Noooniin, pitkästä aikaa uusi osanen =) Enempää selittelemättä lukemaan vaan!



Viime osassahan taloon syntyi kaksoset, Forrest ja Saffron. Tässä heidän huoneensa :>

Kaksoset olivat jokaiselle talon asukille todella tärkeitä - koko ajan joku oli hyysäämässä.

Mutta eipä unohdeta perheen pikkuista esikoista! Lilia oppi hyvin helposti uusia sanoja ja osasikin kohta jo puhumisen alkeet. :)



Moritz oli käynyt jo pitkän aikaa töissä ja päässytkin urallaan pitkälle (en nyt muista arvonimeä, olisiko lentäjä), mutta nyt hänestä alkoi vähitellen tuntua, ettei hän jaksaisi käydä enää töissä. Muutenkin pappa oli aika väsyneen oloinen.
 


Eräänä yönä visusti piilossa pysynyt kantaisä-Davien haamu yllätti Annan.

Jayme vietti suurimman osan ajastaan kaksosten huoneessa. Hän pelkäsi niin kovasti Saffronin puolesta. Hän valvoi siellä yöt ja päivät, illat ja aamut, vain kuunnellen vauvojen tasaista pientä tuhinaa.

"Älä huoli, Saffy, asiat järjestyy", Jayme kuiskasi.

Joskus häntä kyllä väsytti, mutta hän ei voinut antaa periksi.

Aamulla Anna liittyi Jaymen seuraan.

"Hei, tuota... Jayme, minulla on sinulle asiaa", Anna sanoi ja Jayme kauhistui. Pitääkö minun kertoa Annalle virheestäni, Jayme ajatteli. Tätä hän ei ollut aiemmin tullut ajatelleeksi.

"Voisitko selittää mitä ihmettä on tekeillä??" Anna kysäisi.
"Ehm.. Ei mitään.. En tajua mistä olet tuollaista saanut päähäsi", Jayme vastusteli.
"No ihan taatusti tajuat! Olet istunut täällä kaksosten huoneessa kaksi vuorokautta yhteen menoon! Eiköhän se sano tarpeeksi. Miksi olet niin hysteerinen?" Anna tenttasi.
"Öh... en ole hysteerinen, anteeksi jos tämä vaikuttaa siltä. Haluan vain suojella lapsia", Jayme selosti.
"Suojella miltä?" Anna huudahti.
"Häneltä", Jayme sanoi.
"Voi hyvä luoja, mikä sinua vaivaa! En tajua mitään! Nyt kerrot ihan kaiken kaikesta, mikä muka uhkaa lapsia??"

"Mutta.. ei - ", Jayme yritti sanoa, mutta Anna keskeytti hänet.
"Nyt kerrot kaiken. Ei mitään muttia"
"Äh. Hyvä on", Jayme huokaisi.

Kaikki alkoi siitä, kun hain silloin kauan sitten töitä musiikkiuralta. Löysin kivankuuloisen työpaikan, jossa joku poppari nimeltään Miss Difiele tahtoi itselleen roudaria, joka osaisi myös soittaa tarpeentullen kitaraa. Päätin mennä työhaastatteluun.

Noh, sitten sovin ajan haastattelulle ja menin koettamaan onneani eräänä päivänä. Työnantajan antaman osoitteen tontilla oli pieni tönö, ja mietin pystyisikö se olemaan oikea paikka.

Ulko-ovella vielä emmin, tarvitsisinko sittenkään tätä työtä. Koko juttu oli aika omituinen ja epäilyttävä.

Kuitenkin rohkaistuin, kun ajattelin perhettämme ja ajattelin ettei ylimääräinen rahakaan olisi pahitteeksi.

Kun avasin oven, astuin oudonhajuiseen yhden huoneen mökkiin. Ympäri huonetta oli levitelty tavaroita ja pöydän ääressä tietokoneella istui melko vahvasti meikattu nuorehko nainen.

Nainen nosti päänsä tietokoneen ruudusta.

"Hei! Kuinka voin auttaa?" hän kysäisi.

Kävelin hänen luokseen ja katsahdin samalla lattialla lojuvia levyjä sun muuta tilpehööriä. Ajattelin, että tämän oli pakko olla oikea paikka.

"Tuota.. Oletteko te Miss Difiele?" kysyin varovasti ja nainen nyökkäsi.
"Kyllä, tulitko hakemaan työpaikkaa, vai?" Miss Difiele kysyi.
"Kyllä..", melkein kuiskasin, sillä olin jotenkin niin lamaantunut ja jännittynyt, enkä saanut ääntä lähtemään kunnolla.
"Okei, no siinä tapauksessa voit kutsua minua vain Difiksi! Istuhan tuohon sohvalle odottelemaan, tulen kohta juttelemaan kanssasi", Dif sanoi.

