvonimeä, olisiko lentäjä), mutta nyt hänestä alkoi vähitellen tuntua, ettei hän jaksaisi käydä enää töissä. Muutenkin pappa oli aika väsyneen oloinen.
 


Eräänä yönä visusti piilossa pysynyt kantaisä-Davien haamu yllätti Annan.

Jayme vietti suurimman osan ajastaan kaksosten huoneessa. Hän pelkäsi niin kovasti Saffronin puolesta. Hän valvoi siellä yöt ja päivät, illat ja aamut, vain kuunnellen vauvojen tasaista pientä tuhinaa.

"Älä huoli, Saffy, asiat järjestyy", Jayme kuiskasi.

Joskus häntä kyllä väsytti, mutta hän ei voinut antaa periksi.

Aamulla Anna liittyi Jaymen seuraan.

"Hei, tuota... Jayme, minulla on sinulle asiaa", Anna sanoi ja Jayme kauhistui. Pitääkö minun kertoa Annalle virheestäni, Jayme ajatteli. Tätä hän ei ollut aiemmin tullut ajatelleeksi.

"Voisitko selittää mitä ihmettä on tekeillä??" Anna kysäisi.
"Ehm.. Ei mitään.. En tajua mistä olet tuollaista saanut päähäsi", Jayme vastusteli.
"No ihan taatusti tajuat! Olet istunut täällä kaksosten huoneessa kaksi vuorokautta yhteen menoon! Eiköhän se sano tarpeeksi. Miksi olet niin hysteerinen?" Anna tenttasi.
"Öh... en ole hysteerinen, anteeksi jos tämä vaikuttaa siltä. Haluan vain suojella lapsia", Jayme selosti.
"Suojella miltä?" Anna huudahti.
"Häneltä", Jayme sanoi.
"Voi hyvä luoja, mikä sinua vaivaa! En tajua mitään! Nyt kerrot ihan kaiken kaikesta, mikä muka uhkaa lapsia??"

"Mutta.. ei - ", Jayme yritti sanoa, mutta Anna keskeytti hänet.
"Nyt kerrot kaiken. Ei mitään muttia"
"Äh. Hyvä on", Jayme huokaisi.

Kaikki alkoi siitä, kun hain silloin kauan sitten töitä musiikkiuralta. Löysin kivankuuloisen työpaikan, jossa joku poppari nimeltään Miss Difiele tahtoi itselleen roudaria, joka osaisi myös soittaa tarpeentullen kitaraa. Päätin mennä työhaastatteluun.

Noh, sitten sovin ajan haastattelulle ja menin koettamaan onneani eräänä päivänä. Työnantajan antaman osoitteen tontilla oli pieni tönö, ja mietin pystyisikö se olemaan oikea paikka.

Ulko-ovella vielä emmin, tarvitsisinko sittenkään tätä työtä. Koko juttu oli aika omituinen ja epäilyttävä.

Kuitenkin rohkaistuin, kun ajattelin perhettämme ja ajattelin ettei ylimääräinen rahakaan olisi pahitteeksi.

Kun avasin oven, astuin oudonhajuiseen yhden huoneen mökkiin. Ympäri huonetta oli levitelty tavaroita ja pöydän ääressä tietokoneella istui melko vahvasti meikattu nuorehko nainen.

Nainen nosti päänsä tietokoneen ruudusta.

"Hei! Kuinka voin auttaa?" hän kysäisi.

Kävelin hänen luokseen ja katsahdin samalla lattialla lojuvia levyjä sun muuta tilpehööriä. Ajattelin, että tämän oli pakko olla oikea paikka.

"Tuota.. Oletteko te Miss Difiele?" kysyin varovasti ja nainen nyökkäsi.
"Kyllä, tulitko hakemaan työpaikkaa, vai?" Miss Difiele kysyi.
"Kyllä..", melkein kuiskasin, sillä olin jotenkin niin lamaantunut ja jännittynyt, enkä saanut ääntä lähtemään kunnolla.
"Okei, no siinä tapauksessa voit kutsua minua vain Difiksi! Istuhan tuohon sohvalle odottelemaan, tulen kohta juttelemaan kanssasi", Dif sanoi.

Istahdin sitten sohvalle odottelemaan Difiä. Sydämeni hakkasi täysillä ja jotenkin aavistin, ettei tästä seuraa hyvää. Mutta halusin niin kovasti musiikkiuralle töihin, että pakko minun oli jäädä! Se oli minun ainut mahdollisuuteni - minua ei ollut ikinä hyväksytty muihin työhaastatteluihin mitättömän kokemukseni takia.

Vihdoin ja viimein Dif nousi koneensa äärestä ja tuli viereeni istumaan.

"Sinä siis huomasit ilmoitukseni ja haluaisit töitä?" Dif kysyi.
"Kyllä, toki", vastasin. "minkälaisia tehtäviä olisi tarjolla?"
"Nooh, aluksi tavaroideni kantamista esiintymislavoille ja voisit toimia minulle myös kitaristina, sellaista kun en vielä ole hankkinut", Dif lateli.

"Hyvä on, kuulostaa kivalta", sanoin ja minusta tuntui nyt paljon paremmalta. Mitä mätää tässä työpaikassa muka voisi olla?
"Ja muista: sinusta voi tulla minun kauttani maailmankuulu. Siis kuvittele, sinun kuviasi ja haastatteluitasi joka lehdessä, faneja ympäri maailman - mitä muuta voisit toivoa?" Dif sanoi hymyillen.

"Maailmankuulu?" kysyin hämmästyneenä.
"Kyllä! Kaikki on mahdollista", Dif naurahti. "Onko sinulla muuten perhettä ja lapsia?"
"Hmm.. on. Vaimo ja yksi tytär", sanoin ylpeänä.
"Hyvä on. Minulla on sinulle yksi ehto, vain yksi. Mutta sitä sinun täytyykin sitten noudattaa", Dif sanoi matalemmalla äänellä.
"No.. mikä se sitten on?" kysyin sydän pamppaillen.

