keskiviikko, 30. maaliskuu 2011

Heips kaikki!

Kylläpä on aika mennyt nopeasti, en voi uskoa että tein viimeksi tänne osan viime elokuussa! Siitähän on jo yli puoli vuotta!

Kyse  ei ole siitä, etteikö mulla olisi peli-intoa.. Sitä kyllä löytyy ja olen paljon pelaillut eteenpäin tämänkin suvun elämää, mutta en ole vain saanut aikaiseksi rustata tapahtumia nettiin. Pikemminkin kirjoitusinto ja -aika on lopussa. Varmaan se mikä tässä tökkii, on se että a) kone on hidas ja b) kaikki kuvat on ihan järjettömässä järjestyksessä Simssin kuvakansioissa.. pitäisi järjestellä ne. Yritän nyt joku päivä päästä taas tekemään uutta osaa, tällä kertaa ei-perijöiden (Lilia, Forrest, Lucy) elämästä. Nyt tekisi vaan mieli pelata Saffronin elämää eteenpäin eikä kirjoittaa vanhoista ei-perijöiden tapahtumista.. ja toisaalta taas haluan kertoa ne teille! Mut ne kuvat..... ärh, on vaan niin tylsää etsiskellä niitä tuolta kansioista ja yrittää löytää oikeat kuvat (varsinkin jos osa kuvista on hävinnyt välistä!). Ei kellään sattuis olemaan jotain hyvää kikkaa, jolla saisi kuvat nopeasti järkättyä/valittua/lisättyä?

Suurin syy on kuitenkin yksinkertaisesti se, ettei aika riitä. En kuitenkaan vielä halua luovuttaa tämän kanssa, koska tykkään pelata tällä perheellä tosi paljon ja on mukavaa kirjoittaa tätä! Ajanpuute vaan saa mut turhautumaan :( Olisi myös kivaa saada uusi kone, joku vähän nopeammin toimiva, niin simssikin toimisi nopeammin. Noh, pitää joku päivä ottaa itseäni niskasta kiinni ja muistuttaa, miten kivaa tätä on kirjoittaa! Eiköhän tää tästä taas lähde rullaamaan... :)

Onkohan tällä tarinalla enää edes lukijoita...?

-Foggy

perjantai, 6. elokuu 2010

Osa 20: Innokasta(!) opiskelua

Heti ensiksi pyydän anteeksi, etten ole ehtinyt tehdä jatkoa melkein koko kesän aikana! Voin sanoa, että kesä on ollut oikeastaan kiireisempää aikaa kuin kouluaika.. Ja aina kun olen edes ajatellut tekemätöntä yliopistosta kertovaa osaa, olen luovuttanut sillä en ole jaksanut kirjoittaa tylsiä yo-löpinöitä vaan kertoisin jo paljon mieluummin esimerkiksi ei-perijöiden elämästä jne. :D Nojaa, jostain täytyy jatkaa ja nyt päätin ottaa itseäni niskasta kiinni ja vihdoin tehdä sen yliopisto-osan mustikkapiirakan voimin! Katsotaas, mitä tästä tulee..

Joku kysyi joskus kommentissa, voinko ilmoittaa osan alussa kuvien määrän. Tässä osassa on n. 78 kuvaa (jos laskin oikein..:>)

Oli ensimmäinen aamu yliopistolla. Lilia heräsi varhain ja mietti, mitä tuleman piti. Hän oli kuullut, että monet löytävät yliopistolta elämänsä rakkauden taikka aloittavat upean uramenestyksensä. Nojaa, Lilia ajatteli, ehkä minun on parasta elää hetkessä.

Forrestille oli jo ehtinyt tulla ihailijoita, kuten tämä tyttö. Forrest tunsi, kuinka tyttö katseli usein hänen peräänsä.

No, eipä hän pahemman oloinen tyttö ole, Forrest mietti ja päätti tehdä tuttavuutta tyttöön. Mies vähät välitti opinnoistaan, hän vain halusi haalia mahdollisimman paljon uusia ystäviä, varsinkin tyttöystäviä, yliopistolla oleillessaan.

"Hei, mikäs on tämän nätin tytön nimi?" Forrest aloitti tutustumisen.
"Oih.. sinä", tyttö henkäisi.
"Minä", Forrest naurahti.
"Niin.. nimeni.. nimeni on Miina. Miina Romppanen", tyttö vastasi pian.
"Selvä. Hauska tutustua, Miina. Minä olen Forrest Candies", Forrest hymyili.

"Nooh, mitäs aiot tehdä tulevaisuudessasi? Mikä on pääaineesi?" Forrest jatkoi keskustelua.
"Luen täällä psykologiaa. Tavoitteenani on olla tulevaisuudessa jotain... jotain. En minä vielä tiedä", tyttö hihitti hermostuneesti.
"Aivan", Forrest vastasi hymyillen. "Siskoni Lucykin opiskelee psykologiaa."
"Ai, sinulla on siskokin täällä?"
"Jep, itseasiassa kolme sellaista", Forrest naurahteli. "Mutta.. jo riittää keskustelu näin arkisista aiheista. Saanko luvan?"
"Mitä, en minä osaa tanssia!"
"En minäkään. Tule nyt vain."

Lopulta uudet ystävykset jo jammailivat musiikin tahdissa ympäri asuntolan olohuonetta.

"No, onko tämä nyt niin kamalaa?" Forrest kysäisi.
"Ei... ainakaan sinun kanssasi", Miina hihitti.

Sitten Forrest läväytti lempitytölleen suurimman pepsodent-hymynsä.

Jahas, Forrest se on näköjään heti pistänyt myllyn pyörimään, Lilia ajatteli ja pyöräytti silmiään mennessään ohi tanssivan ja naureskelevan ystävysparin.

Pian nuoret siirtyivät sohvalle vähän levähtämään, tanssiminen kun osoittautui niin raskaaksi puuhaksi.

"Tuota, Miina.. Sinulla on jotain.. tuossa", Forrest sanoi ja osoitti epämääräisesti jonnekin suuntaan.

"Missä niin?" Miina kysyi hypättyään Forrestin syliin.



"Odota.. kerron ihan kohta", Forrest sanoi ja kahmaisi Miinan syleilyynsä. Oli sanomattakin selvää, että tässä suhteessa oli jotain muutakin kuin ystävyyttä.

"YÄÄÄÄÄÄRGH", Saffron rääkyi sillävälin opintojensa parissa. "Kuka hemmetti jaksaa kirjoittaa kymmenen sivua aiheesta 'Kuinka huijata maskeeraajia ja muuta teatterihenkilökuntaa'?!"

"Hylätköön ne koko esseen, en minä tuollaisia jaksa", Saffron mutisi ja käveli peliautomaatille. Kovin on hienoinen alku nuorison opiskeluilla.

"Jiihaa, kyllä minä tämän vielä voitan!"

"Heei, hetkinen! Ei, ei, et mene sinne! EI sinne!"

"Voi hemmetti, mistä minun pitikään painaa, kyllä minä vielä tämän pelin voitan"

"Game over. TÄH? Ihan hoopo peli. Rahastusta."

Kun pelitkään eivät tuntuneet onnistuvan, Saffron päätti kokeilla urheilua.

"Tää.. phuhhuh, tää tekee tosi... huh... hyvää! Kannattaa.. huhhuijaaa... kokeilla, pikkusisko!" Lilia puuskutti.
"Sen kyllä huomaa..."

Samoihin aikoihin Forrest halusi käydä moikkaamassa opiskeluun syventynyttä Miinaansa.

"Huhuu, mitäs Miinaseni täällä yksin opiskelee?" Forrest kailotti.
"Tuhat esseetä olisi tehtävänä", Miina vastasi.

"Tuli jo ikävä", Forrest kuiskutti Miinan korvaan. "Anteeksi kun häiritsen."
"Olet ihan hassu", Miina naurahti. "Mutta ei se mitään, en minä niitä esseitä kuitenkaan olisi nyt jaksanut tehdä"

Lucy oli ainut, joka ylipäätään jaksoi opiskella, mutta kyllä se ainainen lukeminen repi hänenkin hermonsa riekaieiksi.

Yhtenä iltana koko poppoo päätti lähteä vähän hurvittelemaan, olivathan he sen ansainneet (kröhöm).

"Huhhui, mitähän sitä täällä keksisi", Saffron ajatteli ääneen astuessaan sisään baarimikkoa vaille tyhjään baariin.

Muuta tekemistä vailla Saffy päätti rueta pelaamaan biljardia yksikseen. Eiköhän tähänkin mestaan jotain eloa illan mittaan ilmestyisi.

Pian sitä eloa sitten ilmestyikin. Lilia päätti liittyä erään miehen seuraan pelaamaan, tosin mies olisi ilmeisesti halunnut pelata yksin. Joku tuossa miekkosessa viehätti Liliaa, mutta tämä ei tuntunut edes huomaavan häntä.

"Hei, Saffy", Lilia sanoi parin kupillisen jälkeen siirryttyään baaritiskille.
"Noo, mitäs isosisko", Saffron vastasi.
"Kuule, minä olen niin toivoton miesasioissa... niiin toivoton..", Lilia purkautui ensin naureskellen, mutta muuttuen kokoajan surullisemmaksi.

"No, äläs nyt. Mikä sai sinut ajattelemaan tuollaista?" Saffron huolestui. Hänestä tuntui aina pahalta nähdä sisarensa onnettomana.
"No, pelasin yhden jätkän kanssa tuossa äskenkin biljardia. Yritin olla mahdollisimman viehättävä, mutta ei. Hän ei edes vilkaissut minua", Lilia itki tuskastuneena ja hieman hiprakassa.
"Hei, Lil.. Kuule, ei yksi mies maata kaada. Hän on itse sika, jos ei sinua ja kauneuttasi huomaa ja keskittyy mieluummin johonkin... hemmetin biljardiin. Se mies on yhtä kuin sika. Usko se", Saffron vannotti.
"Voi, Saf.. Kiitos että palasit katoamisreissultasi. Kiitos, olet ihana pikkusisko", Lilia kiitteli itkuisena.