Istahdin sitten sohvalle odottelemaan Difiä. Sydämeni hakkasi täysillä ja jotenkin aavistin, ettei tästä seuraa hyvää. Mutta halusin niin kovasti musiikkiuralle töihin, että pakko minun oli jäädä! Se oli minun ainut mahdollisuuteni - minua ei ollut ikinä hyväksytty muihin työhaastatteluihin mitättömän kokemukseni takia.

Vihdoin ja viimein Dif nousi koneensa äärestä ja tuli viereeni istumaan.

"Sinä siis huomasit ilmoitukseni ja haluaisit töitä?" Dif kysyi.
"Kyllä, toki", vastasin. "minkälaisia tehtäviä olisi tarjolla?"
"Nooh, aluksi tavaroideni kantamista esiintymislavoille ja voisit toimia minulle myös kitaristina, sellaista kun en vielä ole hankkinut", Dif lateli.

"Hyvä on, kuulostaa kivalta", sanoin ja minusta tuntui nyt paljon paremmalta. Mitä mätää tässä työpaikassa muka voisi olla?
"Ja muista: sinusta voi tulla minun kauttani maailmankuulu. Siis kuvittele, sinun kuviasi ja haastatteluitasi joka lehdessä, faneja ympäri maailman - mitä muuta voisit toivoa?" Dif sanoi hymyillen.

"Maailmankuulu?" kysyin hämmästyneenä.
"Kyllä! Kaikki on mahdollista", Dif naurahti. "Onko sinulla muuten perhettä ja lapsia?"
"Hmm.. on. Vaimo ja yksi tytär", sanoin ylpeänä.
"Hyvä on. Minulla on sinulle yksi ehto, vain yksi. Mutta sitä sinun täytyykin sitten noudattaa", Dif sanoi matalemmalla äänellä.
"No.. mikä se sitten on?" kysyin sydän pamppaillen.

"Kuuntele tarkkaan. Oli seuraava lapsesi sitten tyttö vai poika, saat pitää sen. Mutta kun toisen lapsen jälkeen seuraava tyttäresi syntyy, sinun täytyy antaa hänet minulle", Dif sanoi. Minä kangistuin kauhusta.
"Mi-mitä? Miksi? Siis miksi ihmeessä antaisin tyttäreni sinulle?" kysyin.
"Olen tosi pitkään halunnut oman pienen pop-prinsessan. Ei siinä olisikaan mitään pulmaa, jos voisin saada lapsia. Mutta kun en voi", Dif sanoi ja hänen poskelleen valui kyynel.

"Mi-minä.. minä en voi luopua noin vain omasta lapsestani", minä vastasin kauhuissani.
"No mutta mieti minua! Sinä voit hankkia vaikka kuinka monta lasta vaimosi kanssa, mutta minä en voi yhtään! Joten mikset voisi antaa minulle yhtä ainokaista tyttöä. Sitä paitsi se on kunnian hinta. Kuvittele, sinusta voi tulla todella suuri stara hetkessä. Jos et tule minun luokseni töihin, sinulla kestää miljoona vuotta saavuttaa edes pieni fanimäärä", Dif sanoi.
"No.. minä mietin vielä", sanoin ja vaivuin ajatuksiini. Dif meni siksi aikaa koneelle ja sanoi, että minun pitäisi ilmoittaa kun olen tehnyt päätökseni.

Mietin pitkän aikaa. Se oli tuskaista. Halusin niin kovasti kuuluisaksi muusikoksi, mutten todellakaan halunnut luopua lapsestani. Lopulta tein kompromissin itseni kanssa.

Nousin sohvalta ja kävelin Difin luokse.

"Olen tehnyt päätökseni", sanoin. Difin ilme kirkastui.

"Aijaa, sepä kiva!" Dif huudahti, "mihinkäs päädyit?"

"Minä suostun", hihkaisin. Ajattelin kai olevani kovinkin ovela. Se tekemäni kompromissi oli, että voin tulla maailmankuuluksi ollessani Difin luona töissä, mutta huijaisin häntä enkä hankkisi kahta lasta enempää, jolloin hän ei saisi kolmatta lastani.
"Hyvä on. Tämä on sitten lopullinen päätöksesi, sinä annat tyttäresi minulle tai otan sen vaikka väkisin", Dif sanoi.