"Kuuntele tarkkaan. Oli seuraava lapsesi sitten tyttö vai poika, saat pitää sen. Mutta kun toisen lapsen jälkeen seuraava tyttäresi syntyy, sinun täytyy antaa hänet minulle", Dif sanoi. Minä kangistuin kauhusta.
"Mi-mitä? Miksi? Siis miksi ihmeessä antaisin tyttäreni sinulle?" kysyin.
"Olen tosi pitkään halunnut oman pienen pop-prinsessan. Ei siinä olisikaan mitään pulmaa, jos voisin saada lapsia. Mutta kun en voi", Dif sanoi ja hänen poskelleen valui kyynel.

"Mi-minä.. minä en voi luopua noin vain omasta lapsestani", minä vastasin kauhuissani.
"No mutta mieti minua! Sinä voit hankkia vaikka kuinka monta lasta vaimosi kanssa, mutta minä en voi yhtään! Joten mikset voisi antaa minulle yhtä ainokaista tyttöä. Sitä paitsi se on kunnian hinta. Kuvittele, sinusta voi tulla todella suuri stara hetkessä. Jos et tule minun luokseni töihin, sinulla kestää miljoona vuotta saavuttaa edes pieni fanimäärä", Dif sanoi.
"No.. minä mietin vielä", sanoin ja vaivuin ajatuksiini. Dif meni siksi aikaa koneelle ja sanoi, että minun pitäisi ilmoittaa kun olen tehnyt päätökseni.

Mietin pitkän aikaa. Se oli tuskaista. Halusin niin kovasti kuuluisaksi muusikoksi, mutten todellakaan halunnut luopua lapsestani. Lopulta tein kompromissin itseni kanssa.

Nousin sohvalta ja kävelin Difin luokse.

"Olen tehnyt päätökseni", sanoin. Difin ilme kirkastui.

"Aijaa, sepä kiva!" Dif huudahti, "mihinkäs päädyit?"

"Minä suostun", hihkaisin. Ajattelin kai olevani kovinkin ovela. Se tekemäni kompromissi oli, että voin tulla maailmankuuluksi ollessani Difin luona töissä, mutta huijaisin häntä enkä hankkisi kahta lasta enempää, jolloin hän ei saisi kolmatta lastani.
"Hyvä on. Tämä on sitten lopullinen päätöksesi, sinä annat tyttäresi minulle tai otan sen vaikka väkisin", Dif sanoi.

"...ja siitä lähti tapahtumat rullaamaan. Ensin sain kuulla, että olet raskaana. Ei siinä vielä mitään, mutta kun huomasin sinun synnyttäneen kaksoset, joista toinen vielä on tyttö, olin kauhuissani. Nyt tuntuu, että Difiele vaanii kokoajan jossain nurkan takana", Jayme selitti.
"Jayme, mitä tuo oli olevinaan? Mikset ole kertonu aiemmin?? Olisiko kannattanut miettiä kaksi kertaa, ennenkuin menet lupailemaan meidän lapsia kenellekään! Voi, Jayme, mihin pulaan olet meidät laittanut!" Anna huusi kauhistellen.
"Minä kyllä suojelen lapsia", Jayme sanoi vaisusti.
"Jaahas! No miksi et anna Lilialle huomiota yhtään? Hän ihmettelee aina, mikset leiki hänen kanssaan. Nyt on alkukesä, mene hänen kanssaan ulos ja pitäkää hauskaa!" Anna huudahteli.
"Okei. Mutta vain jos sinä jäät siksi aikaa tähän vahtimaan kaksosia", Jayme ehdotti.
"Ei voi olla totta! No hyvä on, jos se tekee olosi turvallisemmaksi", Anna huokaisi.

Jayme meni heti herättämään Lilian. Kyllä hänen täytyi vanhimmalleenkin antaa aikaa. Jayme luotti Annaan ja unohti hetkeksi Difielen uhkaukset.

"Herätys, kultaseni. Tänään tulee kiva päivä!", Jayme hihkui, "mutta ensin taidamme vaihtaa sinulta pieneltä haisupepulta vaipat!"



Ja näin helposti se kävi.



...jos kävi.

"EI, EI PAIPPAA!" Lilia kiljui.



"Kuules, höpönassu, eikö ole kiva olla puhtaassa vaipassa ja uudessa kesämekossa?" Jayme kysyi ja sai tyttärensä kihertämään riemusta.
"on!" Lilia hihitti.



"Mutta etpä arvaakaan, mitä ukki ja mummo osti sinulle vähän aikaa sitten!" Jayme sanoi.
"Mitää! Kevvo", Lilia huudahti.
"Kohta näet, kunhan ollaan pihalla", Jayme naurahti tyttärelleen.

Ja niin isäpappa lähti juoksemaan ulos :D Taitaa herra itse olla enemmän innoissaan tyttönsä lahjasta kuin hän itse..



"Katsohan, kulta. Se on polkupyörä! Sanoppas 'polkupyörä'", Jayme selitti innostuneena.
"Pookupyövä"; Lilia sanoi.
"Noniin, aletaanpas opettelemaan sen käyttöä!" Jayme huudahti.



"Iti, mä otaan!" Lilia huudahti noustessaan pyörän selkään.



Ja nopeasti tämä pikkutyttö lähti kovalla vauhdilla viilettämään uuden pyöränsä kanssa :D

Ja pian ei isikään pysynyt tytön perässä. Niinpä hän luovutti ja antoi Lilian pyöräillä itsekseen, niin hienosti se meni.

Jayme oli mennyt leikkimään vähän vesileikkejä..

"Iti, mäki haluun!" Lilia huudahti pyörän kyydistä.
"Ehkä tämä ei ole ihan sinun ikäisellesi vielä sopiva", Jayme naurahti, "mutta mennäänkö katsomaan, mitä äitille ja vauvoille kuuluu? Alkaa tulla muutenkin jo hämärä ja viileä kun tulee ilta"
"Jooo!" Lilia hihkaisi.