Tosiaan, mitä yksi mies merkitsee tässä suuressa maailmassa? Lilia mietti ja alkoi paukuttaa rumpuja sydämensä kyllyydestä.

"JA TÄMÄ BIISI ON OMISTETTU JOKAISELLE BILJARDIA RAKASTAVALLE SIKAMIEHELLE", hän huusi samalla kun paukutti niin että rummut melkein hajosivat.

"En järin rakasta biljardia, enkä ole sikamies, mutta kai voin tanssia tämän, öhm, kovin mielenkiintoisen kappaleen tahdissa..", Forrest sanoi uudelle tuttavalleen, Mimmille.

Sisaruskatras poistui baarista vasta aamun sarastaessa. Olipa hurja yö.

Opinnot eivät yhä vieläkään alkaneet kiinnostaa Forrestia, mutta hän oli päättänyt käydä yliopiston loppuun. Aina luentojen jälkeen miehen pää oli halkeamispisteessä. Onneksi kohta olisi ensimmäinen vuosi ohi.

Forrest purkikin opiskelustressiään siihen, että tutustui kokoajan uusiin naispuolisiin opiskelijoihin ja vakuutti jokaiselle tämän olevan hänen ainut rakastettunsa. Miina ei tietenkään tiennyt mitään näistä muista tyttösistä.

Eräänä iltana istuessaan Forrestin kanssa iltapalalla Saffron ei enää voinut pitää mölyjä mahassaan.

"Kuule Forrest. Mitä meinasit tehdä elämälläsi?" hän kysyi.
"Jaa-a, kuka sitä vielä tietää? Pitää ottaa kaikki irti ja elää hetkessä!" Forrest vastasi ja naurahti elämänviisaudelleen.
"Oletko yhtään ajan tasalla siitä, kuinka monta tyttöä ensin väität tosirakkaaksesi ja sitten suunnilleen heität heidät seinään? Haloo, mitähän mieltä Miinakin tästä kaikesta olisi?" Saffron avautui.
"Shh, Miina on varmaan melkein kuuloetäisyydellä. Mitä se sinulle kuuluu keiden kanssa minä aikaa vietän?" Forrest sihahti.
"Ei se kai minulle kuulukaan, mutta minua säälittää ne tyttöparat. Etkö voi odottaa sitä oikeaa ja sitoutua häneen? Mikset vaikka ala seurustella Miinan kanssa, hän vaikuttaa tosi mukavalta", Saffron ehdotti.

"Nyt taidan tajuta. Sinä olet kateellinen minulle", Forrest oivalsi.
"No en todellakaan ole. Mitä oikein kuvittelet? En minä haluaisi, että pörräisin about kahdenkymmenen miehen kanssa enkä sitoutuisi keneenkään heistä", Saffron ärähti.
"No, monenkos kanssa sitten pörräät? Vai etkö ole vieläkään saanut itsellesi mahdollisia kumppaniehdokkaita?"
"Mitenniin vieläkään? Mikä ihmeen hoppu minulla on. Se oikea tulee sitten kun on tullakseen."
"Naisten logiikka", Forrest naurahti.

Kovin kauaa ei Forrest kuitenkaan ehtinyt siskonsa kanssa jutella, kun joku omituinen mies tuli laittamaan hänet käsirautoihin. Mitä ihmettä? Oliko Forrest tehnyt jonkun rikoksen?

Seuraavaksi hänet kävelytettiin limusiiniin. Minne häntä oltiin viemässä?

Parin tunnin kuluttua se selvisi. Forrest oli nyt salaseuran jäsen! Hurraa! Mutta jaiks, tällä tontillahan olivat kaikki Forrestin tyttöystävät, yhtäaikaa. Lienee syytä häipyä pikaisesti ettei tule suurempaa tuhoa!

Arki jatkui tavanomaisesti, opiskellen - tai ainakin sitä yrittäen. Pian oli ensimmäinen vuosi käyty, ja kaikki saivat yllätyksekseen lukuvuoden arvosanaksi vitoset.

Saffron tuntui saavan kehuja aivan vääränlaisilta tyypeiltä.

"Voi, kun olet kaunis!" asuntolan Vesa tunnusti yhtenä iltana.

Painu sinä....

"Kiitos. Itsekin olet... kivan hiusvärin valinnut!" Saffron laukaisi ja poistui paikalta.

Forrestin sanat ja väärien tyyppien ihastelut jäivät Saffronin mieleen. Hänen oli yritettävä itse luoda miessuhteita, kun ei se oikea kerran itse kävellyt vastaan. Siksipä hän tutustu miespuoliseen opiskelijaan nimeltä Aapo Sotka.

Nuorten juttu luisti hyvin ja pian he olivat vähän lähempiä ystäviä. Aapo vaikutti tosi mukavalta ja varteenotettavalta poikaystäväehdokkaalta.

Molemmat olivat täysin ihastuneita toisiinsa, tai niin Saffron ainakin luuli.

Sisimpiä tunteitaan tutkiessaan Saffron ei ollutkaan enää niin varma ihastuksestaan. Olihan Aapo ihana ja mukava, mutta jotenkin hän ei vain tuntunut oikealta.

Eräänä päivänä tämä Asser Jalovaiseksi esittäytynyt nuori mies tuli tapaamaan Liliaa.

"Hei, anteeksi se viimeisin.. En ollut ihan järkevä. Olen miettinyt pitkän aikaa ja tullut siihen tulokseen, että sinä olet minun tuleva vaimoni", Asser selitti. Lilia purskahti nauruun.
"Kuules, Asseri-kulta, sinä olet jo menneen talven lumia."

Nimittäin Lilialla oli kuin olikin jo oma, ihana, täydellinen miesystävänsä Taavi Nyyppä. He sopivat toisilleen täydellisesti.

Sitten tuli Anna-äidin vierailun aika.

"Äiti!" Saffron huusi ja ryntäsi tervehtimään äitiään oven läpi.
"Moi, kulta! Olen kaivannut teitä niin paljon!" Anna huudahti.

"Noniin, olen tullut kertomaan teille tuloksen", Anna aloitti kun koko perhe Jaymea ja Forrestia lukuunottamatta istui pöydän ääressä.
"Minkä tuloksen?" Lucy ihmetteli.
"No perijämietinnän tietenkin!"

"Hmm, ainiin.." muut myhäilivät. He olivat unohtaneet koko jutun.

"Heti ensin sanon, että tämä oli todella vaikea päätös minulle ja isällenne. Meidän puolestamme teistä joka iikka olisi voinut olla perijä. Mutta näin se vaan menee. Perijä siis olet........."

"....sinä, Saffron", Anna paljasti.
"Minä?! Mutta en minä...-", Saffron mutisi.
"Onneksi olkoon, pääset pyöräyttämään viidennen sukupolven Candiesin sukuun!" Anna hehkutti.
"Äiti, tuletko hieman tuonne sivummalle?" Saffron ehdotti.

"Tässä nyt on... varmaan sattunut jonkinmoinen väärinkäsitys, mutta en minä voi olla perijä!"
"No miksi ihmeessä et voisi?" Anna ihmetteli.
"No.. en minä tiedä. En ole ajatellut vielä mitään lasten hankkimista", Saffron sanoi.
"Älä nyt, ehdit sinä niitä myöhemminkin tehdä, kunhan olet löytänyt ensin kunnollisen kumppanin itsellesi! Ei vielä ole lasten aika", Anna nauroi.

"Niin, ei vielä, mutta mitä jos en halua lapsia koko elämäni aikana?" Saffron pamautti.
"No.. no, tottakai sinä haluat?" Anna sanoi hämillään.
"Mitenniin tottakai? Hei, ei joka ihminen halua olla mikään lapsitehdas", tyttö väänsi.
"Lapsitehdas! Herraisä! Meille riittää, jos teet edes yhden pikkunyytin. Se riittää jatkamaan sukua", Anna selvensi.
"No.. korkeintaan yhden! Tai.. tai kaksi. Okei?" Saffron heltyi.

Sisarustensa onnittelujen jälkeen Saffron päätti todella alkaa etsimään itselleen sulhasta. Jos hänestä kerran tulisi perijä ja suvunjatkaja, täytyi hänellä olla ensin mies jonka kanssa perustaa perhe.

"Voitko uskoa, löysin tuolta huoneeni kaapista yhden tosi ison ja vanhan pinkin leningin. Mistähän se on peräisin?" Saffron ihmetteli uudelle tuttavalleen, Rune Valkoselle.
"Jaa-a, vaikea sanoa. Ehkä se on jäänyt edelliseltä asukkaalta", Rune naurahti. Näillä kahdella synkkasi selvästi.

Lucy ei ollut paljon perustanut kumppaninetsinnästä, kunnes löysi itselleen täysin sopivan sulhasehdokkaan. Tommi Airas ei ollut maailman komein mies, mutta vältti Lucylle.

Eräänä iltana Lilia suunnitteli yllätystä miesystävälleen Taaville. Taavilla ei ollut mitään käsitystä, miksi Lilia oli pukeutunut parhaimpiinsa.

"Istuhan pöytään vain", Lilia sanoi. Hän oli kattanut parille romanttisen illallisen - muroja.

"Mistä nyt kiikastaa? Miksi olet niin salaperäinen?" Taavi halusi tietää.
"Syöhän nyt vain. Kaikki aikanaan", Lilia sanoi salamyhkäisesti.

"Olen miettinyt.. mitä sinä tulevaisuudelta haluat?" Lilia kysäisi.
"Sinut. Ja liudan lapsia", Taavi vastasi hymyillen. Lilia hymyili takaisin.

"Minäkin haluan sinut. Ja liudan lapsia", Lilia hymyili.

"Siksipä...", Lilia aloitti mutta lopetti sitten.
"Niin? Sano jo!" Taavi alkoi käydä kärsimättömäksi, muttei vieläkään osallut aavistaa mitään.

"...haluaisin antaa sinulle tämän, jos haluat ottaa sen vastaan", Lilia sanoi.
"LILIA!" Taavi parkaisi.

"E-etkö pidä siitä?" Lilia huolestui.