"...ja siitä lähti tapahtumat rullaamaan. Ensin sain kuulla, että olet raskaana. Ei siinä vielä mitään, mutta kun huomasin sinun synnyttäneen kaksoset, joista toinen vielä on tyttö, olin kauhuissani. Nyt tuntuu, että Difiele vaanii kokoajan jossain nurkan takana", Jayme selitti.
"Jayme, mitä tuo oli olevinaan? Mikset ole kertonu aiemmin?? Olisiko kannattanut miettiä kaksi kertaa, ennenkuin menet lupailemaan meidän lapsia kenellekään! Voi, Jayme, mihin pulaan olet meidät laittanut!" Anna huusi kauhistellen.
"Minä kyllä suojelen lapsia", Jayme sanoi vaisusti.
"Jaahas! No miksi et anna Lilialle huomiota yhtään? Hän ihmettelee aina, mikset leiki hänen kanssaan. Nyt on alkukesä, mene hänen kanssaan ulos ja pitäkää hauskaa!" Anna huudahteli.
"Okei. Mutta vain jos sinä jäät siksi aikaa tähän vahtimaan kaksosia", Jayme ehdotti.
"Ei voi olla totta! No hyvä on, jos se tekee olosi turvallisemmaksi", Anna huokaisi.

Jayme meni heti herättämään Lilian. Kyllä hänen täytyi vanhimmalleenkin antaa aikaa. Jayme luotti Annaan ja unohti hetkeksi Difielen uhkaukset.

"Herätys, kultaseni. Tänään tulee kiva päivä!", Jayme hihkui, "mutta ensin taidamme vaihtaa sinulta pieneltä haisupepulta vaipat!"



Ja näin helposti se kävi.



...jos kävi.

"EI, EI PAIPPAA!" Lilia kiljui.



"Kuules, höpönassu, eikö ole kiva olla puhtaassa vaipassa ja uudessa kesämekossa?" Jayme kysyi ja sai tyttärensä kihertämään riemusta.
"on!" Lilia hihitti.



"Mutta etpä arvaakaan, mitä ukki ja mummo osti sinulle vähän aikaa sitten!" Jayme sanoi.
"Mitää! Kevvo", Lilia huudahti.
"Kohta näet, kunhan ollaan pihalla", Jayme naurahti tyttärelleen.

Ja niin isäpappa lähti juoksemaan ulos :D Taitaa herra itse olla enemmän innoissaan tyttönsä lahjasta kuin hän itse..



"Katsohan, kulta. Se on polkupyörä! Sanoppas 'polkupyörä'", Jayme selitti innostuneena.
"Pookupyövä"; Lilia sanoi.
"Noniin, aletaanpas opettelemaan sen käyttöä!" Jayme huudahti.



"Iti, mä otaan!" Lilia huudahti noustessaan pyörän selkään.



Ja nopeasti tämä pikkutyttö lähti kovalla vauhdilla viilettämään uuden pyöränsä kanssa :D

Ja pian ei isikään pysynyt tytön perässä. Niinpä hän luovutti ja antoi Lilian pyöräillä itsekseen, niin hienosti se meni.

Jayme oli mennyt leikkimään vähän vesileikkejä..

"Iti, mäki haluun!" Lilia huudahti pyörän kyydistä.
"Ehkä tämä ei ole ihan sinun ikäisellesi vielä sopiva", Jayme naurahti, "mutta mennäänkö katsomaan, mitä äitille ja vauvoille kuuluu? Alkaa tulla muutenkin jo hämärä ja viileä kun tulee ilta"
"Jooo!" Lilia hihkaisi.

"Ohoh, äiti on näköjään vähän vähentänyt vauvojen vaatetta näin hellepäivänä. Mutta hetkinen.. missä on Anna? Entä Saffron??" Jayme kuiskaili hätääntyneesti.

Jayme jätti Lilian kaksosten huoneeseen ja lähti etsimään Saffronia ja Annaa.

Ei, ei täällä, hän ajatteli ja mietti samalla, kuinka rauhassa Daisy ja Moritz saavat olla, he kun eivät tiedä Difielestä mitään. Ehkä niin on vaan parempi.

Jayme juoksi keittiön läpi. Ei sielläkään.

Täällä heidän on pakko olla, koska palaa valot, Jayme ajatteli.

"Anna!" Jayme kiljahti.
"No mitä?" Anna naurahti.
"MissäSaffronon", Jayme mutisi nopeasti.
"Mitä?" Anna kysyi.
"Ei mitään.. kysyin vaan että syötitkö jo Saffronin", Jayme sanoi. Hän ei halunnut huolestuttaa Annaa.
"Syötin, juu. Tulehan nyt nukkumaan", Anna vastasi, mutta Jayme sanoi menevänsä katsomaan vielä hetkeksi telkkaria.