"Ohoh, äiti on näköjään vähän vähentänyt vauvojen vaatetta näin hellepäivänä. Mutta hetkinen.. missä on Anna? Entä Saffron??" Jayme kuiskaili hätääntyneesti.

Jayme jätti Lilian kaksosten huoneeseen ja lähti etsimään Saffronia ja Annaa.

Ei, ei täällä, hän ajatteli ja mietti samalla, kuinka rauhassa Daisy ja Moritz saavat olla, he kun eivät tiedä Difielestä mitään. Ehkä niin on vaan parempi.

Jayme juoksi keittiön läpi. Ei sielläkään.

Täällä heidän on pakko olla, koska palaa valot, Jayme ajatteli.

"Anna!" Jayme kiljahti.
"No mitä?" Anna naurahti.
"MissäSaffronon", Jayme mutisi nopeasti.
"Mitä?" Anna kysyi.
"Ei mitään.. kysyin vaan että syötitkö jo Saffronin", Jayme sanoi. Hän ei halunnut huolestuttaa Annaa.
"Syötin, juu. Tulehan nyt nukkumaan", Anna vastasi, mutta Jayme sanoi menevänsä katsomaan vielä hetkeksi telkkaria.

Nyt se sitten tapahtui, Jayme mietiskeli. Miten saatoin tehdä tämän. Toinen tyttäreni on tiellä tietämättömillä ja vain minä tiedän sen. Mutta missä hän on? Sitä ei tiedä kuk - mutta hei! Hänhän voisi olla siellä Difielen pikkutönössä, Jayme mietti ja päätti heti lähteä katsomaan. Hän etsi kaapista Saffronille lämmintä vaatetta ja lähti.

Aikaa ei ole hukattavana, Jayme ajatteli. Heidän on pakko olla siellä.

Ja hän juoksi...

...ja juoksi...

...ja juoksi...

...kunnes hän alkoi olla jo melkein perillä...

...sitten hän näki Difielen talon ja pysähtyi haukkaamaan hetkeksi happea.

Sitten hän käveli ovelle. Hänen teki mieli tempaista ovi auki ja lyödä Difieleä kaikilla voimillaan.

Mutta ovi oli lukossa.

"Tiedän että olette siellä! Avaa ovi ja anna Saffron minulle!" Jayme karjui.

"Au-ke-ne", Jayme huokaisi, mutta ovi se vain pysyi lukossa.

Jayme meni ikkunalle ja huomasi, että Dif oli ollut nukkumassa ja ilmeisesti hieman heräili Jaymen huudoista. Kohta hän kuitenkin vaipui takaisin uneen.

"Minun pikku tyttöni, tulen kyllä hakemaan sinut sieltä", Jayme kuiskasi ja säikähti kun kuuli takaansa tutun äänen:

"Jayme!"

"A-anna..", Jayme hätkähti.
"Minäpä minä. Ala selittää. Seurasin sinua tänne autolla", Anna mutisi.
"Mikset laittanut mitään lämpimämpää päällesi? Sinähän jäädyt!" Jayme huudahti.
"Älä huolehdi siitä nyt. Missä Saffron on? En löytänyt häntä hänen kehdostaan"
"Tuolla sisällä. Älä nyt hermostu, haen kyllä hänet sieltä ja hän on ihan turvassa"

"Sisällä? TUOLLA? Miten voit sanoa tuon noin tyynesti? 'Älä hermostu'? Eikö siinä ole hermostumisen aihetta, jos meidän pieni tyttömme on jonkun vieraan ihmisen kotona lukkojen takana?" Anna huudahteli.
"Rauhoitu nyt, kulta", Jayme huokaisi.
"Kuule, minä en tiedä mikä ihme sinut sai tekemään jotain sopimuksia sen akan kanssa, mutta sen tiedän, ettet kotiin tule ilman Saffronia!" Anna huudahti.

"Kyllä minä hänet haen", Jayme vakuutti.
"Parempi olisi!" Anna sanoi ja lähti kävelemään autolle.

Seuraavan tunnin Jayme yritti jotenkin tiirikoida oven lukkoa auki. Lopulta hän sai sen aukenemaan ja hiipi sisälle.

Noniin, nyt ihan hiljaa, älä herää, Jayme ajatteli hiipiessään Difielen ohi nukkuvan Saffronin luokse.

"Noniin, pikkuinen. Olet turvassa", Jayme kuiskasi niin pienesti kuin osasi.

O-ou, nyt tuli kiire, Jayme ajatteli kun Dif alkoi heräillä.

Jayme ja Saffron kuitenkin pääsivät pois Difilien kynsistä.

"Tuo minun pikku Pie-Clarissetteni takaisin! Heti!" Dif huuteli takana, mutta Jayme ei kuunnellut vaan käveli täydellä vauhdilla eteenpäin kohti kotia.

Kahdenkymmenen minuutin päästä isä ja tytär olivat jo kotikonnuilla. Jayme oli pukenut Saffronille matkalla vähän lämpimämmin päälle, olihan sentään keskiyö.

Ja sitten Jayme ja Saffron olivat saapuneet kotiin.

Aamulla Jaymen hoitaessa Saffya Anna tuli miehensä juttusille.

"Anteeksi, kun huusin sinulle niin rumasti yöllä. Menee vaan kaikki tämä vähän yli", Anna sanoi.
"Kyllä minä ymmärrän. Minun vikahan tämä kaikki on. Mutta nyt on kaikki kunnossa, suojellaan lapsia vielä enemmän kuin ennen niin kukaan ei enää voi kaapata heitä", Jayme sanoi.
"Eikö meidän kannattaisi soittaa poliisille?" Anna ehdotti.
"Ei. Ainakaan vielä", Jayme torjui.

Anna pakotti Jaymen nukkumaan kerrankin koko yön, ja se tekikin miehelle hyvää.

Kaikessa tohinassa kaikilta muilta, paitsi Daisylta, oli unohtunut lasten yhteissynttärit!

LILIA!

SAFFRON!

FORREST!

LILIA!

SAFFRON!

