Hihii, nyt koitan uuden osan väkerrellä, vaikka edelisestä osasta onkin "hieman" aikaa :D On nimittäin ollut kaikenlaista kiirettä! Mutta jos nyt ette ole ihan suuttuneita minuun, niin lukemaan vaan!

------------------



"I-ihan oikeasti anteeksi, mi-minä en voinut sille mitään.. kun..."



"Lilia-kulta, kerro äidille mitä on tapahtunut! Kerro vaan ihan kaikki", Anna huudahti hätääntyneesti.



"Me.. me mentiin sinne le-leikkipuistoon ja sitten leikittiin ja o-oli hauskaa.. mutta si-sitten.. joku hullu akka tuli sinne, sieppasi Saffronin ja... ja... vei sen autoon.. ja yritin saada Saffya pois sieltä mut.. mutta se akka vaan tönäs mut täysillä maahan ja si-sieltä autosta tuli joku ukko ja se tuli lyömään ja potkimaan mua ja si-sillä aikaa se akka laitto Saffyn sinne autoon ja sit se ukko juoksi sinne ja ne lähti ajamaan! Mä-mä vaan itkin siinä ma-maassa e-enkä kyenny ajattelemaan mitään mut sitten mu-mun mieleen tuli että mi-missä Fo-forrest on.."



"Se-se onneks istu turvallisesti kiikussa ja-ja mä otin sen ja sanoin että ny-nyt lähdetään kotiin ja juoksin ja se ko-konttasi ihan perässä.. Ky-kyllä uskon että se tänne kotin asti tuli, mi-minä juoksin täysillä että sa-saisin kerrottua teille..", Lilia itki. Samassa eteisestä alkoi kuulua pientä nyyhkytystä.



"Voi Lil, olet joutunut kokemaan kauheita..", Anna nyyhkytti Lilian korvaan.
"Menen katsomaan, onko Forrest kunnossa", Jayme sanoi vieressä.



"Iti.. äiti..", Forrest nyyhki vaisusti.



"Voi poikani, siinähän sinä olet", Jayme sanoi. "Tulehan isän syliin."



"Kulta, olen varma että kaikki järjestyy. Sisko löytyy kyllä. Luota minuun", Jayme kuiski.



"Forrest on kunnossa", Jayme huokaisi.
"Kä-käsitinkö nyt oikein.. että meidän pikkutyttömme.. Saffron on nyt jonkun vieraan naisen ja miehen matkassa..", Anna takelteli. Lilia nyökkäsi suruisasti.
"Ja-jayme, tajuatko sinä.. Kaikki on sinun syytäsi... Si-sinä..", Anna nyyhkytti.
"Anna, älähän nyt. Kaikki järjestyy. Löydämme kyllä Saffronin. Minä vien nyt Forrestin nukkumaan", Jayme mutisi.
"Älä aina kaunistele asioita", Anna suhahti.



Tilanne ei muuttunut millään lailla, kun Jayme tuli takaisin makuuhuoneeseen.

"Ihan oikeasti, Jayme. Et voi enää sanoa, etteikö tämä kaikki olisi sinun syytäsi. Meidän perhe on hajoamassa käsiin; pienin tyttömme on jossain paikassa emmekä tiedä missä, vanhin tyttömme on hakattu pahasti, kaikille kolmelle lapsellemme jää varmaan ikuiset traumat  ja sinä sanot että kaikki järjestyy!" Anna huudahteli.
"Anna, minä vain...", Jayme yritti.
"Sinä lähdet etsimään Saffronia", Anna totesi. "Kohta aamu jo sarastaa, he ovat voineet mennä vaikka minne. Mutta sinä lähdet etsimään häntä. Ja soitat poliisille."
"Anna, - "
"Sinä teet niin. Minä jään hoitamaan lapsia. Tule, Lilia, mennään pesemään kasvosi ihan ensialkuun."



Aamu alkoi vähitellen jo sarastaa. Joillekin ihana aamu, joillekin vähemmän ihana. Lilia puhdistamaan veriset kasvonsa.



"No, näyttääkö edes vähän paremmalta?", Anna kysyi.
"Joo, vähän. Mutta ei paljoo tätä asiaa auta mun naaman puhdistuminen", Lilia tuhahti.