"Mitä höpiset? Sehän on tosi kaunis!" Taavi hihkui ja pujotti sormuksen sormeensa. "Voi rakas, tule tänne", hän sanoi sitten ja nousi seisomaan.

"Me olemme nyt kihlapari. Askelen lähempänä yhteistä tulevaisuuttamme", Taavi kuiskasi. Lilia tunsi olevansa maailman onnellisin nainen. Teinihömpät ja Andrewin kanssa seurustelut olivat nyt tipotiessään, ja kuvaan oli astunut kunnollinen, komea aikuinen mies.

*****

Yliopiston viimeiset ajat olivat käsillä. Enää yksi loppukoe niin tämän sukupolven nuoriso olisi vapaa perustamaan perheen tai mitä nyt ikinä halusikaan tulevaisuudessa tehdä. Ja mikä parasta...

...Lilialla oli Taavi...

...Lucylla Tommi...

...Saffronilla Rune...

...ja Forrestilla Miina. Mies oli ottanut vinkistä vaarin, alkanut seurustella Miinan kanssa ja jättänyt naistenmiespuuhat vähemmälle.

*****

Mitäs se tämä on? No juhlimista! Kaikki(!) valmistuivat vihdoin, monen vuoden uurastuksen jälkeen, laudaturin arvosanalla!

Nyt on ilo irti ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin!

--------------------------

Huhhuh, nyt voin sanoa että tein sen! Kuvat olivat ihan sikinsokin kansiossa ja yritin etsiä niistä parhaimmat ja kertoa teille melko suurpiirteisesti yliopiston tapahtumat. Kerronta on varmasti tönkköä ja etenee nopeasti, mutta toivottavasti kelpaa edes tällaiseksi 'väliosaksi'... Odotan jo innolla, että pääsen tekemään ei-perijä-osaa, kunhan olen pelannut vielä ihan vähän! Koitan jatkaa taas ensi viikolla ja herätellä tätäkin tarinaa vähitellen eloon. :)

Ja mitä tulee kysyttyihin ladattuihin, kerron ne seuraavan pelikerran jälkeen! Ja vastaan muihinkin kommentteihin sitten kun on enemmän aikaa kuin nyt. :)

- foggy

sunnuntai, 13. kesäkuu 2010

Hui!

Onpas tässä tarinassa kyllä ollut hurjan pitkään hiljaiseloa! Yritän mahdollisimman pian vääntää yliopisto-osan, aloitan nyt järjestelemään kuvia.. Olen keskittynyt nyt pelaamaan ei-perijöillä ja muilla perheillä, enkä ole jaksanut oikein yhtään mietiskellä nuorten yliopistoelämästä kertovaa osaa. Raapustan jatkoa mahdollisimman pian!

-foggy

tiistai, 13. huhtikuu 2010

Osa 19: Kaikella on tapana järjestyä

On ollut pitkään jo kuvat tähän osaan valmiina, mutta nyt vasta ehdin kirjoitella tämän muilta kiireiltä! Lopussa myös perijä-äänestys pitkästä aikaa ^^

--------------------

"Kyllä siellä taitaa joku olla", Anna sanoi ja lähti kävelemään ovelle.

Ovella seisoi pieni, hämmentyneen näköinen tyttö. Mikä mesta tää on, hän ajatteli.

Lucy juoksi heti ensimmäisenä ovelle.

"Äiti, äiti! Täällä on joku tyttö!" hän huusi.

Kohta muutkin saapuivat ovelle.

"Kuka sä oot? Mikset sano mitään?" Lucy kyseli, mutta tyttö oli vaan hiljaa.
"Sa-Saffron! Oletko se si-si-sinä?" Anna kiljahti.

Yhtäkkiä tytön eteen ilmestyi poliisi.

"Hei. Teiltähän oli kadoksissa tytär?" poliisi kysyi.

Anna ei meinannut saada sanaa suustaan ja Forrest katsoi poliisia inhoten. Pystyikö tuo pikkudiiva olemaan muka heidän siskonsa?

"O-onko hän meidän.. meidän oma rakas tyttäremme?" Anna sai viimein kakoiltua.
"Kyllä, luultavasti", poliisi ilmoitti.
"He-herranen aika! Mistä te löysitte hänet? Hän on.. ollut niin pitkään poissa", Anna ihmetteli huojentuneena.
"Saimme vihjeen, että tyttö olisi erään tunnetun tummaihoisen naisen ja hänen miehensä seurassa Pariisissa. Kävimme katsomassa tilanteen ja saimme heidät kiinni. Tyttö ei vastannut antamianne tuntomerkkejä, jotka kaappaajat olivat ilmeisesti yrittäneet häivyttää värjäämällä tytön hiukset sun muuta. Nainen ja mies paljastuivat kuitenkin rikoksen tekijöiksi, kun heitä kuulusteltiin", poliisi selvitti.
"Meidän tyttömme - Ranskassa?!" Anna kiljaisi.

"No.. kiitos, kun selvititte tämän jutun. Koko perheemme on tosi kiitollinen, että yksi perheenjäsenistämme on nyt taas kotona. KIITOS", Anna sanoi.
"Olkaa hyvä vaan. Meillä on periaatteena tämmöisissä asioissa se, että lapset kuuluvat oman perheensä pariin", poliisi sanoi. "Saffronilla saattaa olla vaikeuksia totuttautua uudelleen tähän asuinympäristöön ja hän tarvitsee todella paljon hellyyttä ja ymmärrystä. Häntä on kutsuttu kaappauksesta lähtien Pie-Clarissetteksi, joten Saffron voi olla hänelle hieman vieras nimi ainakin näin alkuun."

"Mutta jos suotte, kutsun tytön nyt itse juttelemaan tähän. Minun täytyy lähteä muihin työtehtäviin, mutta ottakaa yhteyttä meihin jos tulee jotain ongelmia", poliisi sanoi.
"Joo, kiitos vielä kerran!" Anna huudahti.

"PIIIEEEE! Tulehan tänne", poliisi huudahti.

Saffron oli ehtinyt paeta jo ulos leikkimään, sillä hän ei kovinkaan pitänyt tästä tilanteesta.

"No?" Saffron kysyi.
"Tuossa on sinun oikea äitisi ja muu perheesi, niinkuin selitinkin jo sinulle. Nyt olisi tärkeää, että puhuisitte yhdessä, kun olet jäämässä taas tänne elämään", poliisi sanoi.
"Mutta en mä haluu - ", Saffron aloitti.
"Sinun on jäätävä", poliisi painotti. "Kyllä minä kerroin tämän koko jutun sinulle jo, älä ala nyt hankalaksi. Ja muista, että sinun oikea nimesi on Saffron."

"Saffron! Minun oma kultani, olet muuttunut ja kasvanut niin paljon", Anna kiljahti ja yritti halata tytärtään, mutta tämä rimpuili pois hänen otteestaan. "No, mikä nyt? Et usko, miten me ollaan sinua kaivattu! Me oltiin niin huolissamme siitä, missä olet!"

Saffron tuijotti Annaa vähän aikaan varoen, ja uskaltautui sitten puhumaan.

"Mä oon Pie-Clarissette. Mun on jotenki vaikee uskoo, et tää ois mun oikee perhe", hän sanoi.
"Mutta sinun vain pitää uskoa! Etkö muka oikeasti muista täältä mitään?" Anna huokaisi.

"No, en ainakaa vielä. Mut jos saan vähä aikaa katella ympärilleni ni ehkä sitte saattasin muistaa jotain", Saffron mutisi.
"No selvä, mene vaan", Anna sanoi.

Tässä vaiheessa voisin esitellä teiniksi kasvaneen Lilian uuden ulkonäön! Hän siirtyi vähän tummemmalle vaatelinjalle, mutta on kovin nätti tyttö yhä.

Lucystakin kasvoi oikein nätti tyttö!

Lilia meni katsomaan yksinään seisoskelevaa pikkusiskoaan. Hän on kyllä muuttunut niin paljon, Lilia ajatteli. No mutta onhan siitä katoamispäivästäkin jo rutkasti aikaa.

Vihdoin Lilia rohkeni puhua siskolleen.

"Minä olen isosiskosi Lilia, et varmaan muista minua mutta - ", hän aloitti.

"Hei hetkinen! Sut mä muistan! Me oltiin yhdessä siellä puistossa!" Saffy huudahti.
"O-oikeasti? Muistatko minut?" Lilia hämmästyi.
"Joo, muistan! Ainut asia minkä tällä hetkellä täältä muistan", Saffron sanoi.
"Mutta miten.. Äh, no ei sillä ole väliä. Halusin vain sanoa, että et voi ymmärtää miten kovasti me ollaan odotettu sinua kotiin. Kaikki on ollu huolesta ihan soikeena", Lilia sanoi.
"Onko? Olinko oikeasti niin tärkeä? Mulle ei ikinä kerrottu mitään, luulin ihan oikeesti et olin niitten yhtien lapsi. Ja nautinkin kyllä elämästä niitten kanssa", Saffron huokaisi.
"Olit ja olet tosi tärkeä, yhtä tärkeä kuin muutkin tässä perheessä. Mutta mennäänkö sisälle, täällä alkaa tulla viileää?" Lilia kysyi ja Saffron nyökkäsi.

Niinpä siskokset menivät juttelemaan niitä näitä Lilian uudistuneeseen huoneeseen.

Joka muuten näytti tältä.

"Haluatko kertoa, mitä teit silloin kun olit poissa täältä?" Lilia kysyi.
"No.. voisin ainakin jotain", Saffron vastasi.

"Me matkustettiin paljon. Me asuttiin vakituisesti Ranskassa, mutta käytiin tosi usein yleensä junalla Englannissa, Saksassa ja joskus myös Italiassa. Se oli siistiä! Äiti... tarkoitan siis se valeäiti, lauloi lavalla ja minä sain olla joskus myös laulamassa ja olin oikea prinsessa! Monet pojat tykkäs musta", Saffron haikaili.
"Ohoh, kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta", Lilia tuumasi.