FORREST! Aaapua, tämän sukupolven lapset on varmasti koko tähänastisen legacyn söpöimpiä! Ihastuin ikihyviksi varsinkin nuihin kaksosiin ^^

Lilia oli innoissaan lähdössä heti seuraavana aamuna kouluun. Toivottavasti on kiva eka päivä!

Forrest ja Saffron olivat tosi aamuvirkkuja.. Heti ensimmäisinä ylhäällä.

Ja heti piirtopöytäilemään!

Söpöstelyä ^^

Forrest tykkäsi myös siitä, kun häntä heiteltiin ilmaan.

Saffron taas mielellään opetteli uusia asioita =)

Erään koulupäivän jälkeen Lilialla (huom. uusi musta hiusväri!) oli äidiltään kysyttävää.

"Ääitii, saanko mennä Saffyn ja Forryn kanssa tuohon lähileikkikentälle? Pliiiis, ei me olla pitkään, tullaan viimestään seittämältä!" Lilia aneli.
"Tuota.. en oikein tiedä", Anna sanoi.
"Pliiiiiiis, kyllä mä pidän huolta niistä ja meille tulee tosi hauskaa!" Lilia hihkui.
"No hyvä on. Mutta seitsämän on ehdoton takaraja! Ja tuohon ihan lähimmälle leikkikentälle", Anna suostui. Toivottavasti Jayme ei saa tietää tästä.. No, hän on töissä kahdeksaan joten ei hän tule huomaamaan, hän ajatteli.

"Hihii, nytpä lähdetään leikkimään ulos ihan kolmestaan!" Lilia huudahti kutittaessaan Forrestia.

Ja niin he lähtivät.

MUUTAMAN TUNNIN KULUTTUA:

Töistä tultuaan Jayme suunnisti heti lasten huoneisiin. (Jayme on nyt väliaikaisesti töissä eräällä ei-kovin-suositulla bändillä, koska Dif ei tietenkään ole nyt maisemissa)

"Missäs himputissa ne lapset on? Miksi minun täytyy aina kysyä tätä kun tulen kotiin?" Jayme ihmetteli.

"Liliaakaan ei näy. Mitä ihmettä tämä taas on? En jaksa ainaista kauhuntunnetta", Jayme mutisi.

"Anna, mitä tämä on?" Jayme kysyi.
"Mmikäöh?" Anna mutisi unenpöpperössä.
"No missä lapset on!" Jayme huudahti.
"Aa, ne lähti leikkikentälle.. Ne tulee takasin viimestään seittämältä, älä hermoo", Anna sanoi ja vaipui takaisin peiton alle.
"Kello on puoli YHDEKSÄN! Voi hyvänen aika! Nouse sieltä!" Jayme huuteli paniikissa.

"Oletko sinä antanut heidän lähteä keskenään jonnekin?" Jayme tenttasi.
"Olen. Entä sitten. Lilia kyllä osaa huolehtia sisaruksistaan", Anna tuumasi.
"Joo, mutta missähän he nyt ovat? He ovat puolitoista tuntia myöhässä!" Jayme tiuski.
"No mitä sinä minulle huudat, itsestäsi koko soppa lähti!" Anna huudahti. Juuri silloin alkoi kuulua töminää eteisestä.

Liliahan se siellä juoksi kohti vanhempiensa huonetta.

"ÄITI, ISÄ!" Lilia huusi.
"Lilia, mitä sinulle on käynyt, miksi kasvosi ovat tuonnäköiset??" Anna kiljahti.

"Sy-syyttäkää sitä k-kamalaa akkaa!" Lilia huusi ääni täristen.

"Mi-mi-minä... Hä-hän... Minä.."

"E-en kestä tä-tätä...A-anteeksi äiti ja isä..."

--------------------

Siinäpäs oli tällä kertaa :) Ensi osaan! Ainiin, muistakaahan laittaa sekä risuja ja ruusuja! Kommentit ovat erittäin tärkeitä :) Jossain kohti saattoi olla aika tönkkö tämä osa, ja liian pitkät kuvatekstit, mutta toivottavasti ei haittaa iha hirveen paljoo :D

Hihii, nyt voidaankin sitten keskittyä Jaymen sisarusten elämään! Elikkäs ne joita kiinnostaa, millainen tulevaisuus Dylanilla, Conroylla, Wyattilla ja Etheldalla oli niin lukemaan vaan ;)

------------------------

DYLAN CANDIES

Dylan muutti raskaanaolevan Mariannensa kanssa tämännäköiseen taloon =)

"Eikö olekin mukavaa nyt, kun yliopisto-opinnot on takana ja voidaan keskittyä vain yhteiseen tulevaisuuteemme! Ja kohta syntyvään pikkuiseen", Dylan mietiskeli juuri uuteen taloon muutettuaan.

"On, ihanaa. Mutta hankitaanhan me enemmänkin lapsia, kuin yksi?" Marianne ehdotti toiveikkaana.
"Toottakai", Dylan naurahti.

Ja sittenhän se synnytys alkoikin melko pian.

"DYLAN! ÄäääÄäääkkiä tänne, kuolen ihan kohta tähän kipuun!" Marianne huusi kurkku suorana.

Hmmm, mikäköhän Mariannella on hätänä kun tuollalailla huutaa, Dylan mietiskeli kesken uniensa.

Vähän ajan kuluttua Dylan kuitenkin heräsi ja huomasi vaimonsa tulevan keittiöön sylissään pieni nyytti.

"Voooi, oletpa sinä söpö pienoinen!" Dylan leperteli tytölleen. He päättivät yhteistuumin antaa tytölle nimen Henriette.

Eipä mennyt aikaakaan, kun Henrieten oli jo aika kasvaa taaperoikään. Ja Marianne on taas raskaana, kuten huomaatte =)

Tämmöinen söpöläinen kasvoi Henrietestä :)

Sitten oli taas synnytyksen aika, tällä kertaa Dylankin sentään mukana =)

Taas syntyi tyttö, jolle annettiin nimeksi Hilde.

Sitten oli Henrieten ja Hilden yhteissynttärit!

