Noniin, vihdoinkin uutta osaa tänne! :D Ääh, yritän nopeuttaa päivitystahtia (heheh, nyt varsinkin hyvä sanoa kun kohta on koeviikkokin...) Mutta no, lukemaan vaan! ;D



Lilia oli saanut hyvän ystävän naapurin tytöstä. Nimeä en nyt muista, mutta nämä olivat tosi hyvät kaverukset vaikka Lilia olikin nuorempi.



Sitten tuleekin hieman surullisempia tunnelmia.. Daisy tunsi viileän tuulahduksen tulevan eteiseen, mutta ajatteli että jossain oli ikkuna auki.



Mutta kun itse Viikatemies lipui Daisyn ohi, hänhätkähti. Mitä tuo täällä tekee, hän ajatteli. Liliakin havaitsi, että jotain on tekeillä ja juoksi hädissään eteiseen.



Daisy elätteli toivoa, että Viikatemies menisi vain ohi ja lähtisi kohta pois talosta, mutta se kuitenkin kääntyi Daisyn puoleen ja aloitti puhumaan kuivalla, rohisevalla äänellään.

"Daisy. Aikasi on tullut."



"Mitä?! No ei kyllä ole! Minähän olen vielä ihan nuori, en minä vielä lähde mihinkään!" Daisy kimmastui. Jaymekin riensi ihmettelemään tapahtumaa.



"Noh, niin se vaan menee, että sinun vuorosi on nyt lähteä täältä ja tehdä tilaa uusille pienille simeille", Viikatemies rahisi.



"Joten juopa tämä juoma, niin takaat seuraaville sukupolville hyvän elämän. Ja saat myös itsellesi onnellisen olon."
"Mitä? Minähän en tuota litkua suuhuni työnnä! En jätä lapsiani ja lapsenlapsiani vielä! En todellakaan, kun tässäkin talossa vallitsee ihan kamala tilanne", Daisy ulvahteli.



Juoman haju sai Daisyn kuitenkin lähes huumautumaan.

"Hmm, tuo tuoksuu jotenkin onnelliselta.. minulla onkin kyllä aikamoinen jano...", Daisy huokaili ja maistoi juomaa huolimatta Lilian ja Jaymen 'älä juo!' -huudoista.



Ja sinne meni Daisy, iloisena ja onnellisena matkalaukkunsa kera.



Jayme jäi tuijottamaan Daisyn jättämää uurnaa tyhjin silmin. Hän ei vielä oikein tajunnut, mitä oli tapahtunut.



Sitten tilanne alkoi vähitellen valjeta. "Ei, äiti, et sinä voinut lähteä. Emme pärjää ilman sinua varsinkaan tässä kriisissä!" hän huudahti. Nopeasti hän kuitenkin rauhoittui, sillä hänen piti tukea lapsia.



Daisyn hauta laitettiin pihamaalle pitämään seuraa muille edesmenneille.



Liliakin oli aivan surun murtama, sillä mummosta oli tullut hänelle tosi tärkeä varsinkin viime päivinä. Daisy oli osannut lohduttaa häntä juuri oikein tämän kaiken keskellä. Nyt hän ei voinut enää kääntyä Daisyn puoleen suruissaan.



"Kulta, älä huoli. Mummolla on kaikki hyvin ja hän nauttii olostaan nyt Moritzin kanssa", Jayme yritti parhaansa mukaan lohduttaa tytärtään. "Mutta käypäs nyt vaihtamassa nuo ulkovaatteet pois päältä, eikö sinulla jo ole kuuma. Minäkin vaihdan nämä työvaatteet vähän mukavempiin."



"Joojoo.. En vaan kestä että Daisy ei ole enää täällä, hän oli niin ihana mummo!" Lilia huudahti.
"Niinhän hän oli.. Ja ihana äiti. Mutta hän jäi ikuisiksi ajoiksi sydämiimme. Mutta muuten, oletko nähnyt äitiäsi? Minnehän hän on kadonnut, en ole nähnyt häntä koko iltana", Jayme tajusi.
"En muuten ole minäkään, näin hänet viimeksi syönnillä", Lilia hätääntyi.



Vaihdettuaan vaatteensa Jayme ryhtyi etsimään Annaa.