Nyt se sitten tapahtui, Jayme mietiskeli. Miten saatoin tehdä tämän. Toinen tyttäreni on tiellä tietämättömillä ja vain minä tiedän sen. Mutta missä hän on? Sitä ei tiedä kuk - mutta hei! Hänhän voisi olla siellä Difielen pikkutönössä, Jayme mietti ja päätti heti lähteä katsomaan. Hän etsi kaapista Saffronille lämmintä vaatetta ja lähti.

Aikaa ei ole hukattavana, Jayme ajatteli. Heidän on pakko olla siellä.

Ja hän juoksi...

...ja juoksi...

...ja juoksi...

...kunnes hän alkoi olla jo melkein perillä...

...sitten hän näki Difielen talon ja pysähtyi haukkaamaan hetkeksi happea.

Sitten hän käveli ovelle. Hänen teki mieli tempaista ovi auki ja lyödä Difieleä kaikilla voimillaan.

Mutta ovi oli lukossa.

"Tiedän että olette siellä! Avaa ovi ja anna Saffron minulle!" Jayme karjui.

"Au-ke-ne", Jayme huokaisi, mutta ovi se vain pysyi lukossa.

Jayme meni ikkunalle ja huomasi, että Dif oli ollut nukkumassa ja ilmeisesti hieman heräili Jaymen huudoista. Kohta hän kuitenkin vaipui takaisin uneen.

"Minun pikku tyttöni, tulen kyllä hakemaan sinut sieltä", Jayme kuiskasi ja säikähti kun kuuli takaansa tutun äänen:

"Jayme!"

"A-anna..", Jayme hätkähti.
"Minäpä minä. Ala selittää. Seurasin sinua tänne autolla", Anna mutisi.
"Mikset laittanut mitään lämpimämpää päällesi? Sinähän jäädyt!" Jayme huudahti.
"Älä huolehdi siitä nyt. Missä Saffron on? En löytänyt häntä hänen kehdostaan"
"Tuolla sisällä. Älä nyt hermostu, haen kyllä hänet sieltä ja hän on ihan turvassa"

"Sisällä? TUOLLA? Miten voit sanoa tuon noin tyynesti? 'Älä hermostu'? Eikö siinä ole hermostumisen aihetta, jos meidän pieni tyttömme on jonkun vieraan ihmisen kotona lukkojen takana?" Anna huudahteli.
"Rauhoitu nyt, kulta", Jayme huokaisi.
"Kuule, minä en tiedä mikä ihme sinut sai tekemään jotain sopimuksia sen akan kanssa, mutta sen tiedän, ettet kotiin tule ilman Saffronia!" Anna huudahti.

"Kyllä minä hänet haen", Jayme vakuutti.
"Parempi olisi!" Anna sanoi ja lähti kävelemään autolle.

Seuraavan tunnin Jayme yritti jotenkin tiirikoida oven lukkoa auki. Lopulta hän sai sen aukenemaan ja hiipi sisälle.

Noniin, nyt ihan hiljaa, älä herää, Jayme ajatteli hiipiessään Difielen ohi nukkuvan Saffronin luokse.

"Noniin, pikkuinen. Olet turvassa", Jayme kuiskasi niin pienesti kuin osasi.

O-ou, nyt tuli kiire, Jayme ajatteli kun Dif alkoi heräillä.

Jayme ja Saffron kuitenkin pääsivät pois Difilien kynsistä.

"Tuo minun pikku Pie-Clarissetteni takaisin! Heti!" Dif huuteli takana, mutta Jayme ei kuunnellut vaan käveli täydellä vauhdilla eteenpäin kohti kotia.

Kahdenkymmenen minuutin päästä isä ja tytär olivat jo kotikonnuilla. Jayme oli pukenut Saffronille matkalla vähän lämpimämmin päälle, olihan sentään keskiyö.

Ja sitten Jayme ja Saffron olivat saapuneet kotiin.

Aamulla Jaymen hoitaessa Saffya Anna tuli miehensä juttusille.

"Anteeksi, kun huusin sinulle niin rumasti yöllä. Menee vaan kaikki tämä vähän yli", Anna sanoi.
"Kyllä minä ymmärrän. Minun vikahan tämä kaikki on. Mutta nyt on kaikki kunnossa, suojellaan lapsia vielä enemmän kuin ennen niin kukaan ei enää voi kaapata heitä", Jayme sanoi.
"Eikö meidän kannattaisi soittaa poliisille?" Anna ehdotti.
"Ei. Ainakaan vielä", Jayme torjui.