Hildestä kasvoi tällainen napero..

...ja Henrietestä tällainen koululainen!

Mariannen maha kasvoi taas uhkaavasti, hmm..

Kerran Henriette huomasi tämän pojan pihallaan, ja ihastui täysin! Ei mikään komein, mutta jos Henriette tykkää, niin tykätköön.... :D

Ja taisihan hän tykätä. Vannoi ainakin menevänsä naimisiin pojan kanssa kunhan on aikuinen.

Sitten yhtäkkiä Mariannen ollessa katselemassa tähtiä synnytys alkoi. Sitä seurasi ainoastaan Henriette & hänen valittunsa.

Dylanin kolmas ja todennäköisesti viimeinen lapsi oli tyttö ja sai nimekseen Hallie =)

------------------------

CONROY CANDIES

Heti yliopistolta palattuaan Conroy päätti soittaa mielitietylleen, elikkä Laura-Leenalle.

Laura-Leena muutti Conroyn luokse, hihii.

Samalla hän myös kasvoi aikuiseksi :)

Conroy sitten myös kosi Lauraa ja niin he olivat onnellinen pari =)

Eipä aikaakaan, kun Laura-Leena rupesi odottamaan Conroyn ja hänen esikoista.

Pian hän synnytti pojan, jolle annettiin nimeksi Bernard.

Conroy ja Laura-Leena päättivät pitää häät. Harmi vaan, kun eivät pitäneet niitä ennen Bernardin syntymää sillä nyt Laura-Leena ja Conroy olivat Candieseja, mutta Bernard Simola. Noo, eipä se kai paljoa haittaa.

Onnellinen pieni perhe :>

Eihän Bernard voinut koko ikäänsä vauvana olla, joten hänen piti kasvaa!

Tällainen kasvoi =) 

Bernard oli tosi tärkeä sekä äitille että isälle. Oikea ilopilleri vanhempiensa päiviin!

Sitten jo kouluikä kolkutteli ovella, eli taas viettämään synttäreitä :D

Tämmönen koululainen kasvoi Bernardista :)

Laura-Leenan mahakin suureni tasaista tahtia.. Pikkuinen taas tulossa!

..tai sitten kaksi :D Nämä ovat tyttökaksoset, Shianna ja Penney nimeltään.

Conroy oli todella iloinen kaikista kolmesta terveestä lapsestaan ja yritti olla kaikkien kanssa mahdollisimman tasapuolisesti.

Myös Bernard oli iloinen pikkusiskoistaan ja jakoi kernaasti oman huoneensa heidän kanssaan =)

Eipä Shiannan ja Penneynkään vauva-aika pitkään kestänyt, vaan parin päivän päästä oli jo heidän yhteissynttärinsä!

Shianna...

...ja Penney :)

Bernard oli todella kiintynyt siskoihinsa ja leikkikin heidän kanssaan joka päivä monta tuntia.

Ja isä opetti heti tyttärilleen lastenlorua :D

Sitten Bernard sai jättää leikki-iän taakseen ja siirtyä huimaavaan teini-ikään!

Tällainen aika Conroyta muistuttava tapaus oli tämä poju.

Myös kaksoset saivat jättää taaperoikänsä ja kasvaa koululaisiksi!

Penney..

..ja Shianna!

Ja tämä sympaattinen kuva voikin lopettaa kerronnan tästä perheestä :D 

------------------------

WYATT CANDIES

Yliopistolta päästyään Wyatt ja Tuuli muuttivat omaan, uuteen taloon,..

...joka näytti tältä.

Tässä poseeraa Wyatt uudessa olohuoneessaan.. :D

Ja nämä kaksi olivat vieläkin aivan ihastuneita toisiinsa!

Onnellinen pari, jolle tulee kohta vauva :)

Ja onnellinen pari, joka meni naimisiin :)

"Kohta se syntyy, ihan kohta!" Wyatt ihasteli vaimonsa suurta mahaa.

Niinhän se oli, ihan pian alkoi Tuulin tuskainen synnytys.

On varmaan ihastuttavaa katsoa peilistä, kun synnyttää..

Pikkuinen tyttö pujahti maailmaan  =) Hän sai nimekseen Edith.

"Isin pikku Eeditti!" Wyatt hihkui. Hän oli niiiin onnellinen pienestä tytöstään.

Pian koitti Edithin viimeiset pyörähdykset vauvana..

..ja hän kasvoi tällaiseksi pikkupirpanaksi!

Wyatt rakasti tytärtään toden teolla. Hän ei kaivannut muita lapsia perheeseen, koska oli saanut tämän terveen ja ihanan lapsen.

Suloiset :)

Pian Edithkin sai kasvaa koululaiseksi!

Ja tässäpä tämä tyttö =)

"Hei hei, tässä oli meidän perheen elämä!"

------------------------

ETHELDA CANDIES

Ethelda seisoi sinisen, suurehkon talon pihalla. Hän mietti, mitä hän tulevaisuudeltaan tahtoi.

Noh, pakko kai minun on ottaa askel kohti uutta elämää, Ethelda mietti ja käveli sisään.

Haluan ainakin tietää, kuka minun oikea äitini on, Ethelda ajatteli laittaessaan itselleen ruokaa.

Jonkinlainen seurakin olisi ihan mukavaa, en nimittäin halua elää koko elämääni yksin, hän ajatteli.

"Taidankin mennä soittamaan sille Amandalle", Ethelda mietiskeli ääneen syödessään.

Syötyään hän meni puhelimen luokse..

..mutta laski sen samantien alas. Hän ei pystynyt siihen. Vielä.

Yhtäkkiä pihalle ilmestyi nuori mies, joka oli aikeissa ottaa Etheldan sanomalehden maasta.

Ethelda näki ikkunasta, että mies luki hänen lehteään pihalla ja meinasi mennä sanomaan tälle että hankkisi omat lehtensä.

Hän kuitenkin jähmettyi niille sijoilleen, sillä Etheldan mielestä mies oli todella komea. 