"Lilia, hä-hän taitaa olla tuolla! Vessan lattialla!" hän huudahti.
"Mitä? Mitä äiti tekisi vessan lattialla?" Lilia huudahti.
"No en minä vaan tiedä, mutta täytyy mennä heti katsomaan, onko hän kunnossa!"



"Hemmetti. Tämä on lukossa", Jayme mutisi ja yritti saada ovea auki.



"Tämä ovi on pakko rikkoa, ei tämä muuten aukea. Lilia, soitatko hätänumeroon?" Jayme huudahti tuskaisesti. Huomhuom, on muuten melko auttavainen tuo Lilian kaveri..



Lilia teki mitä pyydettiin ja meni heti soittamaan hätänumeroon.



"1... 1.... 2..."



"Anna, hei, oletko kunnossa?! Miksi olet lukkiutunut vessaan?" Jayme huusi ja yritti potkia ovea auki.



Yhtäkkiä ovi rämähti auki ja Jayme pääsi vessaan.

"Herrajumala, Anna, mitä ihmettä sinulle on käynyt?" hän huudahti.



"Anna? Anna, kuuletko minua?" Jayme sopersi. "Ei, tajuton."



"Isää, isäää, ne vaan sano sieltä hätänumerosta että soitan muka pilapuhelun! Ja että niillä on muutakin tekemistä kuin ryhtyä leikkimään jonkun pikkutytön kanssa! Mutta eihän tämä mitään leikkiä ole, eihän? Isä - ", Lilia huusi, mutta lopetti sitten kun näki äitinsä makaavan liikkumatta lattialla. "Mitä ihmettä äitille on käynyt? Eihän hän ole kuollut?!"



"EI, hän on tajuton. Eikä se ollut pilasoitto, tämä on vakava asia. Huolehditko Forrestista, minä vien Annan sairaalaan itse kun eivät kerran voi apua tuoda paikalle", Jayme yritti pysyä rauhallisena ja nosti Annan lattialta syliinsä. Nostaessaan vaimoaan hän huomasi, että Anna oli raskaana ja lapsivesikin oli tullut lattialle. Nyt oli kiire.



Niinpä hän kantoi Annan autoon, lähti ajamaan lähimmälle sairaalalle ja jätti Lilian ja Forrestin kotiin.



"Forry, ole ihan rauhassa, isi ja äitikin tulee kohta kotiin ja minä huolehdin sinusta sen aikaa. Tällä kertaa minä suojelen sinua kaikelta", Lilia tuumasi ja päätti pysyä rohkeana.



"Tuletkos, mennään vaikka piirtämään! Vielä ei ole nukkumaanmenoaika, vaikka ilta onkin" Lilia ehdotti ja kutitti pikkuveikkaansa. Forrest vain nauroi.



"Katsos, voin opettaa sinua piirtämään auton", Lilia sanoi.
"Jooo! Hauan piiltää auvon" Forrest vastasi.



"Noniin, piirrähän ensin vaikka renkaat. Ei, ei koiraa vaan renkaat niin siitä tulee auto!" Lilia nauroi.
"Koila on autotta", Forrest hykersi riemusta.
"AIjaa, no kyllähän se niinkin voi olla. Oletpas sinä muuten jo hyvä piirtämään!" Lilia hihkaisi.



"Katso, minä piirsin meren ja meidät uimaan siihen. Tuossa on Saffykin", Lilia huokaisi.
"Taffy on autotta", Forrest sanoi ja näytti piirtämäänsä tyttöä autossa. Välillä kynät meinasivat eksyä suuhunkin ja keskittyminen herpaantua, mutta kyllä Forrest sai sen autonkin loppujen lopuksi piirrettyä.



"Hei, nyt tämä on valmis! Et taida enää jaksaa piirtää kun syöt vaan kyniä, vai mitä? Pitäisikö jo mennä nukkumaan? Voin lukea sinulle oman lempisatuni", Lilia sanoi. Hänestä oli ihan mukavaa olla pikkuveljen kanssa kahdestaan kotona, vaikka äidin senhetkinen tilanne pelotti.
"Ukkumaan!" Forrest hihkaisi.



"Oliko sinusta kiva ilta?" Lilia kysyi kun oli saanut nostettua veljensä sänkyyn.
"Oji", Forrest sanoi. Hän oli niin väsynyt, ettei jaksanut enää puhua paljoa ja silmäluomet lupsuivat koko ajan kiinni.