Jayme ei voinut muuta kuin soittaa poliisille, niin kuin Anna oli käskenyt.



"Hei.. Täällä Jayme Candies soittelee. Minulla olisi aika hätäinen asia, nimittäin meidän pieni tyttäremme on kidnapattu", Jayme yritti selittää mahdollisimman tyynesti.
"Hei vaan. Missä tämä sieppaus tapahtui?" poliisi vastasi.
"Öö.. Tuossa läheisellä leikkikentällä. Vanhin tyttäremme oli siellä kuopuskaksostemme kanssa ja kun he palasivat kotiin, ei toinen kaksosista enää ollutkaan mukana ja vanhin tyttäremme oli pahasti hakattu", Jayme selitti.
"Ahaa.. Kuulostaa vakavalta. Voisimme käydä kyselemässä teiltä enemmän yksityiskohtia huomenaamuna. Kävisikö se?" poliisi ehdotti.



"Huomenaamuna?!" Jayme rääkäisi. "Ei voi olla totta.. Nappaajahan on ehtinyt tytön kanssa siihen mennessä jo toiselle puolelle maapalloa!"
"Valitettavasti aiemmin meillä ei ole mahdollisuutta kuunnella teitä", poliisi vastasi tyynesti.



"No kai se on sitten niin tehtävä. Tulkaa meille huomenaamuna mahdollisimman pian", Jayme mutisi ja antoi osoitetiedot.
"Tulemme viimeistään kymmeneltä aamulla", poliisi sanoi.
"Selvä. Kuulemiin", Jayme huokaisi ja lopetti puhelun.

Jayme päätti lähteä itse etsimään Saffronia, kun poliisitkaan eivät vielä ottaneet kantaa. "Rakastan sinua", Anna kuiskasi ja halasi miestään.
"Minäkin sinua. Yritän löytää Saffronin. Pidä sillä aikaa huolta muista lapsistamme", Jayme sanoi.



Sinne lähti.



Lilia katseli itseään peilistä ja tunsi suurta itseinhoa. Pelkuruuttani korostaa musta silmä ja pari naarmua kasvoillani, hän ajatteli. Minun olisi pitänyt osata suojella Saffronia ja Forrestia. Minun olisi pitänyt pysyä kovana ja olla itkemättä ja lyödä sitä muijaa täysillä!



Mutta minä vaan... itkin maassa ja olin paniikissa! Millainen isosisko ei osaa edes pitää pikkusisaruksistaan huolta? Olen maailman huonoin isosisko!



"Elämä ei voi olla näin epäreilua! Tämä ei voi olla totta! En voi olla näin huono ihminen!"



Lilia suunnisti nukkekodin luokse keittiöön...



...ja alkoi purkamaan raivoansa siihen.



"Haluan Saffyn kotiin! Olen huono isosisko! Kaikki on MINUN syytäni!" Lilia huusi.



"MIKSI ELÄMÄ ON NIIN EPÄREILUA?!" Lilia raivosi ja itki samaan aikaan.



"MI-NÄ EN O-LE MI-TÄÄÄÄÄÄN!"



Vasta kun nukkekoti oli tuhannen palasina, Lilia tajusi mitä oli tehnyt. Lisäksi hän kuuli askelia vierestään. Tästä ei hyvää seuraa, hän ajatteli.



"Lilia! Mitä sinä oikein teit?!" juuri töistä tullut Daisy kiljahti.



"Mi-minä... A-anteeksi, minusta tuntui tosi pahalta ja.."
"Tuo nukkekoti on kulkenut suvussa! Ja herrantuuteli, mitä sinun kasvoillesi on tapahtunut?!"
"E-ei mitään, ei mitään.. EI MITÄÄN! En halua puhua siitä asiasta!" Lilia huusi ja tunsi että raivo alkoi taas nousta.



"Lilia! Minne sinä nyt - ", Daisy huusi Lilian perään, mutta tyttö vain juoksi huoneeseensa ja paiskasi oven kiinni perässään.



"Hei, Figi", Lilia huokaisi lelusammakolleen, joka tuntui nyt hänen parhaalta ystävältään.