"Mentiin me joskus myös lentokoneella. Mut sit vähä sen jälkeen ku oltiin tultu yheltä reissulta Lontoosta, poliisi tuli hakemaan mut ja sano että mut viedään nyt oikeeseen perheeseen.. Olin ihan ihmeissäni, että mitä tapahtuu ja äiti ja isä huusi poliiseille ja sitten ne vietiin jonneki ja minä itkin. En tiiä minne ne vietiin mutta en nähny niitä enää vaan lähettiin suoraa päätä lentokoneella tänne.. ja sitte ymmärsin ku se poliisi selitti mulle koko jutun", Saffron selitti suu vaahdossa.

"Uskon kyllä, että on ollut kivaa olla siellä ja käydä monessa maassa", Lilia sanoi. "Kaipaatko sinne takaisin?"
"No.. joo... vaikka en tiiä, ei ne musta tunnu nyt niin kivoilta ne valeäiti ja -isä, ku tiiän mitä ne tälle perheelle teki. Mutta silti jotenkin tuntuu että en vielä osaa olla täällä", Saffron huokaili.
 

"Nooh, kyllä sinä tänne totut. Huomenna on eka koulupäiväsikin täällä!" Lilia sanoi.
"Koulu?! Mitä, en mä oo ikinä käyny koulua, en mä osaa siellä olla, miten mä muka voin - "
"Älä huoli, mullakin on eka päivä ylemmällä asteella ja Lucy on samassa tilanteessa ku sä, ihan eka koulupäivä", Lilia rohkaisi.
"Ai.. okei... kai se sitten pitää käydä.." Saffron mutisi. "Mutta Lilia?"
"No?"
"Saanko nukkua tämän yön sun vieressä? Kun en vielä oikein osaa olla muitten kanssa niin hyvin", Saffron kysyi.
"Voi, tottakai saat! Mutta käyhän vaihtamassa yöpuku päälle, huomenna on aikainen herätys", Lilia kehotti.

Niinpä Saffron lähti isosiskonsa ohjeistamana vaihtamaan päivävaatteet yöpukuun.

Kohta molemmat jo nukkuivat sikeästi Lilian sängyssä.

Lucy vielä piirteli innoissaan piirtopöydän ääressä, vaikka aamulla olisi mentävä kouluun.

"Tulisit jo sinäkin nukkumaan", Forrest miltei aneli.
"Ihan just, tää on ihan kohta valmis", Lucy vastasi.

Noin puolen tunnin päästä Lucyn piirustus oli valmis.

"Hei, Forrest, kato! Kato mitä piirsin!" Lucy kiljui.
"Äh, mhmä nnhukun", Forrest mumisi vastaukseksi puoliunessa.

Vanhemmat vielä valvoivat ja juttelivat Saffronin paluusta.

"Voi, kun olen onnellinen nyt kun kaikki lapset ovat turvallisesti kotona ja ne ällöttävät rikolliset telkien takana!" Anna tuumasi.

"Niin minäkin. Vaikkakin Saffronilla kestää varmaan vielä kauan sopeutua tähän uuteen elämään. Näitkö, miten hänet oli meikattu ja hiuksetkin vaalennettu?! Hänet on opetettu todelliseksi pikkuprinsessaksi", Jayme huokaisi.
"Älähän nyt. Tärkeintä on, että tyttö on nyt kotona, eikö? Ihan sama, miltä hän näyttää, kunhan hän on täällä. Ja eiköhän hän tänne sopeudu ihan hyvin aikojen kuluessa. Hän jutteli jo innoissaan Lilian kanssa, minä näin", Anna sanoi ja Jayme nyökkäili vastauksiksi.

"Minusta on niiin ihanaa, kun kaikki on nyt kutakuinkin hyvin! Eihän enää ikinä oteta tuollaisia ongelmia perheeseemme?" Anna ehdotti.
"No ei kyllä oteta!" Jayme totesi.

Pitkästä aikaa onnellinen pari :)

Aamulla Lilia ja Saffron heräsivät lapsista ensimmäisinä. Saffronilla meni hetki aikaa, ennen kuin hän muisti missä oli. Sitten kun hän muisti olinpaikkansa, häntä rupesi jännittämään tuleva koulupäivä.

Lucy oli melko väsynyt herätessään, johtuisikohan yöllisestä piirtämisestä.. Kuitenkin hän piristyi äkkiä, kun muisti että sinä päivänä olisi ensimmäinen koulupäivä! (jaahas, laitoin vissiin vahingossa pipon Lucylle yöasun kanssa :D)

Jayme oli jo laittamassa kaikille yhteistä aamupalaa, kun tytöt kömpivät sängystä ulos ja pöytään.

"Nukuttikos hyvin pitkästä aikaa kotona?" Jayme kysyi Saffronilta.
"No.. ihan joo", Saffron vastasi. Hän ei voinut vieläkään oikein sisäistää, että tämä oli hänen isänsä.

"Kaikki sanoivat siellä Ranskassa, että mä varmaan pärjäisin hyvin koulussa. Valeäiti kuitenkaan ei päästäny mua kouluun mihinkään", Saffron selitti.
"Aijaa, höh. Mutta nytpä pääset kouluun ja saat testata taitosi!" Lilia sanoi.

"Noh, minäpä tästä lähden töihin, moikka kaikille ja sanokaa Forrylle terveisiä jahka hän herää", Jayme sanoi ja muut sanoivat kuorossa heipat.

"Milläs mielellä lähdet kouluun?" Lilia kysyi pikkusiskoltaan.
"No.. Ihan hyvällä. Pelottaa vaan, jos en saakaan yhtään kaveria ja kaikki vaan nauraa mulle", Saffron vastasi.
"No älä nyt! Ei kukaan sinulle naura", Lilia torjui siskonsa ajatukset.

"Siellä koulussa on ihan kivoja lapsia, ei ne sinulle tosiaankaan naura", Anna rohkaisi.
"Niinpä, Forry on kertonu mulle kaikenlaista! Ja me ollaan samalla luokallakin, älä pelkää!" Lucy rohkaisi isosiskoaan.
"Miksen oo Forryn kaa samalla luokalla, jos me kerta ollaan kaksosia?" Saffron ihmetteli.
"Siksi, kun sinä et ole ollut vielä koulussa ja käytännössä olet vielä samalla tasolla kuin Lucy", Anna selvitti.
"Aijaa, okei."

"Huomenta kaikille", vastaherännyt Forrest ilmoitti.
"Huomenta! Ja iskältä terkkuja, se ehti jo lähtee töihin", Lucy ilmoitti.

"Minnes sinä menet, ethän ehtiny ees syödä kokonaan?" Lucy ihmetteli, kun Lilia oli lähdössä pöydästä.
"Ne on niitä teinityttöjen juttuja, meikkausta ja kaikenlaista", Anna selvensi tyttärelleen ja Lilia tuhahti.

Lilia vaihtoi vaatteensa ja meni keimailemaan peilin eteen. Jospa minä nyt kelpaisin, hän ajatteli.

"Noniin, onko kouluun lähtijöitä!" Lilia huudahti mennessään koulubussille. Forrest ja Lucy juoksivat heti pukemaan ja Saffron hätääntyi.

"Mene vaan sinäkin, koulubussi odottaa. Siitä ei sovi myöhästyä", Anna sanoi Saffronille.
"Mutta osaanko olla koulussa? En tiedä mitä siellä pitää tehdä", Saffron hätäili.
"Kyllä sinua neuvotaan. Noh, menehän nyt", Anna hoputti.

"Okei, ehkä siellä voi olla ihan kivaakin", Saffron sanoi ja nousi pöydästä.

Pian kaikki neljä olivat bussissa matkalla kouluun. Taitaa olla vaan hieman liian ahdas tuo bussi Lilialle? 

Yksin kotiin jäätyään Anna rupesi siivoilemaan, eihän hänellä oikein muutakaan tekemistä ollut.

Hän päätti myös korjata pitkään rikkinäisenä olleen astianpesukoneen.

Se osoittautui kuitenkin virheeksi, sillä edes seitsämän korjauspisteen avulla hän ei osannut korjata konetta ja sähköiskuhan siitä tuli.

Annasta tuntui, ettei hän kestä tällaista sähkön määrää..

..ja sitten hän kupsahtikin lattialle, noin vaan.

"Voivoi, taasko tähän perheeseen piti tulla", paikalle ilmestynyt Viikatemies päivitteli.

"Ei kai ole muuta vaihtoehtoa kuin lähettää tämäkin sim taivaaseen. Hyvästi", Viikatemies rahisi ja siinä samassa Anna oli mennyttä.

Parin tunnin päästä Lilia asteli koulubussista autuaan tietämättömänä päivän tapahtumista.

Keittiössä hän kuitenkin näki uurnan ja yhä rikkinäisen astianpesukoneen, ja päätteli että uurna on Annan.

"EIIII, ÄITI, ET SAA KUOLLA! Miksi yritit korjata sitä hemmetin konetta, ei sitä voi muut korjata kuin ammattilainen!" Lilia kiljui.

"Eieieieiiei... tämä on niin väärin! Meidän perhe on joutunut jo elämään liian monen ongelman kanssa! Ei tämä perhe kestä tämmöistä!" Lilia itki. "Tähän on oltava jokin keino... Nyt keksin!"

Hän muisti etupihalla asustelevan Lampunhengen. Hän päätti kutsua sen paikalle ja pyytää apua.

"Heeipähei, kuinkas voin auttaa tällä kertaa?" Lampunhenki huudahti päästessään ulkoilmaan. Lilia vaan tuijotti henkeä ihmetellen.

"Minä.. minä haluan äitini takaisin eloon!" Lilia huudahtit eikä voinut pidätellä itkua.
"Hmm.. yritän hoitaa asian..." Lampunhenki sanoi.

"Toiveesi toteutuu! Tässä hän tulee!" Lampunhenki huusi.

Yhtäkkiä viereen ilmestyi vihreätä savua, jota Lilia tuijotti hievahtamatta.

Pian savu hälveni ja kukapa muukaan sieltä paljastui, kuin Anna.

"Äiti! Olet elossa!" Lilia huudahti, sillä hän ei ollut ollut varma pystyisikö henki palauttamaan Annan.