"Tu-tuota.. Heii.. Miksi luet lehteäni?" Ethelda änkytti.
"No aioin juuri tuoda sen sinulle!" mies hymähti.

"Hah, leikitkö jotain postinkantajaan vai?" Ethelda naurahti.
"Nojaa-a.. Ajattelin vain tehdä hyvän eleen. Nimeni on muuten William Castell", mies esittäytyi.
"Hm.. Okei.. Tutoa.. Tuota.. Heh, menee sanat sekaisin... Minä olen Ethelda. Ethelda Candies", Ethelda selitti hermostuneena ja William naurahti.

"Oot sä kyllä hauska heppu", William nauroi.

"Mut onks kukaan ikinä sanonu, et sul on tosi kauniit silmät?" William leperteli.
"E-eei oikeastaan..", Ethelda sanoi onnesta soikeana.

"Mut-mutta sullakin on ihan täydelliset hiukset.. Ja silmätkin on upeat", Ethelda kehuskeli.

Ja sitten yhtäkkiä William antoi Etheldalle suukon. Etheldan sydän oli aivan sulanut Williamille.

"Mennäänkö sisätiloihin", William kuiskasi Etheldan korvaan ja tämä nyökkäsi.

Ja niin William kantoi Etheldan sisälle, ja kappas vaan, makuuhuoneeseen..

"Hei, paparazzi!"

Ei kai näihin sen enempää selittelyjä tarvita..

Seuraavana aamuna Ethelda ei käsittänyt yhtään mitään.

Mitä sitä tuli tehtyä, voi ei, hän ajatteli. Ja William oli häipynyt jonnekin.

Keittiöön mentyään Ethelda näki pöydällä ison pehmolelun ja pienen lappusen, jossa luki:

Anteeksi, jouduin lähtemään aikaisin. Tässä numeroni, soita jos haluat vielä tavata: 02395110

♥:llä William.

"Pyh, en kyllä kaipaa nyt Williamin seuraa ollenkaan", Ethelda sanoi, otti niskastaan kiinni ja soitti Amandalle.

Parin tunnin päästä vanhentunut Amanda saapuikin Etheldan luokse.

"Kiitos että kutsuit minut, Ethelda. Minulla on sinulle kerrottavaa ja anteeksipyydettävää", Amanda sanoi.

"Aivan.. Siksi minä sinut kutsuinkin, että selvitetään asiat. Mutta täällä alkaa tulla pimeää, mennäänkö sisälle?" Ethelda kysäisi ja he menivät keittiöön.

"Kun... Olen miettinyt tätä niin pitkään, että tahtoisin että antaisit nyt rehellisen vastauksen. Oletko äitini?" Ethelda pamautti ja kyynel valui Amandan poskea pitkin.
"Olen. Olen pahoillani, Ethelda, etten ole kertonut sinulle. Viimeksikin kun nähtiin, olin niin törkeä sinulle", Amanda nyyhkäisi.

"En vaan halunnut kertoa.. myöntää, etten voinut pitää teitä. Se on niin pitkä tarina", Amanda sanoi.
"Haluaisin, että kerrot sen minulle", Ethelda sanoi.

"Hyvä on. Yritähän pysyä kärryillä. Noh, mummisi Vilja on myös minun äitini. Me olimme onnellinen perhe, minä ja vanhempani, eli Vilja ja eräs Charlie. Mutta sitten Vilja tapasi ukkisi, Davien ja jätti minut ja isäni kahdestaan. Sitten Davie ja Vilja perustivat perheen ja kuulin vuosien päästä että heillä on tytär, perijätär nimeltä Daisy. Siihen mennessä olin saanut Fitzroyn, veljesi, joka oli 2-vuotias. Hänen isänsä häipyi jonnekin ja vähän ajan päästä Fitzroylla todettiin leukemia. En voinut pitää häntä taloudellisen tilanteen vuoksi, enkä jaksanut itse hoitaa leukemiaa sairastavaa lasta. Vein pojan lastenkotiin. Parin vuoden päästä synnyit sinä, ja sinunkin isäsi lähti jonnekin, en edes tiedä kuka hän oli niistä lukuisista miehistä joita tunsin, joten vein sinutkin lastenkotiin. Jouduitte sairaalaan, kun veljesi tila paheni. Lähetin sinne sähköpostia Daisyn nimellä, että hän olisi muka äitinne ja tahtoisi teidät takaisin. Halusin teidät Daisyn hoitoon, koska tiesin että hän olisi teille hyvä äiti", Amanda nyyhki.

"Voi, äiti", Ethelda nyyhkäisi. "Kiitos, kun kerroit kaiken"
"Noh, ole hyvä... Olen elänyt niin monta vuotta tuskissa, olisin niin halunnut pitää teidät", Amanda sanoi. "Mutta minun täytyy varmaan nyt lähteä. Olen nimittäin jo kovin vanha, ja selkääni särkee. Pakko päästä nukkumaan"

Ethelda ei voinut olla halaamatta äitiään vielä ulko-ovella.

"Tiedätkö, tyttöseni, minulla ei ole enää paljoa aikaa. Kuolen kohta vanhuuteen. Kiitos että sain tuntea sinut tyttönäni vielä, ja kiitos ettet nostanut tästä suurta mekkalaa", Amanda sanoi hiljaa.
"En tietenkään, äiti. Siitä olisin nostanut, jos et olisi kertonu kuinka asiat oikeasti ovat", Ethelda sanoi.

"Kaikkea hyvää elämääsi, Ethelda", Amanda sanoi jalähti kävelemään takaisin kotiinsa.
"Kuin myös sinun", Ethelda huusi äitinsä perään. Tämä oli varmaan viimeinen kerta, kun hän näki oikean äitinsä.

Lavuaaria pestessään Ethelda huomasi jotain erittäin omituista.

"Mitä helkuttia... Olen raskaana??" hän huudahti ääneen ja kutsui heti Williamin paikalle.

"Kukkuuu, missäs olet!" William huudahti astuessaan ovesta sisään Etheldan kämppään.