"Luen sinulle tarinan prinssistä ja prinsessasta iltasaduksi, jooko?" Lilia kysyi, mutta ei saanut enää vastausta. Hän päätti lukea sen silti.



"Olipa kerran prinssi, joka tykkäsi eräästä prinsessasta. He leikkivät joka päivä yhdessä ja lupasivat molemmat mennä toistensa kanssa isona naimisiin", Lilia aloitti tarinan.



Forrest näki jo onnellisena unia autoista, merestä ja uimisesta. Ja Saffronista.



Luettuaan tarinan Lilia päätti jättää veljensä nukkumaan ja mennä keittiöön odottamaan isäänsä ja äitiänsä kotiin.

"Hyvää yötä, Forry-kulta. Nuku hyvin, aamulla nähdään."



Lilia oli oikein kiltti tyttö, hän siivosi kaikki likaiset astiat keittiöstä ja laittoi ne pesukoneeseen.



Sitten hän asettui istumaan ja odottamaan. Välillä hän meinasi pelätä, kun haamut kuljeskelivat ohi, mutta sitten hän ajatteli etteivät he hänelle mitään pahaa tekisi.



Puolentoista tunnin kuluttua, kun Lilia oli aivan nukahtamispisteessä, Jayme asteli keittiöön.

"Hei, vieläkö sinä olet valveilla?" Jayme hämmästeli.
"Joo, en halunnut mennä nukkumaan", Lilia sanoi ja haukotteli. "Mutta missä äiti on?"



"Äiti joutui jäämään sairaalaan", Jayme selitti.
"Mitä? Miksi? Eihän hän kuole??" Lilia huolestui.
"Eei, ei nyt sentään", Jayme hymyili.
"Noh, mitä sitten? Kerro jo!" Lilia intti.



"Asia on sillälailla, että äiti odotti vauvaa. Hän oli liukastunut kylppärissä ja kaatui, ja synnytys käynnistyi. Sairaalassa sanottiin, että jos oltaisiin odotettu yhtään pidempään, sekä vauva että äiti olisivat voineet menehtyä. Äitin mahasta syntyi pienenpieni tyttö, siskonne. Hän syntyi niin paljon liian aikaisin, että heidän piti jäädä sairaalaan, mutta he ovat kunnossa", Jayme selitti.



"Ai mekö saatiin sisko! En edes tiennyt, että äitillä oli vauva mahassa, miksei hän kertonut meille?" Lilia hämmästeli mutta oli silti iloinen.
"En tiedä, ehkä hän ei ehtinyt, jos hän ei itsekään tiennyt kuin vasta vähän ennen kuin kaatui..", Jayme sanoi. "Mutta eikös olisi jo aika mennä nukkumaan? Sairaanhoitajat sanoivat, että voidaan huomenna mennä katsomaan äitiä ja vauvaa."



Hyvin nukutun yön jälkeen Jayme kävi herättämässä Forrestin ja puki tälle päivävaatteet.

"Sinulla oli varmaan eilen mukava ilta Lilian kanssa! Nyt lähdetäänkin katsomaan äitiä ja uutta ihan pikkuista vauvaa", isä puheli pojalleen.



Ja niin kaikki kolme lähtivät sairaalalle.



Eikä mennyt aikaakaan, kun he saapuivat Grahamvillen sairaalaan.

"Oho, äiti taitaakin vielä nukkua. No, antaa hänen nukkua ainakin vähän aikaa vielä, eiköhän hän kohta herää", Jayme sanoi.
"Jos ei herää, niin herätän! Mä ainakin haluan puhua äitin kanssa", Lilia ilmoitti.



"Vooi, oletpa sinä pikkuinen", Jayme kuiskasi nuorimmaiselleen, joka tuhisi tyytyväisenä kehdossa.



Kohta tyttö heräsi ja tuijotti suloisilla suklaasilmillään isäänsä.



"Äiti heeei, herätyys, me ollaan täällä!" Lilia kiljui isänsä kielloista huolimatta.
"Hei, Lilia, olisit antanut äitisi nukkua. Hän on varmaan tosi väsynyt!" Jayme huudahti.
"Ai, huomenta", Anna sanoi. "Ei se haittaa, vaikka heräsin, on ihanaa nähdä teitä."