"Voi, niin olen, ja kiitos siitä kuuluu sinulle. Kiitos, kulta", Anna sanoi ja halasi esikoistaan.

Töistä tultuaan Jayme ryntäsi heti halaamaan peseytynyttä vaimoaan, mutta tämä rimpuili irti otteesta.

"Noh, mikä nyt on?" Jayme hämmästeli.
"Kuka sinä olet?" Anna kysyi.
"Mitä? Olen miehesi Jayme. Mitä tämä nyt on?" Jayme ihmetteli vielä enemmän.
"A-aivan.. Muistini vähän temppuilee, kävin tänään jo kuoleman puolella", Anna huokaisi.
"Mitä?!" Jayme kysyi ja Anna kertoi koko tarinan.

Pian Jayme ja Anna halailivat kuin vastarakastunut pari ja Lilia ei oikein pitänyt tästä esityksestä.

Näiden piti myös mennä uudestaan kihloihin ja naimisiin, huoh.. Ja Annalle tuli monta päivää lisää elinaikaa.

Anna ja Lilia olivat perheen kovimmat lukutoukat, vaikka myös muut lukivat paljon kirjoja. Nämä saattoivat lukea monta eri kirjaa viikossa!

Kolme nuorinta lasta taas piirtelivät tai rakentelivat palikoilla innoissaan joka ilta. Se oli heille hyvää vaihtelua läksyjen tekemiseen ja kehitti myös taitoja!

Joskus he myös pelasivat perheeseen hankitulla pelikonsolilla ^^

Eräänä päivänä Lilia toi koulusta mukanaan serkkunsa Lucasin.

Ja samana päivänä yhtäkkiä myös Lucasin poikaystävä Andrew ilmestyi tontille.

Nähtyään Lilian Andrew tunti suurta ihastusta, vaikka tykkäsikin miespuolisista.

"Päivää, olen Andrew Squiton, tuosta naapurista", Andrew esittäytyi ja kätteli Liliaa.
"No hei, olen Lilia Candies", Lilia sanoi. Molemmat tunsivat sähkön virtaavan välillään.

"Mutta hei, etkös ole se serkkuni Lucasin poikaystävä?" Lilia kysäisi.
"Olen, juu", Andrew sanoi. Äh, nyt hän ei ainakaan pidä minusta koska tietää että tykkään pojista, hän ajatteli.

"Tapat minut varmaan, koska pidät pojista, mutta minun on pakko sanoa että... olen aina ollut hulluna vaaleahiuksisiin poikiin", Lilia tunnusti.

"I-ihanko totta?" Andrew kysyi. "Olinkin juuri sanomassa, että.. sinulla on kovin kauniit silmät."

"Hmm, pitäisiköhän minun uskoa tuota?" Lilia epäröi. "Etkös ymmärrä, että olet varattu ja eihän sinun pitäisi tytöistä tykätä."
"Joo, ymmärrän tietty, mutta.. sinä vaan olet niin söpö, etten voi itselleni mitään", Andrew selitti.

Sitten Andrew kahmaisi Lilian syleilyynsä.

"Tuota, Andrew...", Lilia aloitti. "Meidän ei varmaan kannattaisi olla näin esillä, sillä Lucaskin on tuolla sisällä talossa."
"Noh, ehkä hänet pitää ajaa ulos talosta ja meidän mennä sinne hänen tilalleen", Andrew sanoi ja iski silmää.

Siellähän se Lucas istui keskellä keittiötä. Lilia käski Andrewin mennä odottamaan vessaan ja sanoi hyvästelevänsä Lucasin.

"Heei, Lucas, minä luulen että sinun on nyt parasta lähteä. Minulla on nimittäin kamala läksypino odottamassa, enkä voi olla oikein seurana", Lilia sanoi tekopirteästi.

"Aivan, kyllä ymmärrän. Mullakin on paljon tekemistä tänä iltana. Saanko kuitenkin vielä käydä vessassa?" Lucas kysyi.
"Äöhmm, en oikein usko, koska... koska.. meillä on juuri menossa putkiremontti, joten vessat eivät ole nyt toiminnassa", Lilia selitti.
"Aijaa, okei, no jos nyt sitten lähden omaan vessaan", Lucas naurahti ja lähti.

Sinne meni!

"Joko se lähti?" Andrew kysyi.
"Jo!" Lilia hymyili.
"Noh.. mitäs me nyt, mentäskö vaikka sun huoneeseen?" Andrew ehdotti.
"Joo, kunhan ensin vaihdat nuo ulkovaatteet pois päältä!" Lilia naurahti.

Kohta he olivat Lilian huoneessa ja tuijottivat hiljaa toisiaan.

"Andrew.. mulla ois sulle yks juttu", Lilia kuiskasi.
"Antaa tulla vaan", Andrew vastasi hymyillen.

"Mä tykkään susta", Lilia huokaisi.
"Niin mäkin susta", Andrew huokaisi takaisin.

*THE FIRST KISS*

"Se... oli... ihanaa..." Andrew sai sanotuksi.

"Niin oli", Lilia tuumasi ja kaappasi Andrewin uudestaan syleilyynsä. Anna sattui tulemaan juuri huoneeseen, mutta lähti kauhistuneena heti pois ja päätti jättää asian puimisen myöhemmälle.

Seuraavaksi nuoripari siirtyi sohvalle.

"Mutta Andrew! Mitä sinä nyt teet!" Lilia kiljahti innoissaan.

"Kohta näet!" Andrew huudahti.

Ja ehkäpä kuvat kertovat enemmän kuin tuhat sanaa..

"Anteeksi, mutta nyt mun pitää oikeasti alkaa tekemään läksyjä. Mutta mehän voidaan nähdä joku toinen päivä, eikö vaan?" Lilia sanoi.
"Kyllä, tottakai nähdään!" Andrew huudahti.

Sitten Andrew lähti ja Lilia jäi hymyilemään onnensa kukkuloilla.

Kun Andrew tuli pois Lilian huoneesta, hän huomasi joutuneensa Annan tarkkailun kohteeksi. Toivottavasti hän ei tajua mitään, poika ajatteli.

Lilia huomasi pöydällä odottavat läksyt ja päätti ruveta tekemään niitä, vaikka keskittyminen ei saattaisikaan olla ihan parasta luokkaa.

Lähes koko ajan Lilian ajatukset ajautuivat Andrewiin ja äskeisiin tapahtumiin.

Samaan aikaan pihalla Saffronille tuli juttelemaan talon ohi kulkenut poika.

"Moi, hei, sinä taidat olla se pikkutyttö joka oli aina mukana Miss Difilien keikoilla? Olin lomamatkalla Pariisissa ja näin siellä keikkanne! Sinä olet oikein sievä tyttö ja osaat laulaa todella hyvin!" poika hehkutti.

"Minää.. tuota.. en...", Saffron yritti.
"Olet ihan varmasti, olet ihan samannäköinen! Mietin tässä vaan, että miten noin suuri tähti on päätynyt samaan naapurustoon, jossa minäkin olen", poika sanoi.

"Minä.. minä.. minä en ole se tyttö! Ei, en ole!" Saffron huusi hysteerisenä.

"Hei! Minne sinä menet?" poika huusi, mutta Saffron ei pysähtynyt vaan juoksi sisälle taloon.

"Äiti! Leikkaa hiukseni, pese meikkini ja anna minulle uudet vaatteet!" Saffron huusi hädissään kuntoilemassa olleelle äidilleen.
"No mutta miksi ihmeessä?" Anna ihmetteli.
"En halua enää näyttää tältä! Törmäsin äsken yhteen poikaan, ja muistin että hän oli yksi hullu joka palvoi minua kuin viimestä päivää ja hän oli ällöttävä!" Saffron kiljui.

"Hyvä on, hyvä on, teen sinulle pienen muutoksen", Anna sanoi.

Myös Anna sai kokea muutoksen, sillä hän laihtui!

Kohta talossa asteli uudenlainen tyttö, jota ei ihan heti tuntenut samaksi Saffroniksi. Hiuksia leikattiin, mutta ei kuitenkaan värjätty. Meikit otettiin myös pois ja vaatteet vaihdettiin.

Lapset yöaterialla: monesti oikeat ruuat jäivät välistä, joten lapset tyytyivät syömään erilaisia epäterveellisiä naposteltavia.

Tässä astelee iloinen ylennyksensaanut! Jayme ylennettiin sessiomuusikoksi ja päivää myöhemmin vielä pianovirtuoosiksi.

Seuraavana päivänä oli viimein myös kaksosten aika kasvaa teini-ikään!

Tällaisia heistä tuli :) Forrest muistuttaa kovasti isäänsä! Laitan tavoitteet sun muut sitten perijä-äänestykseen.

Tässä hieman uudistettu Saffron.

Lilia sai heti Forrestista kiusattavan. Vaikka Lilia kiusasikin leikillä, Forrest ei sitä aina tajunnut.

Kiusan jälken sisarukset kuitenkin sopivat 'riitansa'.

Nyt kun nämä kaksi olivat myös teinejä, Lilia ei tuntenut niin suurta yksinäisyyttä kuin ennen. Lucy taas oli usein yksin, mutta se ei häntä haitannut. Ei olisi enää pitkä aika hänenkään synttäreihinsä.

Pian Andrew taas tuli vierailulle.

Hän ryntäsi heti soittamaan perheen uutta kitaraa ja eipä aikaakaan, kun Lilia jo tuli tanssimaan musiikin tahtiin.

"Noniin, tässä sinulle rahaa. Alappa lopettaa se soittaminen niin tehdään jotain muuta", Lilia sanoi salaperäisesti.

"No selvä! Mitäköhän tällä kertaa on luvassa?" Andrew kysäisi..

...mutta Lilia ei ehtinyt sanoa vastausta, kun Andrew jo syöksyi suutelemaan tätä.

Forrest ja Saffron olivat tekemässä Lilian huoneessa läksyjään, mutta saivat kyllä häädön sieltä kun Lilia päätti tulla Andrewinsa kanssa omaan huoneeseensa.

Tällaista menoa sillä kertaa.. Lilia kuitenkin joutui keskeyttämään touhun.