"Tänään on olult ihan kamala päivä. Tai no eilisillasta se alkoi. Onneksi minulla on sinut, jonka kanssa voin aina puhua", Lilia nyyhki.



"En tajua, tämäkin päivä on mennyt niin nopeasti! Nyt on jo ilta, vaikka äsken oli aamu ja yö ja.. tiedätkö, minusta tuntuu että äiti ja isä vihaavat minua. Ja mummi, koska särjin suvun nukkekodin. Isä lähti etsimään Saffronia, mutta luulen ettei hän ole edes tässä maassa enää! Äiti ja isä ovat varmaan ihan riidoissa, en enää kestä! Forrestinkin pitää elää tällaisessa paikassa, mutta ei se varmaan edes tajua mitä tässä tapahtuu", Lilia purki tunteitaan sammakkoystävälleen.



"Kuule, Liliaiseni", huoneeseen ilmestynyt Daisy sanoi. "Ei se haittaa, että särjit sen nukkekodin. Ainakaan hirveästi. Tulehan nyt kertomaan kaikki, mitä on sydämelläsi."



Ensin Lilia vain istui paikallaan tekemättä mitään, mutta sitten hän ajatteli ettei mummon kanssa puhumisesta kai haittaakaan olisi.



"Noniin, kerrohan mikä mummon pikkutytön mieltä painaa", Daisy kannusti.



"Etkö muka tiedä?" Lilia kysyi hämmästyneenä.



"Tiedä mitä?" Daisy kysyi.



"No sitä, että kun olin Saffronin ja Forrestin kanssa leikkipuistossa niin joku akka nappasi Saffronin!" Lilia rääkäisi.
"MITÄ?" Daisy järkyttyi.



"Noniin! Ja minä idiootti en osannut puolustaa vaan läjähdin maahan lyötynä ja itkin vaan! Ja sinne meni Saffron, vieraiden ihmisten matkaan! Kaikki oli minun syytäni", Lilia purki taas.

"Miksei minulle ole kerrottu tästä mitään?" Daisy ihmetteli.
"En minä vaan tiedä", Lilia huokaisi. "Isä ja äiti on molemmat ihan hermona ja isä lähti etsimään Saffya aamulla, eikä kai ole vieläkään tullut."
"Herrajumala.. Mutta sinä et saa itseäsi syyttää! Näenhän minä miten pahasti sinuakin on sattunut, ja tärkeintä on että yritit parhaasi!" Daisy yritti lohduttaa. "Me aikuiset voimme selvittää tämän pulman, älä itseäsi syytä äläkä vaivaa."



"Oletko oikeasti sitä mieltä? Ettei minun tarvitsisi enää huolehtia tästä asiasta ja syyttää itseäni?" Lilia kysyi ja tunsi olonsa vähän helpottuvan.
"Kyllä olen. Olet vasta pikkutyttö, ei sinun tarvitse aikuisten ongelmia ratkoa. Tulehan tänne", Daisy sanoi.



Juttutuokio mummon kanssa oli parantunut huomattavasti Lilian oloa.

"Kyllä tulee vielä iloisiakin päiviä. Saffronkin löytyy, ennemmin tai myöhemmin", Daisy sanoi lohduttaakseen pojantytärtään, mutta tunsi olonsa kuitenkin melko epävarmaksi.
"Eiköhän meillä kuitenkin ole nyt nukkumaanmenoaika! Voin lukea sinulle vaikka iltasadun", Daisy ehdotti.



Ja niin Lilia kapusi sänkyynsä, muttei iltasatuja kaivannut vaan nukahti heti iloisempana kuin pari tuntia sitten.



Anna oli nukahtanut makuuhuoneen tuoliin Jaymea odotellessaan ja näki merkillistä unta.



"Äiti!" Saffron huudahti iloisesti unessa.



"Tyttökulta.. Olet turvassa nyt", Anna kuiskasi.



"Mu-mutta ethän sinä ole se sama tyttö, et ole minun tyttöni Ja mikä tämä paikka on olevinaan? Missä me olemme?" Anna kiljahteli.