"Katsohan, tässä on siskosi", Anna sanoi Lilialle. "Hänen nimensä on muuten Lucy. Lucy Saffron."
"Kukkuu, Lucy! Minä tässä, isoin siskosi Lilia. Oletpa suloinen ilmestys!" Lilia ihasteli.



"Eikö hän olekin ihana, Jayme? Sairaanhoitaja sanoi, että pääsemme Saff.. siis Lucyn kanssa jo parin päivän sisällä kotiin. Hän on keskoseksi todella hyväkuntoinen", Anna selitti.
"Aijaa, sepä hyvä, laitan kaiken valmiiksi teitä varten", Jayme sanoi. Hänestä alkoi jotenkin tuntua, että Lucysta oli tulossa Annalle jonkinlainen Saffronin korvike.



"Ihanaa, kun on nyt koko perhe koolla", Anna huokaisi.
"Eikä ole. Saffron puuttuu", Lilia tuumasi. Anna pysyi hiljaa, mutta Jayme näki että Lilian kommentti oli ollut tälle kova todellisuuden isku.



"Forrest taitaa olla päiväunien tarpeessa", Jayme tuumasi kun pojan pää alkoi nuokkua. "Ollaanhan me täällä jo pari tuntia oltukin. Luulen, että me lähdetään nyt. Heippa, Anna-kulta, tulkaa sitten Lucyn kanssa kotiin kunhan pääsette. Tai no ilmoita, niin me tullaan hakemaan."



Kotiin päästyään ja Forrestin päikkäreille laitettuaan myös Jayme päätti ottaa nokoset. Lilia seurasi perässä ja halusi isänsä viereen nukkumaan.



Illalla Jayme yllättyi, kun Anna Lucy sylissään pyyhälsi yhtäkkiä ovesta sisään.

"Huh, onpa ulkona kylmä", Anna puhisi.
"Mitä, joko te pääsitte sairaalasta?" Jayme kysyi. "Mikset soittanut minua hakemaan?"
"Joo, Lucy oli niin hyvässä kunnossa. Häntä täytyy käyttää enää tarkastuksissa", Anna sanoi onnessaan. "Ja en soittanut, koska teki mieleni haukata vähän raikasta ilmaa."



Kun Anna oli syöttämässä Lucya, suvun kantaisän haamu kulki keittiön läpi ja hymyili samalla uudelle suvun jäsenelle.



Myös Vilja tuli katsomaan uutta tulokasta kun Anna oli laittamassa tätä nukkumaan.



"Äiti! Te tulitte jo!" Lilia juoksi huoneeseen kun Anna oli laittamassa Forrestia nukkumaan.
"Joo, Lucy on tosi hyvässä kunnossa", Anna hymyili.



"Kiva kun olet taas kotona. Onneksi sulle ei sattunut pahemmin siinä kaatumisessa", Lilia huokaisi ja halasi äitiään.
"Voi, Lilia, olet ihana kun huolehdit minusta vaikkei sinun kylläkään tarvitsisi", Anna sanoi ja hänen poskelleen vierähti kyynel.



Sitten Anna otti Forrestin syliinsä ja halasi tätä pitkään.

"Minulla oli niin kova ikävä teitä kaikkia. Ja muistinpa vielä, että sinulla on huomenna synttärit ja ajattelin, että minun on pakko olla niissä paikalla", Anna sanoi.



Sitten Anna meni ulos ja törmäsi ihmeelliseen kapistukseen.



"Mikäs se tämä on?" hän mietiskeli.



"APUA! Mitä tapahtuu?!" Anna kiljahti.



"Houdihou!" Lampunhenki huudahti. "Onpas mukavaa päästä pitkästä aikaa haukkaamaan happea!"
"Öö.. hei?" Anna sanoi epävarmasti.



"Noonniin, olen valmiina! Kuinka voin auttaa?" Lampuhenki kysyi.
"Öö.. tuota..", Anna mutisi.
"Aijaha, etkö tiedä mitä täällä toimitan?" Lampunhenki ihmetteli.
"En..", Anna sanoi.
"Noo, älä huoli, et ole nimittäin ainut. Hommahan menee niin, että mä annan sulle kolme toivomusta. Sitten kun tiiän mitä toivot, yritän toteuttaa toivomukset."