"Mulla on sulle aika tärkeetä asiaa", hän sanoi ja molemmat nousivat sängyltä.

"Lucy kasvaa parin päivän päästä teiniksi ja me kaikki lapset ajattelimme lähteä sitten yhdessä yliopistoon", Lilia sanoi.

Andrewin ilme muuttui heti surulliseksi.

"Hei, voidaan me silti nähdä! Ja sä voit tulla sinne mukaan!" Lilia ehdotti.
"No enpä usko. Mitä muka Lucas sanoisi, jos tulisi ilmi että tulen kanssasi yliopistoon? Enkä sitä paitsi ole edes yhtään harkinnutkaan yliopisto-opintoja", Andrew vastasi.

"Lucas sitä ja Lucas tätä! Ehkä sinun olisi jo aika päättää, kumman kanssa haluat olla ja viettää elämäsi!" Lilia raivostui.
"No anteeksi, mutta - ", Andrew yritti sanoa.
"En halua kuunnella sinun jonninjoutavia höpötyksiäsi! Eiköhän sinulla ole parempi olla sen homokaverisi kanssa kun et kerran tajua tällaisia juttuja!" Lilia huusi.

"Selvä. Kai minä sitten lähden. Ja varmaan parempi ettei me nähdä enää koskaan", Andrew sanoi.
"Älä, Andrew, anteeksi!" Lilia yritti vielä, mutta Andrew oli jo lähdössä.

"Andrew..." Lilia nyyhkäisi, mutta Andrew ei enää kuunnellut. Huoneeseen läksyjä tekemään tullut Lucy seurasi tilannetta ihmetellen.

Sinä iltana Lilia rupesi aikaisin ja surullisena nukkumaan, itkien itsensä uneen. Saffron tuli lohdutukseksi siskonsa viereen.

Lucyn synttärit tulivat pian, eivätkä Lilia ja Andrew olleet niihin mennessä jutelleet kertaakaan.

Lucysta kasvoi oikein nätti nuori nainen, mutta pieniä muutoksia olisi tehtävä. Lucy päätti, että muutokset ehtii tehdä sitten yliopistolla.

Ja niin perheen kaikki neljä lasta olivat valmiita suuntaamaan kohti yliopistoa!

YLIOPISTOLLA:

Lilia oli ensimmäinen, joka saapui tästä seurueesta asuntolan pihalle.

Lilian jälkeen loput 'lapset' tulivat tasaista tahtia taksista ja kasvoivat nuoriksi aikuisiksi.

Lilia ei kokenut kovinkaan suurta muutosta, vaatteet vain vaihtuivat.

Tässä poseeraa Saffron! (ilme!:D)

Hän siirtyi vähän rajumpaan pukeutumistyyliin.

Tässä taas - heeetkinen, onko tämä oikeasti Forrest?! No onhan se! Hän päätti irtautua punaisista hiuksista ja antaa alkuperäisen hiusvärinsä, mustan, tulla näkyviin. Nyt hän näyttää vielä enemmän isältään!

Yliopistossahan saattaa sittenkin olla ihan rentoa?

Perheen kuopus, Lucy, siirtyi piilolinsseihin ja leikkasi mustat pitkät kutrinsa lyhyiksi. Nuorten pääaineet muuten ovat seuraavat:

Lilia - kirjallisuus
Forrest - filosofia
Saffron - teatteritaide
Lucy - psykologia
 

Ainakaan vielä asuntolan muut asukit eivät näyttäneet kovin lupaavilta.. :D

Ja tällä kertaa perijän paikasta kilpailevat...

Lilia Candies

Tavoite: perhe
Elämäntoive: ammattina opetusministeri
Mieltymykset: vaaleat ja ruskeat hiukset
Inhokki: löyhkä
Horoskooppi: jousimies
Luonne: S/S:3, U/M:4, L/T:9, V/L:10, M/K:1

Forrest Candies

Tavoite: romantiikka
Elämäntoive: 20 rakastettua yhtä aikaa
Mieltymykset: mustat ja ruskeat hiukset
Inhokki: alusvaatteet
Horoskooppi: kaksoset
Luonne: S/S:4, U/M:8, L/T:10, V/L:6, M/K:7

Saffron Candies

Tavoite: nautinto
Elämäntoive: ammattina pelisuunnittelija
Mieltymykset: punaiset hiukset, urheilullisuus
Inhokki: lykantropia
Horoskooppi: jousimies
Luonne: sama kuin Lilialla eli S/S:3, U/M:4, L/T:9, V/L:10, M/K:1

Lucy Candies

Tavoite: perhe
Elämäntoive: kultavuosipäivä
Mieltymykset: vaaleat ja ruskeat hiukset
Inhokki: hajuvesi
Horoskooppi: vesimies
Luonne: S/S:4, U/M:4, L/T:4, V/L:10, M/K:7

--------------------

Noniin, siinäpä 19.osa, olkaa hyvä! Äänestäkää mielestänne parasta perijäehdokasta, niin minullekin noista valitseminen on helpompaa! =) Myös muita kuin äänestyskommentteja otan enemmän kuin mielelläni vastaan!

tiistai, 30. maaliskuu 2010

Osa 18: Toivomuksia

Noniin, vihdoinkin uutta osaa tänne! :D Ääh, yritän nopeuttaa päivitystahtia (heheh, nyt varsinkin hyvä sanoa kun kohta on koeviikkokin...) Mutta no, lukemaan vaan! ;D



Lilia oli saanut hyvän ystävän naapurin tytöstä. Nimeä en nyt muista, mutta nämä olivat tosi hyvät kaverukset vaikka Lilia olikin nuorempi.



Sitten tuleekin hieman surullisempia tunnelmia.. Daisy tunsi viileän tuulahduksen tulevan eteiseen, mutta ajatteli että jossain oli ikkuna auki.



Mutta kun itse Viikatemies lipui Daisyn ohi, hänhätkähti. Mitä tuo täällä tekee, hän ajatteli. Liliakin havaitsi, että jotain on tekeillä ja juoksi hädissään eteiseen.



Daisy elätteli toivoa, että Viikatemies menisi vain ohi ja lähtisi kohta pois talosta, mutta se kuitenkin kääntyi Daisyn puoleen ja aloitti puhumaan kuivalla, rohisevalla äänellään.

"Daisy. Aikasi on tullut."



"Mitä?! No ei kyllä ole! Minähän olen vielä ihan nuori, en minä vielä lähde mihinkään!" Daisy kimmastui. Jaymekin riensi ihmettelemään tapahtumaa.



"Noh, niin se vaan menee, että sinun vuorosi on nyt lähteä täältä ja tehdä tilaa uusille pienille simeille", Viikatemies rahisi.



"Joten juopa tämä juoma, niin takaat seuraaville sukupolville hyvän elämän. Ja saat myös itsellesi onnellisen olon."
"Mitä? Minähän en tuota litkua suuhuni työnnä! En jätä lapsiani ja lapsenlapsiani vielä! En todellakaan, kun tässäkin talossa vallitsee ihan kamala tilanne", Daisy ulvahteli.



Juoman haju sai Daisyn kuitenkin lähes huumautumaan.

"Hmm, tuo tuoksuu jotenkin onnelliselta.. minulla onkin kyllä aikamoinen jano...", Daisy huokaili ja maistoi juomaa huolimatta Lilian ja Jaymen 'älä juo!' -huudoista.



Ja sinne meni Daisy, iloisena ja onnellisena matkalaukkunsa kera.



Jayme jäi tuijottamaan Daisyn jättämää uurnaa tyhjin silmin. Hän ei vielä oikein tajunnut, mitä oli tapahtunut.



Sitten tilanne alkoi vähitellen valjeta. "Ei, äiti, et sinä voinut lähteä. Emme pärjää ilman sinua varsinkaan tässä kriisissä!" hän huudahti. Nopeasti hän kuitenkin rauhoittui, sillä hänen piti tukea lapsia.



Daisyn hauta laitettiin pihamaalle pitämään seuraa muille edesmenneille.



Liliakin oli aivan surun murtama, sillä mummosta oli tullut hänelle tosi tärkeä varsinkin viime päivinä. Daisy oli osannut lohduttaa häntä juuri oikein tämän kaiken keskellä. Nyt hän ei voinut enää kääntyä Daisyn puoleen suruissaan.



"Kulta, älä huoli. Mummolla on kaikki hyvin ja hän nauttii olostaan nyt Moritzin kanssa", Jayme yritti parhaansa mukaan lohduttaa tytärtään. "Mutta käypäs nyt vaihtamassa nuo ulkovaatteet pois päältä, eikö sinulla jo ole kuuma. Minäkin vaihdan nämä työvaatteet vähän mukavempiin."



"Joojoo.. En vaan kestä että Daisy ei ole enää täällä, hän oli niin ihana mummo!" Lilia huudahti.
"Niinhän hän oli.. Ja ihana äiti. Mutta hän jäi ikuisiksi ajoiksi sydämiimme. Mutta muuten, oletko nähnyt äitiäsi? Minnehän hän on kadonnut, en ole nähnyt häntä koko iltana", Jayme tajusi.
"En muuten ole minäkään, näin hänet viimeksi syönnillä", Lilia hätääntyi.



Vaihdettuaan vaatteensa Jayme ryhtyi etsimään Annaa.

"Lilia, hä-hän taitaa olla tuolla! Vessan lattialla!" hän huudahti.
"Mitä? Mitä äiti tekisi vessan lattialla?" Lilia huudahti.
"No en minä vaan tiedä, mutta täytyy mennä heti katsomaan, onko hän kunnossa!"



"Hemmetti. Tämä on lukossa", Jayme mutisi ja yritti saada ovea auki.



"Tämä ovi on pakko rikkoa, ei tämä muuten aukea. Lilia, soitatko hätänumeroon?" Jayme huudahti tuskaisesti. Huomhuom, on muuten melko auttavainen tuo Lilian kaveri..



Lilia teki mitä pyydettiin ja meni heti soittamaan hätänumeroon.



"1... 1.... 2..."



"Anna, hei, oletko kunnossa?! Miksi olet lukkiutunut vessaan?" Jayme huusi ja yritti potkia ovea auki.