"Kulta, mitä sinä kiljut?" Jayme kysyi tultuaan kotiin.
"Mitä.. mitäh?" Anna kysyi ihmeissään.
"Niin, kiljuit jotain, ettei hän ole sinun tyttösi", Jayme sanoi.
"Ai.. Näin jotain painajaista.. Nyt keksin! Olimme siinä unessa sen sinun akkasi talossa. Saffron on siellä", Anna selitti.
"Miksi huusit,  ettei hän ole sinun tyttösi?" Jayme kysyi ihmeissään.
"E-en todellakaan tiedä...", Anna vastasi.



"No, löysitkö mitään? Olen varma, että Saffron ja ne lurjukset ovat siellä sen yhden, mikä Difilie nyt olikaan, talossa!" Anna huudahti.
"Ei, ei ollut.. Kävin katsomassa. Kiersin sieltä leikkipuistosta sinne talolle ja kävin kaikki mahdolliset paikat läpi, mutta Saffronia ei löytynyt"



"Mitä? Ei voi olla totta. Mistä me hänet sitten löydämme?" Anna panikoi.
"Nukutaan yön yli ja odotetaan sitä poliisia", Jayme ehdotti. Anna ei jaksanut väsymykseltään vastustella, sillä ei tiennyt mitä muutakaan he voisivat tehdä.



Aamulla poliisi saapui Candiesien taloon ja Moritz ihmetteli, miksi heillä poliisi vieraili. Hän kun ei tiennyt asioista mitään, raukka :(



"Noniin, kerrohan poliisitädille kaikki", Anna kehotti ja Lilia kertoi kaiken.
"Kuulostaa kauhealta! Mutta sinun, Lilia ei tosiaankaan tarvitse syyttää itseäsi, toimit sankarillisesti kun yritit pelastaa siskosi. Paljon voimia teille, koko perheelle, ja me soitamme jos saamme jotain selville tyttärestänne", poliisi sanoi, kun Lilia oli kertonut koko jutun.



Seuraavana yönä, ihan yhtäkkiä, (en edes meinannut huomata pelatessani!) Moritzia tuli tapaamaan Viikatemies. Sinne meni se herra :(



Daisy oli melkeinpä ainut, joka jäi suremaan poismennyttä aviomiestään. Muut talossa eivät oikeastaan olleet edes Moritzille sukua, mutta olivat hekin surullisia. Toisaalta Daisy oli hyvillä mielin, sillä Moritz oli jo pitkään valitellut vanhuuden tuskiaan.



Moritz pääsi platinahautoineen pitämään Davielle ja Viljalle seuraa talon pihamaalle.

Samaisena yönä Lilia leikki nukellaan, ja ajatteli kokoajan sitä Saffroniksi.

Ei tästä tule mitään, oikean Saffronin on pakko löytyä. Jos eivät muut osaa etsiä häntä, etsin itse, hän ajatteli.

Pian tyttö olikin jo laittamassa ulkovetimiä päälleen ja valmis lähtemään aamuöiseen ulkoilmaan.

Lilia astui ulos ja tunsi pienen tuulenvireen kasvoillaan. Tänä yönä minä löydän siskoni, hän ajatteli määrätietoisesti.

 

Ja sinne hän lähti juoksemaan, ensiksi leikkikentän suuntaan.

Aamulla Daisy heräsi heti ensimmäisenä. (Liliaa lukuunottamatta) Oli lauantai, joten hänen ei tarvinnut mennä töihin.

Sängystä noustuaan Daisy muisti, ettei hänen lempeä aviomiehensä olekaan enää hänen kanssaan. Hän tirautti muutaman kyyneleen, mutta otti itseään sitten niskasta kiinni ja lähti tämän päivän touhuihin.

Ensiksi mummo päätti mennä herättämään Forrestin ja viettää hieman aikaa pojan kanssa, sillä hänestä tuntui ettei tässä perheessä oikein kukaan muu ehdi olla kunnolla Forrestin kanssa kuin hän. Muilla oli tarpeeksi töitä Saffronin etsinnässä.