"Tuota, tässähän minä.. minun täytyy kertoa sinulle jotain", Ethelda sanoi häpeillen.
"Noo, mitä? Oletko voittanut lotossa, ostanut uuden auton, käynyt kampaajalla vai mitä?" William naureskeli.
"Ei, ei mitään sellaista. Vaan.. se meidän yhteinen yö tuotti tulosta. Olen raskaana", Ethelda huokaisi.

"...RasMitä? Mitä sanoit? RASKAANA?" William hämmästeli ja Ethelda nyökkäili.

"Mitä ihmettä? Luuletko että mä voin olla joku hemmetin isä jollekki lapselle ku ite oon vasta 25 vuotta? Mä en hyväksy tätä! En hyväksy!" William huusi.
"No olisit miettiny sitä vähä aiemmin!" Ethelda huudahti.
"Aivan sama, aivansama, aivan sama! Ei kiinnosta mitä mun ois pitäny miettiä! Se tässä on pointti, että sä odotat jotain pentua! Se on sun valinta, valitse joko se pentu tai mä!" William huusi.

"Jaa", Ethelda tokaisi ja lähti kävelemään vessaan.
"Ja sano sit ku oot valintas tehny!" Will huudahti Etheldan perään.

"Noniin, mä päätin", Ethelda totesi rauhallisesti tullessaan takaisin Willin luokse.
Jee, jee, tottakai se valitsee mut! William ajatteli.

"HÄIVY MUN TALOSTA!" Ethelda kiljaisi ja hämmästyi itsekin kovaa ääntään.
"Mitä? Mitämitämitä? Siis et kai sä valitte jotain keskenkasvusta pentua mun sijaan?" William kiljui.
"Todellakin!" Ethelda karjaisi.

"Mut eikö, eikö me voitas vielä yrittää? Sä ja mä? Etkö millään vois tehä aborttia?" William yritti.
"En voi, eikö se tullut jo selväksi? Ala häipyä!" Ethelda painotti.

William oli murtumispisteessä. Hän oli mennyt aina kaiken edelle, oli kyse sitten mistä tahansa.

"Mitä sinä siinä vielä märiset, ala soittaa se taksi ja lähteä!" Ethelda huudahti.

Ja niin voimme sanoa heipat Williamille, joka lähtee etsimään rakkautta jostain muualta.

Willin lähdön jälkeen Ethelda päätti viskata häneltä saadun pehmolelun ja muut tavarat sujuvasti roskakoriin ja purkaa kiukkuaan vesilätäkköön.

Kaikki oli valmista vauvaa varten. Ethelda piti kiinni siitä ajatuksesta, että hän voisi kasvattaa lapsen ihan hyvin itsekin.

Ja pian synnytys käynnistyi..

...ja syntyi poika, joka peri kaiken mahdollisen isältään. Hän sai nimekseen Lucas.

Ethelda rakasti pientä poikaansa, vaikka tämä muistuttikin paljon isäänsä.

Sitten juhlittiinkin jo pikku-Lucaksen synttäreitä!

Ja hänestä kasvoi.. hmm, ainakin persoonallinen pikkupoika :D

Lucaksen taaperoaika kului nopeasti ohi, varsinkin kun poika oli niin kiltti.

Hyvin, hyvin persoonallinen poika Lucas oli, sillä hän ei suostunut edes pukemaan päällensä muuta kuin Etheldan vanhoja, pinkkejä vaatteita.

Ethelda puolestaan oli jo pitkään tapaillut eräässä yksinhuoltajille suunnatussa kerhossa tapaamaansa miestä. Hän aikoi pyytää häntä asumaan luokseen, kunhan Lucas olisi teini. Miehen nimi muuten on Charlie Squiton ja hänellä on pari vuotta Lucaksesta vanhempi poika.

Ja sitten olikin Lucaksen aika kasvaa teini-ikään!

Ja pinkki linja jatkuu! Lucas huomasi olevansa enemmän kiintynyt miespuolisiin henkilöihin, kuin naispuolisiin, mutta ei kehdannut kertoa sitä kellekään.

Pian Charlie muutti poikansa Andrewin kanssa taloon. Andrew oli vielä koulussa, mutta tulisi kohta.

"Ei kai sinua haittaa, jos Andrewkin majoitetaan tähän sun huoneeseen? Hiisataan tänne teille kerrossänky", Charlie kysyi Lucakselta.
"Ei tietenkään haittaa! Onpahan mullakin seuraa sitten", Lucas naurahti.

Pian Andrew saapui koulusta.

"Hei, Lucas, tuuppa tekemään tuttavuutta velipuolees!" Ethelda huudahti koulubussin vierestä.

Kun Lucas huomasi Andrewin, tämän sydän alkoi tykyttää. Pukeutuu pinkkiin. Jes. Vaaleet hiukset. Jes. Komea. Jes. Söpö. Jes, Lucas ajatteli.

"Noniin, tota. Mä oon Lucas, terve! Ja tervetuloo meidän taloon", Lucas tutustui.
"Heipä hei, mun nimi on Andrew. Mukava tutustua", Andrew sanoi. Söpö ääni. Jes, Lucas ajatteli.

Molemmat pojat tunsivat toisiinsa vetoa, mutta kumpikaan ei kehdannut myöntää sitä.

Lucas harjoitteli monesti peilin edessä Andrewin hurmaamista.

Noniin. Nyt mä teen sen, Lucas ajatteli ja asteli päättäväisenä Andrewin luokse.

"Sulla.. sulla on tosi ihanat silmät, Andrew", Lucas ihasteli.

"Kiitti. Sä oot hei tosi komee", Andrew sanoi ja kun Lucas tuhahti, Andrew sanoi: "No oot. Ihan oikeesti"

Sitten Andrew halasi Lucasta lujasti. Voi kuinka kauan molemmat olivat tätä hetkeä odottaneet!

"Lucas. Mä... mä tykkään susta tosi paljon", Andrew huokaisi..

..ja silloin Lucas tiesi oikean hetken tulleen ja suuteli ensisuudelmansa Andrewin kanssa.