Yhtäkkiä ovi rämähti auki ja Jayme pääsi vessaan.

"Herrajumala, Anna, mitä ihmettä sinulle on käynyt?" hän huudahti.



"Anna? Anna, kuuletko minua?" Jayme sopersi. "Ei, tajuton."



"Isää, isäää, ne vaan sano sieltä hätänumerosta että soitan muka pilapuhelun! Ja että niillä on muutakin tekemistä kuin ryhtyä leikkimään jonkun pikkutytön kanssa! Mutta eihän tämä mitään leikkiä ole, eihän? Isä - ", Lilia huusi, mutta lopetti sitten kun näki äitinsä makaavan liikkumatta lattialla. "Mitä ihmettä äitille on käynyt? Eihän hän ole kuollut?!"



"EI, hän on tajuton. Eikä se ollut pilasoitto, tämä on vakava asia. Huolehditko Forrestista, minä vien Annan sairaalaan itse kun eivät kerran voi apua tuoda paikalle", Jayme yritti pysyä rauhallisena ja nosti Annan lattialta syliinsä. Nostaessaan vaimoaan hän huomasi, että Anna oli raskaana ja lapsivesikin oli tullut lattialle. Nyt oli kiire.



Niinpä hän kantoi Annan autoon, lähti ajamaan lähimmälle sairaalalle ja jätti Lilian ja Forrestin kotiin.



"Forry, ole ihan rauhassa, isi ja äitikin tulee kohta kotiin ja minä huolehdin sinusta sen aikaa. Tällä kertaa minä suojelen sinua kaikelta", Lilia tuumasi ja päätti pysyä rohkeana.



"Tuletkos, mennään vaikka piirtämään! Vielä ei ole nukkumaanmenoaika, vaikka ilta onkin" Lilia ehdotti ja kutitti pikkuveikkaansa. Forrest vain nauroi.



"Katsos, voin opettaa sinua piirtämään auton", Lilia sanoi.
"Jooo! Hauan piiltää auvon" Forrest vastasi.



"Noniin, piirrähän ensin vaikka renkaat. Ei, ei koiraa vaan renkaat niin siitä tulee auto!" Lilia nauroi.
"Koila on autotta", Forrest hykersi riemusta.
"AIjaa, no kyllähän se niinkin voi olla. Oletpas sinä muuten jo hyvä piirtämään!" Lilia hihkaisi.



"Katso, minä piirsin meren ja meidät uimaan siihen. Tuossa on Saffykin", Lilia huokaisi.
"Taffy on autotta", Forrest sanoi ja näytti piirtämäänsä tyttöä autossa. Välillä kynät meinasivat eksyä suuhunkin ja keskittyminen herpaantua, mutta kyllä Forrest sai sen autonkin loppujen lopuksi piirrettyä.



"Hei, nyt tämä on valmis! Et taida enää jaksaa piirtää kun syöt vaan kyniä, vai mitä? Pitäisikö jo mennä nukkumaan? Voin lukea sinulle oman lempisatuni", Lilia sanoi. Hänestä oli ihan mukavaa olla pikkuveljen kanssa kahdestaan kotona, vaikka äidin senhetkinen tilanne pelotti.
"Ukkumaan!" Forrest hihkaisi.



"Oliko sinusta kiva ilta?" Lilia kysyi kun oli saanut nostettua veljensä sänkyyn.
"Oji", Forrest sanoi. Hän oli niin väsynyt, ettei jaksanut enää puhua paljoa ja silmäluomet lupsuivat koko ajan kiinni.



"Luen sinulle tarinan prinssistä ja prinsessasta iltasaduksi, jooko?" Lilia kysyi, mutta ei saanut enää vastausta. Hän päätti lukea sen silti.



"Olipa kerran prinssi, joka tykkäsi eräästä prinsessasta. He leikkivät joka päivä yhdessä ja lupasivat molemmat mennä toistensa kanssa isona naimisiin", Lilia aloitti tarinan.



Forrest näki jo onnellisena unia autoista, merestä ja uimisesta. Ja Saffronista.



Luettuaan tarinan Lilia päätti jättää veljensä nukkumaan ja mennä keittiöön odottamaan isäänsä ja äitiänsä kotiin.

"Hyvää yötä, Forry-kulta. Nuku hyvin, aamulla nähdään."



Lilia oli oikein kiltti tyttö, hän siivosi kaikki likaiset astiat keittiöstä ja laittoi ne pesukoneeseen.



Sitten hän asettui istumaan ja odottamaan. Välillä hän meinasi pelätä, kun haamut kuljeskelivat ohi, mutta sitten hän ajatteli etteivät he hänelle mitään pahaa tekisi.



Puolentoista tunnin kuluttua, kun Lilia oli aivan nukahtamispisteessä, Jayme asteli keittiöön.

"Hei, vieläkö sinä olet valveilla?" Jayme hämmästeli.
"Joo, en halunnut mennä nukkumaan", Lilia sanoi ja haukotteli. "Mutta missä äiti on?"



"Äiti joutui jäämään sairaalaan", Jayme selitti.
"Mitä? Miksi? Eihän hän kuole??" Lilia huolestui.
"Eei, ei nyt sentään", Jayme hymyili.
"Noh, mitä sitten? Kerro jo!" Lilia intti.



"Asia on sillälailla, että äiti odotti vauvaa. Hän oli liukastunut kylppärissä ja kaatui, ja synnytys käynnistyi. Sairaalassa sanottiin, että jos oltaisiin odotettu yhtään pidempään, sekä vauva että äiti olisivat voineet menehtyä. Äitin mahasta syntyi pienenpieni tyttö, siskonne. Hän syntyi niin paljon liian aikaisin, että heidän piti jäädä sairaalaan, mutta he ovat kunnossa", Jayme selitti.



"Ai mekö saatiin sisko! En edes tiennyt, että äitillä oli vauva mahassa, miksei hän kertonut meille?" Lilia hämmästeli mutta oli silti iloinen.
"En tiedä, ehkä hän ei ehtinyt, jos hän ei itsekään tiennyt kuin vasta vähän ennen kuin kaatui..", Jayme sanoi. "Mutta eikös olisi jo aika mennä nukkumaan? Sairaanhoitajat sanoivat, että voidaan huomenna mennä katsomaan äitiä ja vauvaa."



Hyvin nukutun yön jälkeen Jayme kävi herättämässä Forrestin ja puki tälle päivävaatteet.

"Sinulla oli varmaan eilen mukava ilta Lilian kanssa! Nyt lähdetäänkin katsomaan äitiä ja uutta ihan pikkuista vauvaa", isä puheli pojalleen.



Ja niin kaikki kolme lähtivät sairaalalle.



Eikä mennyt aikaakaan, kun he saapuivat Grahamvillen sairaalaan.

"Oho, äiti taitaakin vielä nukkua. No, antaa hänen nukkua ainakin vähän aikaa vielä, eiköhän hän kohta herää", Jayme sanoi.
"Jos ei herää, niin herätän! Mä ainakin haluan puhua äitin kanssa", Lilia ilmoitti.



"Vooi, oletpa sinä pikkuinen", Jayme kuiskasi nuorimmaiselleen, joka tuhisi tyytyväisenä kehdossa.



Kohta tyttö heräsi ja tuijotti suloisilla suklaasilmillään isäänsä.



"Äiti heeei, herätyys, me ollaan täällä!" Lilia kiljui isänsä kielloista huolimatta.
"Hei, Lilia, olisit antanut äitisi nukkua. Hän on varmaan tosi väsynyt!" Jayme huudahti.
"Ai, huomenta", Anna sanoi. "Ei se haittaa, vaikka heräsin, on ihanaa nähdä teitä."



"Katsohan, tässä on siskosi", Anna sanoi Lilialle. "Hänen nimensä on muuten Lucy. Lucy Saffron."
"Kukkuu, Lucy! Minä tässä, isoin siskosi Lilia. Oletpa suloinen ilmestys!" Lilia ihasteli.



"Eikö hän olekin ihana, Jayme? Sairaanhoitaja sanoi, että pääsemme Saff.. siis Lucyn kanssa jo parin päivän sisällä kotiin. Hän on keskoseksi todella hyväkuntoinen", Anna selitti.
"Aijaa, sepä hyvä, laitan kaiken valmiiksi teitä varten", Jayme sanoi. Hänestä alkoi jotenkin tuntua, että Lucysta oli tulossa Annalle jonkinlainen Saffronin korvike.



"Ihanaa, kun on nyt koko perhe koolla", Anna huokaisi.
"Eikä ole. Saffron puuttuu", Lilia tuumasi. Anna pysyi hiljaa, mutta Jayme näki että Lilian kommentti oli ollut tälle kova todellisuuden isku.



"Forrest taitaa olla päiväunien tarpeessa", Jayme tuumasi kun pojan pää alkoi nuokkua. "Ollaanhan me täällä jo pari tuntia oltukin. Luulen, että me lähdetään nyt. Heippa, Anna-kulta, tulkaa sitten Lucyn kanssa kotiin kunhan pääsette. Tai no ilmoita, niin me tullaan hakemaan."



Kotiin päästyään ja Forrestin päikkäreille laitettuaan myös Jayme päätti ottaa nokoset. Lilia seurasi perässä ja halusi isänsä viereen nukkumaan.



Illalla Jayme yllättyi, kun Anna Lucy sylissään pyyhälsi yhtäkkiä ovesta sisään.

"Huh, onpa ulkona kylmä", Anna puhisi.
"Mitä, joko te pääsitte sairaalasta?" Jayme kysyi. "Mikset soittanut minua hakemaan?"
"Joo, Lucy oli niin hyvässä kunnossa. Häntä täytyy käyttää enää tarkastuksissa", Anna sanoi onnessaan. "Ja en soittanut, koska teki mieleni haukata vähän raikasta ilmaa."



Kun Anna oli syöttämässä Lucya, suvun kantaisän haamu kulki keittiön läpi ja hymyili samalla uudelle suvun jäsenelle.



Myös Vilja tuli katsomaan uutta tulokasta kun Anna oli laittamassa tätä nukkumaan.