"Hyvää huomenta, poikakulta", Daisy sanoi.
"Hoomenta!" Forrest vastasi innokkaasti.
"Mitäs mieltä olisit, jos mentäisi nyt vaikka opettelemaan kävelyä ulos, ettei herätetä muita?" Daisy ehdotti.
"Tjoo!" Forrest hihitti.

"Hahhah, sinun piti kyllä kävellä eikä kontata!" Daisy hihitti pojanpojalleen, kun tämä ei millään meinannut ruveta kokeilemaan kävelyä.

Sillävälin Jayme heräili sisällä. Jaahas, kai sitä pitäisi töihin lähteä vaikkei todellakaan huvittaisi, hän ajatteli ja vaihtoi työvaatteet päälleen.

Autolle lampsiessaan Jayme huomasi äitinsä ja poikansa leikkimässä. Onpa mukava, että joku edes jaksaa telmiä lasten kanssa.. En kyllä ymmärrä, miten äitikään jaksaa sillä hän menetti juuri aviomiehensäkin ja tässä nyt on vähän kaikkea muutakin.., hän ajatteli.

Pian Jaymen lähdettyä Forrest jo alkoikin ottamaan ensiaskeliaan!

Myös Anna oli herännyt ja päätti tehdä kerrankin kunnon aamupalaa koko perheelle, sillä tajusi ettei kukaan ollut syönyt kunnolla viime aikoina.

"Äiti, äiti!" Lilia huusi ilmestyttyään keittiöön.
"Mitä nyt, missä sinä olet ollut?" Anna ihmetteli, sillä hän oli meinannut juuri herättää tyttärensä.

"En löytänyt Saffya mistään", Lilia nyyhki äidilleen, jota oli rynnännyt halaamaan.
"Et kai sinä ole yksin häntä ollut etsimässä?" Anna huudahti.
"No olin", Lilia mutisi.
"Herranen aika! Et sinä saa noin vain lähteä yksin minnekään! Otapa nyt itsellesi leipä, niin syödään ja jutellaan", Anna sanoi.

"Sinäkö ihan oikeasti lähdit etsimään Saffronia? Yksin?" Lilia ihmetteli.
"Noniin. Lähdin aamuyöllä, kun tuntui että hänet on pakko löytää", Lilia myönsi.
"Ei voi olla totta! Et saa todellakaan, et varsinkaan yöllä, lähteä yksin minnekkään tällaisena ajankohtana!" Anna kiljui.

"Tiedän", Lilia sanoi, "mutta en vaan voinut sille mitään. Minun oli pakko mennä. Anna anteeksi."

"Hyvä on. Saat anteeksi. Mutta et sitten tee noin enää ikinä!" Anna painotti.
"Joojoo", Lilia vastasi.
"Ja älä sinä huolehdi Saffronin etsimisestä, me aikuiset hoidamme nämä asiat", Anna sanoi.

Kun Jayme oli tullut kotiin, hän sai heti saarnan Annalta.

"Ihan oikeasti, en jaksa enää tätä! Liliakin oli karannut yöllä ja käynyt etsimässä siskoaan! Tämä ei ole enää mahdollista!" Anna raivosi, eikä antanut Jaymelle puheenvuoroa.

Anna oli korviaan myöten täynnä tätä kaikkea, eikä jaksanut tehdä muuta kuin makoilla sohvalla ja miettiä asioita. Juuri silloin hänelle alkoi tulla outo olo..

...ehkäpä tästä syystä.

"Ei, ei, EI! Tämä ei voi olla totta! En voi synnyttää lasta tämän kauheuden keskelle! En voi!" Anna huusi kauhuissaan.

Millään ei ole enää mitään väliä.

En jaksa enää ajatella tätä tilannetta... Pakko saada muuta ajateltavaa, Anna ajatteli lukitussa kylpyhuoneessa. Ihan sama. En voi istua tässä vain tyhjänpanttina. Voisin pestä vaikka suihkun.

Mutta juuri kun hän oli astunut suihkuun, hän liukastui.

"Aih!"

...

.......

------------------

Tässäpäs oli seitsämästoista osa! Kommentinlaitto on tosi suotavaa, varsinkin jos luit ;) Seuraavan osan ilmestymisajankohdasta ei ole ihan vielä tietoa, mutta yritän tehdä sen mahdollisimman pian!