"Eli annappa tulla, olen pelkkänä korvana", lampunhenki sanoi.
"Hmm.. Noh, heti ensimmäiseksi toivon että Saffron palaisi kotiin", Anna sanoi.
"Selvä. Koitan toteuttaa sen, mutta siihen saattaa mennä hyvin paljon aikaa. Tai sitten en voi toteuttaa sitä olleskaan", lampuhenki tuumi. "Entäs kaksi muuta?"
"Öö.. En tiedä. Toivon ne sitten kun tulee mieleen jotain", Anna mietti.
"Selvä, no heippahei sitten", lampunhenki sanoi ja painui takaisin lamppuun.



Aamulla oli Jaymen vuoro törmätä pihaan ilmestyneeseen toiseen kapineeseen.

"Mitäs tämä täällä toimittaa?" hän mietiskeli.



"Hmm, kaippa tästä jotain hupia voi repiä", hän sanoi ja rupesi heiluttelemaan puutarhatonttua ympäriinsä.



Tontun ansiosta Jayme sai kauhean leikki-innon ja meni kylpyammeeseen leikkimään ainaista lempileikkiään, merirosvoilua.



Mutta kauaa hän ei ehtinyt leikkiä, sillä Forrestin oli aika kasvaa vaippa-ikäisestä koululaisen mittoihin! Siellä jossain se Saffronkin kasvaa, Anna ja Jayme miettivät haikaillen.



Ja tässäpä on söpö Forrest-pojumme :)



"Jes, nyt sain susta kunnon kaverin! Onneks olkoon synttärien johdosta", Lilia sanoi.
"Kiitos! Ruetaanko heti leikkimään?" Forrest ehdotti.



"Joo, mut eka kerron sulle yhden vitsin!" Lilia hihkui.
"Okei!" Forrest sanoi ja kuunteli sitten isosiskonsa vitsiä, jolle molemmat nauroivat jälkikäteen hurjasti. He olivat selvästi hyvät ystävykset.



Vähän ennen nukkumaanmenoa Lilia vilkaisi itseään peilistä ja huomasi, että musta silmä oli poissa.

"Jee! Nyt kehtaan mennä kouluunkin ilman häpeilyä!" hän kiljahteli innoissaan.



Seuraavana yönä uni tuli hyvin, kun Lilialle ja Forrestille laitettiin Lilian huoneeseen yhteinen kerrossänky.

Aamulla Forrest heräsi ja huomasi, että Lilia oli jo mennyt tekemään aamutoimia. Sitten poika muisti, että tänäänhän olisi hänen ensimmäinen koulupäivänsä!





Kohta molemmat koululaiset olivatkin innoissaan menossa kouluun...



...ja heti koulusta tultuaan tekivät kiltisti läksyt.



Illalla olikin sitten taas pirskeet! Kenen tällä kertaa?



No Lucyn!



Viimeiset pyörähdykset vauvana..



..ja ensimmäiset taaperona. O-ou, ilmetty Saffron ruskeilla hiuksilla.



Jayme päätti mennä muuttamaan vähän Lucyn ulkonäköä ennen kuin Anna alkaisi todella luulla että tyttö on Saffron.



Ja tällainen pikkupirpana sieltä kuoriutui :) Silmälasit piti hankkia, sillä Lucyn silmät eivät kerenneet kehittyä kunnolla ennen syntymää.



Anna ei ollut näinä aikoina pahemmin maalaillut, joten hän päätti pitkästä aikaa ottaa siveltimet ja värit esille ja purkaa ajatuksiaan paperille!



Lucya ei kuitenkaan unohdettu, hänhän oli perheen 'iltatähti'. Anna oli melkein kokoajan tytön kimpussa ja ajatteli jotenkin että Lucy on Saffron. Tämä huoletti Jaymea, vaikka olihan se tietysti hyvä ettei Anna ollut enää niin masentunut, mutta ei silti ollut hyvä että Lucya pidettiin jonain uutena Saffronina.



Sairaalassa oltiin sanottu, että Lucy kehittyisi paremmin kun hänen kanssaan leikittäisi ja laulettaisi mahdollisimman paljon. Anna otti vinkistä vaarin ja alkoi opettaa Lucylle erästä loruleikkiä. Tyttö vaan ei oikein innostunut asiasta..