"Äiti! Te tulitte jo!" Lilia juoksi huoneeseen kun Anna oli laittamassa Forrestia nukkumaan.
"Joo, Lucy on tosi hyvässä kunnossa", Anna hymyili.



"Kiva kun olet taas kotona. Onneksi sulle ei sattunut pahemmin siinä kaatumisessa", Lilia huokaisi ja halasi äitiään.
"Voi, Lilia, olet ihana kun huolehdit minusta vaikkei sinun kylläkään tarvitsisi", Anna sanoi ja hänen poskelleen vierähti kyynel.



Sitten Anna otti Forrestin syliinsä ja halasi tätä pitkään.

"Minulla oli niin kova ikävä teitä kaikkia. Ja muistinpa vielä, että sinulla on huomenna synttärit ja ajattelin, että minun on pakko olla niissä paikalla", Anna sanoi.



Sitten Anna meni ulos ja törmäsi ihmeelliseen kapistukseen.



"Mikäs se tämä on?" hän mietiskeli.



"APUA! Mitä tapahtuu?!" Anna kiljahti.



"Houdihou!" Lampunhenki huudahti. "Onpas mukavaa päästä pitkästä aikaa haukkaamaan happea!"
"Öö.. hei?" Anna sanoi epävarmasti.



"Noonniin, olen valmiina! Kuinka voin auttaa?" Lampuhenki kysyi.
"Öö.. tuota..", Anna mutisi.
"Aijaha, etkö tiedä mitä täällä toimitan?" Lampunhenki ihmetteli.
"En..", Anna sanoi.
"Noo, älä huoli, et ole nimittäin ainut. Hommahan menee niin, että mä annan sulle kolme toivomusta. Sitten kun tiiän mitä toivot, yritän toteuttaa toivomukset."



"Eli annappa tulla, olen pelkkänä korvana", lampunhenki sanoi.
"Hmm.. Noh, heti ensimmäiseksi toivon että Saffron palaisi kotiin", Anna sanoi.
"Selvä. Koitan toteuttaa sen, mutta siihen saattaa mennä hyvin paljon aikaa. Tai sitten en voi toteuttaa sitä olleskaan", lampuhenki tuumi. "Entäs kaksi muuta?"
"Öö.. En tiedä. Toivon ne sitten kun tulee mieleen jotain", Anna mietti.
"Selvä, no heippahei sitten", lampunhenki sanoi ja painui takaisin lamppuun.



Aamulla oli Jaymen vuoro törmätä pihaan ilmestyneeseen toiseen kapineeseen.

"Mitäs tämä täällä toimittaa?" hän mietiskeli.



"Hmm, kaippa tästä jotain hupia voi repiä", hän sanoi ja rupesi heiluttelemaan puutarhatonttua ympäriinsä.



Tontun ansiosta Jayme sai kauhean leikki-innon ja meni kylpyammeeseen leikkimään ainaista lempileikkiään, merirosvoilua.



Mutta kauaa hän ei ehtinyt leikkiä, sillä Forrestin oli aika kasvaa vaippa-ikäisestä koululaisen mittoihin! Siellä jossain se Saffronkin kasvaa, Anna ja Jayme miettivät haikaillen.



Ja tässäpä on söpö Forrest-pojumme :)



"Jes, nyt sain susta kunnon kaverin! Onneks olkoon synttärien johdosta", Lilia sanoi.
"Kiitos! Ruetaanko heti leikkimään?" Forrest ehdotti.



"Joo, mut eka kerron sulle yhden vitsin!" Lilia hihkui.
"Okei!" Forrest sanoi ja kuunteli sitten isosiskonsa vitsiä, jolle molemmat nauroivat jälkikäteen hurjasti. He olivat selvästi hyvät ystävykset.



Vähän ennen nukkumaanmenoa Lilia vilkaisi itseään peilistä ja huomasi, että musta silmä oli poissa.

"Jee! Nyt kehtaan mennä kouluunkin ilman häpeilyä!" hän kiljahteli innoissaan.



Seuraavana yönä uni tuli hyvin, kun Lilialle ja Forrestille laitettiin Lilian huoneeseen yhteinen kerrossänky.

Aamulla Forrest heräsi ja huomasi, että Lilia oli jo mennyt tekemään aamutoimia. Sitten poika muisti, että tänäänhän olisi hänen ensimmäinen koulupäivänsä!





Kohta molemmat koululaiset olivatkin innoissaan menossa kouluun...



...ja heti koulusta tultuaan tekivät kiltisti läksyt.



Illalla olikin sitten taas pirskeet! Kenen tällä kertaa?



No Lucyn!



Viimeiset pyörähdykset vauvana..



..ja ensimmäiset taaperona. O-ou, ilmetty Saffron ruskeilla hiuksilla.



Jayme päätti mennä muuttamaan vähän Lucyn ulkonäköä ennen kuin Anna alkaisi todella luulla että tyttö on Saffron.



Ja tällainen pikkupirpana sieltä kuoriutui :) Silmälasit piti hankkia, sillä Lucyn silmät eivät kerenneet kehittyä kunnolla ennen syntymää.



Anna ei ollut näinä aikoina pahemmin maalaillut, joten hän päätti pitkästä aikaa ottaa siveltimet ja värit esille ja purkaa ajatuksiaan paperille!



Lucya ei kuitenkaan unohdettu, hänhän oli perheen 'iltatähti'. Anna oli melkein kokoajan tytön kimpussa ja ajatteli jotenkin että Lucy on Saffron. Tämä huoletti Jaymea, vaikka olihan se tietysti hyvä ettei Anna ollut enää niin masentunut, mutta ei silti ollut hyvä että Lucya pidettiin jonain uutena Saffronina.



Sairaalassa oltiin sanottu, että Lucy kehittyisi paremmin kun hänen kanssaan leikittäisi ja laulettaisi mahdollisimman paljon. Anna otti vinkistä vaarin ja alkoi opettaa Lucylle erästä loruleikkiä. Tyttö vaan ei oikein innostunut asiasta..

"Sanoisit nyt lorun äitin kanssa", Anna yritti.
"Eeee", Lucy vain pyöritti päätään.

Kun lorun opetteleminen ei ottanut onnistuakseen, Anna päätti rueta opettamaan tyttärelleen puhumisen alkeita. Ja kohta Lucy sanoikin ensimmäisen sanansa, joka oli 'äiti'! Anna oli tästä kovin otettu. :)

Lucy oli tosi kiltti ja aurinkoinen pikkutyttö. Hän ei turhia kitissyt kun piti rueta nukkumaan tai jos aamulla ei joku ollut heti päästämässä häntä sängystä leikkimään.

Forrest ja Lilia olivat melkoisia lukutoukkia. Kun he eivät lukeneet läksjyä, he lukivat jotain muita kirjoja joko ääneen yhdessä tai hiljaa yksikseen.

Innokas läksyjen lukeminen tuottikin tulosta: yhtenä päivänä molemmat koululaiset tulivat kotiin käsissään kympin todistukset.

Forrest oli saanut hyvän ystävän eräästä naapurin asukista. Niinä päivinä, kun poika ei tuonut koulusta kavereitaan (yleensä tyttöjä) kylään, hän jutteli tämän naisen kanssa.

Liliaa vähän harmitti, kun Forrestilla oli niin paljon kavereita ja melkein kaikki olivat vieläpä tyttöjä. Hänestä tuntui ettei hän ikinä saisi kaveripoikia eikä varsinkaan poikaystävää, ja kohtahan hän olisi jo teini.

Perhettä järisytti myös toistuvat tulipalot, nyt kun sade- ja ukkoskelit olivat alkaneet.

Onneksi palokunta oli aina valmiina ja palo saatiin sammutettua ennen suurempia vahinkoja.

Annakin oli alkanut uskomaan, että kaikki kyllä järjestyisi. Nykyään tällä pariskunnalla oli aikaa toisilleenkin, vaikka lastenhoito olikin rankkaa. Yhdessä he kyllä selviäisivät.

Kuitenkin, kun Anna rupesi katsomaan Lucya, hänelle tuli outo tunne. Hänelle alkoi yhtäkkiä tulvia kauheasti mielikuvia Saffronista tuossa iässä ja siitä, kuinka samanlainen hän oli ollut.

Annan kaipuu Saffronia kohtaan kasvoi kasvamistaan. Kuinka ihanaa olisi, jos kaikki lapset olisivat kotona eikä yksi huitelisi teillä tietämättömillä, hän ajatteli. Siihen vaihtoehtoon hän ei kuitenkaan halunnut uskoa, että Saffron olisi kuollut.

Pian koitti Lilian ja Lucyn yhteissynttärit! Lilia kasvaisi teiniksi ja Lucy jo lapseksi.

"Noniin, Lucy, tässä kohdassa sinun tulee toivoa", Anna sanoi pikkuiselleen.
"Kakkua!!" Lucy kiljahti ja muut nauroivat.

Samoihin aikoihin Lilia oli miettimässä, mitä toivoisi.

"Ahaa! Nyt keksin!"

Toivon, että Saffy tulee takaisin kotiin.

Ainoa hetki, kun molemmat ovat lapsia!

Liliasta kasvoi oikein nätti nuori neiti! Enpä tietenkään muistanut tavoitetta yms. ottaa ylös (enkä kuollaksenikaan niitä muista), mutta koitan muistaa laittaa ne ensi osaan.

Lucystakin kasvoi nätti neitokainen ^^ molempien muuttuneet ulkonäöt näette ensi osassa!

"Noh, Forrest, tulehan sinäkin syömään kakkua!" Anna sanoi, mutta Forrest ei ottanut kuuleviin korviinsa. "Mikäs sinulla nyt on? Juhlisit nyt siskojesi synttäreitä."

"En ole varma kuulinko oikein.. mutta.. koputtikohan joku äsken ulko-oveen?"

----------------

Jos koputti, niin kuka? Se selvinnee ensi osassa! :) Jätäthän kommentin vierailustasi, olisin tooosi kiitollinen! Ensi osan yritän tehdä mahdollisimman pian, katsotaan nyt kuinka paljon kouluhommia tulee...