Anna pakotti Jaymen nukkumaan kerrankin koko yön, ja se tekikin miehelle hyvää.

Kaikessa tohinassa kaikilta muilta, paitsi Daisylta, oli unohtunut lasten yhteissynttärit!

LILIA!

SAFFRON!

FORREST!

LILIA!

SAFFRON!

FORREST! Aaapua, tämän sukupolven lapset on varmasti koko tähänastisen legacyn söpöimpiä! Ihastuin ikihyviksi varsinkin nuihin kaksosiin ^^

Lilia oli innoissaan lähdössä heti seuraavana aamuna kouluun. Toivottavasti on kiva eka päivä!

Forrest ja Saffron olivat tosi aamuvirkkuja.. Heti ensimmäisinä ylhäällä.

Ja heti piirtopöytäilemään!

Söpöstelyä ^^

Forrest tykkäsi myös siitä, kun häntä heiteltiin ilmaan.

Saffron taas mielellään opetteli uusia asioita =)

Erään koulupäivän jälkeen Lilialla (huom. uusi musta hiusväri!) oli äidiltään kysyttävää.

"Ääitii, saanko mennä Saffyn ja Forryn kanssa tuohon lähileikkikentälle? Pliiiis, ei me olla pitkään, tullaan viimestään seittämältä!" Lilia aneli.
"Tuota.. en oikein tiedä", Anna sanoi.
"Pliiiiiiis, kyllä mä pidän huolta niistä ja meille tulee tosi hauskaa!" Lilia hihkui.
"No hyvä on. Mutta seitsämän on ehdoton takaraja! Ja tuohon ihan lähimmälle leikkikentälle", Anna suostui. Toivottavasti Jayme ei saa tietää tästä.. No, hän on töissä kahdeksaan joten ei hän tule huomaamaan, hän ajatteli.

"Hihii, nytpä lähdetään leikkimään ulos ihan kolmestaan!" Lilia huudahti kutittaessaan Forrestia.

Ja niin he lähtivät.

MUUTAMAN TUNNIN KULUTTUA:

Töistä tultuaan Jayme suunnisti heti lasten huoneisiin. (Jayme on nyt väliaikaisesti töissä eräällä ei-kovin-suositulla bändillä, koska Dif ei tietenkään ole nyt maisemissa)

"Missäs himputissa ne lapset on? Miksi minun täytyy aina kysyä tätä kun tulen kotiin?" Jayme ihmetteli.

"Liliaakaan ei näy. Mitä ihmettä tämä taas on? En jaksa ainaista kauhuntunnetta", Jayme mutisi.

"Anna, mitä tämä on?" Jayme kysyi.
"Mmikäöh?" Anna mutisi unenpöpperössä.
"No missä lapset on!" Jayme huudahti.
"Aa, ne lähti leikkikentälle.. Ne tulee takasin viimestään seittämältä, älä hermoo", Anna sanoi ja vaipui takaisin peiton alle.
"Kello on puoli YHDEKSÄN! Voi hyvänen aika! Nouse sieltä!" Jayme huuteli paniikissa.

"Oletko sinä antanut heidän lähteä keskenään jonnekin?" Jayme tenttasi.
"Olen. Entä sitten. Lilia kyllä osaa huolehtia sisaruksistaan", Anna tuumasi.
"Joo, mutta missähän he nyt ovat? He ovat puolitoista tuntia myöhässä!" Jayme tiuski.
"No mitä sinä minulle huudat, itsestäsi koko soppa lähti!" Anna huudahti. Juuri silloin alkoi kuulua töminää eteisestä.

Liliahan se siellä juoksi kohti vanhempiensa huonetta.

"ÄITI, ISÄ!" Lilia huusi.
"Lilia, mitä sinulle on käynyt, miksi kasvosi ovat tuonnäköiset??" Anna kiljahti.

"Sy-syyttäkää sitä k-kamalaa akkaa!" Lilia huusi ääni täristen.

"Mi-mi-minä... Hä-hän... Minä.."

"E-en kestä tä-tätä...A-anteeksi äiti ja isä..."

--------------------

Siinäpäs oli tällä kertaa :) Ensi osaan! Ainiin, muistakaahan laittaa sekä risuja ja ruusuja! Kommentit ovat erittäin tärkeitä :) Jossain kohti saattoi olla aika tönkkö tämä osa, ja liian pitkät kuvatekstit, mutta toivottavasti ei haittaa iha hirveen paljoo :D