"Sanoisit nyt lorun äitin kanssa", Anna yritti.
"Eeee", Lucy vain pyöritti päätään.

Kun lorun opetteleminen ei ottanut onnistuakseen, Anna päätti rueta opettamaan tyttärelleen puhumisen alkeita. Ja kohta Lucy sanoikin ensimmäisen sanansa, joka oli 'äiti'! Anna oli tästä kovin otettu. :)

Lucy oli tosi kiltti ja aurinkoinen pikkutyttö. Hän ei turhia kitissyt kun piti rueta nukkumaan tai jos aamulla ei joku ollut heti päästämässä häntä sängystä leikkimään.

Forrest ja Lilia olivat melkoisia lukutoukkia. Kun he eivät lukeneet läksjyä, he lukivat jotain muita kirjoja joko ääneen yhdessä tai hiljaa yksikseen.

Innokas läksyjen lukeminen tuottikin tulosta: yhtenä päivänä molemmat koululaiset tulivat kotiin käsissään kympin todistukset.

Forrest oli saanut hyvän ystävän eräästä naapurin asukista. Niinä päivinä, kun poika ei tuonut koulusta kavereitaan (yleensä tyttöjä) kylään, hän jutteli tämän naisen kanssa.

Liliaa vähän harmitti, kun Forrestilla oli niin paljon kavereita ja melkein kaikki olivat vieläpä tyttöjä. Hänestä tuntui ettei hän ikinä saisi kaveripoikia eikä varsinkaan poikaystävää, ja kohtahan hän olisi jo teini.

Perhettä järisytti myös toistuvat tulipalot, nyt kun sade- ja ukkoskelit olivat alkaneet.

Onneksi palokunta oli aina valmiina ja palo saatiin sammutettua ennen suurempia vahinkoja.

Annakin oli alkanut uskomaan, että kaikki kyllä järjestyisi. Nykyään tällä pariskunnalla oli aikaa toisilleenkin, vaikka lastenhoito olikin rankkaa. Yhdessä he kyllä selviäisivät.

Kuitenkin, kun Anna rupesi katsomaan Lucya, hänelle tuli outo tunne. Hänelle alkoi yhtäkkiä tulvia kauheasti mielikuvia Saffronista tuossa iässä ja siitä, kuinka samanlainen hän oli ollut.

Annan kaipuu Saffronia kohtaan kasvoi kasvamistaan. Kuinka ihanaa olisi, jos kaikki lapset olisivat kotona eikä yksi huitelisi teillä tietämättömillä, hän ajatteli. Siihen vaihtoehtoon hän ei kuitenkaan halunnut uskoa, että Saffron olisi kuollut.

Pian koitti Lilian ja Lucyn yhteissynttärit! Lilia kasvaisi teiniksi ja Lucy jo lapseksi.

"Noniin, Lucy, tässä kohdassa sinun tulee toivoa", Anna sanoi pikkuiselleen.
"Kakkua!!" Lucy kiljahti ja muut nauroivat.

Samoihin aikoihin Lilia oli miettimässä, mitä toivoisi.

"Ahaa! Nyt keksin!"

Toivon, että Saffy tulee takaisin kotiin.

Ainoa hetki, kun molemmat ovat lapsia!

Liliasta kasvoi oikein nätti nuori neiti! Enpä tietenkään muistanut tavoitetta yms. ottaa ylös (enkä kuollaksenikaan niitä muista), mutta koitan muistaa laittaa ne ensi osaan.

Lucystakin kasvoi nätti neitokainen ^^ molempien muuttuneet ulkonäöt näette ensi osassa!

"Noh, Forrest, tulehan sinäkin syömään kakkua!" Anna sanoi, mutta Forrest ei ottanut kuuleviin korviinsa. "Mikäs sinulla nyt on? Juhlisit nyt siskojesi synttäreitä."

"En ole varma kuulinko oikein.. mutta.. koputtikohan joku äsken ulko-oveen?"

----------------

Jos koputti, niin kuka? Se selvinnee ensi osassa! :) Jätäthän kommentin vierailustasi, olisin tooosi kiitollinen! Ensi osan yritän tehdä mahdollisimman pian, katsotaan nyt kuinka paljon kouluhommia tulee...