Ja nämä kaksi menivät kihloihin :D

------------------------

Tähän asti olen näillä perheillä pelannut 8) Herrajestas, tein tätä 5 tuntia! :O Äkkiä se aika menee... Saattaa olla joissain vaiheissa aika tönkkö, mutta toivottavasti tämä valotti näiden perintölinjan ulkopuolella olevien simien elämää edes vähän :) Kommenttiaaa, kiitos! =))

Ja pitihän sitä elämän perustaitojakin, muun muassa kävelyä, opetella :)

Lilia oli ilmeisesti perinyt taiteellisuutta äidiltään, nimittäin hän ryntäsi heti piirtopöydän ääreen, kun opiskelulta pääsi.

Annan maha kasvoi aina vaan suuremmaksi ja suuremmaksi. Olenko minä oikeasti noin lihava! Herranen aika, tämän raskauden jälkeen täytyy kyllä aloittaa hurja kuntoilu, Anna ajatteli nähdessään itsensä peilistä.

Eipä aikaakaan, kun Lilia jo hallitsi kävelemisen taidon =) Ai että nuo taaperot on sulosia kun ne taapertaa ympäri taloa :D ♥

"Hahahaaa, täältä tulee käsi joka haluaa kutittaa Liliaa!" Anna hihkui.

"Voi pikku prinsessaani.. pian saat pienen leikkikaverin!" Lilia kuiskutteli tyttärensä korvaan ja sillä samalla hetkellä hänen vatsaansa alkoi poltella.

"Aih.. Lilia, anteeksi, äitin pitää nyt mennä tuonne, ala vaikka piirtämään, jooko?" Anna puheli hätäisesti. Synnytys alkaisi kohta.

Anna juoksi keittiöön, sillä hän ei halunnut pienen tyttönsä näkevän synnytystä. Tämä synnytys oli paaaljon tuskaisempi kuin edellinen ja Annasta tuntui, kuin hänen vatsansa halkeaisi ennen kuin vauva tulisi ulos. Eikä kukaan tietenkään ollut auttamassa häntä, Moritz ja Jayme olivat töissä ja Daisy nukkui.

Muutaman tunnin kuluttua Jayme tuli töistä kotiin ja suuntasi heti ensimmäiseksi postilaatikolle, jossa odotti vain kasa laskuja.

Sitten hän suuntasi kylpyyn. Oli ollut tosi rankka ja pitkä päivä töissä, ja mies oli täysin poikki. Kello oli yhdeksän illalla ja hän mietti, miksi kaikki jo nukkuivat.

Keittiöön lampsiessaan Jayme kuitenkin kuuli Lilian kikatusta tämän huoneesta.

"Mites sinä vielä valvot, tyttöseni, eikö äiti ole laittanut sinua nukkumaan?" mies ihmetteli ja otti tytön syliinsä.

"Noniin, nyt on nukkumaanmenon aika", Jayme puheli.
"Iti.. äiti, vaava.. kaveli", Lilia sanoi.
"Mitä? Äiti, vauva ja kaveri? Onko äiti syn.. tarkoitan, Lilia, onko sinulle tullut leikkikaveri ja meille uusi vauva?" Jayme kysyi.
"Joo!" Lilia hihkaisi.

"Hän on siis syntynyt!" Jayme ajatteli ääneen.

Enempää miettimättä hän lähti juoksemaan..

...kohti toista lastenhuonetta...

...ja kun hän tuli sinne, hän ajatteli: Täällähän on vaihdettu sisustusta siitä, kun tämä oli vielä minun huoneeni, mutta ei se mitään! Mutta sitten hänen ajatuksensa keskeytyivät, kun hän kuuli takaansa hiljaista tuhinaa.

"Vooi, vauva!" Jayme riemastui nähdessään toisen lapsensa nukkuvan kehdossaan.

"Minun poikani", Jayme huokaisi luettuaan kehdon vierestä nimikyltin, jossa luki Forrest.

"Minun oma lutunen", Jayme sanoi ja leikki poikansa kanssa. Mutta hänellä ei ollut aikaa leikkiä Forrestin kanssa enempää, sillä...

...myös toinen uusi vauva kaipasi isänsä huomiota :) 

"Me saimme kaksoset!" Jayme hihkui ja nosti tyttönsä kehdosta, jonka viereisessä nimikyltissä luki Saffron.

"Voooi, minun tyttöni. Toinen tyttöni", Jayme kuiskaili.

"Hetkinen.. toinen tyttö. Kolmas lapsi, tyttö. Voi ei", Jayme tajusi ja huolestui.

"Nooh, älä huoli, kultapieni. Olet turvassa, en anna hänen viedä sinua meiltä", Jayme sanoi ja suukotti Saffronia.

Hän ei kuitenkaan uskaltanut jättää tytärtään hetkeksikään yksin, ja haki varastosta vanhan tuolin. Hän aikoi istua siinä koko yön.

Aamun sarastaessa Saffron heräsi, ja Jayme tuuditteli häntä.

"Ei mitään hätää, ei oikeasti ole, isä suojelee sinua siltä typerältä tyypiltä", Jayme rauhoitteli tyttöään tai oikeastaan itseään.

Hän ei kuitenkaan huomannut, että joku tarkkaili heitä.

Jayme, Jayme.. Asiat eivät ole niin hyvin, kuin luulet. Minähän vielä saan tyttäresi, tarkkailija ajatteli.

Kuka Candiesin perhettä uhkaa ja miksi hän haluaa Saffronin? Se selviää seuraavissa osissa, pysykää siis kanavalla! ;D

Seuraavan osan ilmestymispäivästä ei ole mitään tietoa, uskon kuitenkin että saan tehtyä sen nopeammin kuin tämän. :) Mutta ei sitä voi aina varmaksi sanoa, jos yhtäkkiä vaikka tulee joku projektivyöry koulussa. Kommenttia saa todellakin laittaa! ;) Se extraosa muuten tulee jossain vaiheessa, en ole ehtinyt nyt siihen paneutua ollenkaan.. Ja hyvää isänpäivää kaikille! :D