Ohhoh, olen jo näin nopeasti tekemässä yhdeksättä osaa edellisen jälkeen :D Yleensä mulla on joku viikko tai pari eroa.. Joo, mulla on ongelma noiden sivupohjien kanssa, en koskaan osaa päättää minkä laitan ^^ Tämä on sitten ehkä vähän lyhyempi osa kuin nuo toiset, en ole varma.

Nyt Conroyn kasvettua hänen sänkynsä laitettiin Dylanin huoneeseen ja entisestä poikien huoneesta tuli Wyattin huone.

Vanhimmista pojista tuli oitis hyvät kaverit. Aina iltaisin läksyjenteon jälkeen he pelasivat pelejä ja leikkivät mitä keksivät!

Conroyn ja Viljan välit olivat muodostuneet niin hyviksi, että poika uskalsi käydä kylvyssä vaikka mummo pesi vieressä vessanpönttöä.

Conroy onnistui rikkomaan kylpyammeen, joten siitä roiskui tietenkin paljon vettä. Moritz katseli hätääntyneenä vesilätäkköä ja toivoi, ettei hänen täytyisi luututa niitä. Mutta mikä pointti on siinä, että työnnät mopin/harjan/mikäliekään itsesi läpi?

Daisy pärjäsi lainvalvontauralla loistavasti! Eräänäkin aamuyönä hän tuli kotiin mukanaan ylennys poliisikokelaaksi! Vielä on vähän matkaa tämän uran huipulle :----) Toivottavasti kuitenkin hän saavuttaa terästitaaninaisen uran, jotta toteuttaisi elämäntoiveensa.

Mitäs se tämä on?? Kuka on tuo toinen nainen? No Viljan työkaverihan hän on, Irina! Mitä ihmettä nuo tekee, kysyn minä..  Taitaa olla noiden menneisyydessä jotain siltä ajalta, joka tapahtui ennen Davieta, ja siitähän minä en tiedä mitään.

Kun Davie tuli huoneeseen, hän vain ihmetteli, mitä Vilja tekee. Kuitenkaan hän ei nostanut siitä suurempaa mellakkaa. Hähää, saapahan opetuksen, Vilja ajatteli, koska oli nähnyt Davien flirttailemassa puutarhurin kanssa.

Davie ei vieläkään reagoinut pahasti, kun hänen vaimonsa petti häntä. Sen sijaan Conroy oli aivan hädissään, että eroaako mummo ja vaari nyt ja muuttaako mummo Irinan ja vaari puutarhurin luo.

"Älä hätäile, Conroy. Emme ole lähdössä minnekään, yritän vain saada opetusta tuon jääräpäisen ukkisi kalloon", Vilja sanoi lopen kyllästyneenä Davien toimiin toisen naisen kanssa.

"Mitä tämä on? Miksi minun täytyi tulla istumaan tähän?" Davie ihmetteli.

"No katsos, haluan että tunnet luissa ja ytimissäsi, että pettäminen on väärin ja tuntuu pahalta!" Vilja tiuskaisi.

Sitten Vilja ja Irina ryhtyivät toimiin. Davie katseli touhua hämmentyneenä, muttei kuitenkaan edes suuttunut.

Vilja kuitenkin suuttui Davielle.

"Etkö sinä tollo höppänä tajua, että sinun täytyy suuttua, kun petän sinua! Sinun täytyy omakohtaisesti tuntea, miltä minusta tuntuu kun sinä nuoleskelet sen nuoren puutarhurinhupakon kanssa muka salassa minulta", Vilja huusi naama punaisena.

"Hahhah, sinäkö muka petät minua? Tuon Irinan kanssako? Yritä edes vähän paremmin, jos haluat saada minut suuttumaan!" Davie hekotti ja VIlja oli aivan korviaan myöten tulistunut Davieen. Hän ei haluaisi olla miehen kanssa missään tekemisissä. Kuitenkin hän halusi jäädä taloon lapsenlastensa luokse.

Seuraavana aamuna puhelin soi ja Vilja riensi vastaamaan, koska muut olivat töissä tai nukkumassa.

"Hei, Daisy Candies puhelimessa!" hän hihkaisi heleällä äänellä.

"Täällä soittaa Catherine Galton Whisbyn sairaalasta. Lapsesi odottaa täällä sinua", naisääni sanoi aika hiljaisella äänellä luurin toisesta päästä.

"MITÄ? Öö, minun lapseni ovat kyllä kaikki vielä nukkumassa..", Daisy melkein kiljaisi, kun rupesi ajattelemaan, onko joku kidnapannut hänen lapsensa ja vienyt hänet sairaalaan. Hän tunsi sydämenlyöntiensä tihentyvän.

"Pyydän, että tulet nyt hakemaan hänet", Cahterine Galton sanoi ja lopetti puhelun.

Heti, kun puhelu oli loppunut, Daisy juoksi yläkertaan tarkistamaan oliko lapset kunnossa.

Mutta siellä nukkuivat Dylan ja Conroy vailla minkään maailman huolia! Mutta entäs Wyatt?

Siellä perheen pikkuisinkin nukkui ihan rauhassa. Daisy näki aamun jo sarastavan, sanoi isälleen että lähtisi käymään lenkillä. Tosiasiassa hän lähtisi katsomaan sairaalalle, mikä oli homman nimi.

Daisyn tullessa sairaalaan siellä ei ollut ketään muita, kuin hän. Paitsi tietenkin joku yötyöskentelijä, joka oli pukeutunut pyjamaan.

 

Odottaessaan tuolilla Daisy näki nuoren, noin Dylanin ikäisen pojan kulkevan ohitseen. Onneksi tosiaan lapseni ovat terveitä, Daisy ajatteli, vaikka he kaikki ovatkin poikia.

Puolen tunnin kuluttua, kun mitään ei ollut tapahtunut, Daisy meni virkailijan luokse.

"Hei. Olen Daisy Candies ja minulle soit -"

"Tiedän kyllä kuka olet. Minä olen Catherine Galton, tämän sairaalan omistaja. Suonet anteeksi pyjamani, olin juuri menossa nukkumaan. Haluat varmasti nähdä lapsesi. Mene odottamaan tuohon tuoliin, niin katson, missä huoneessa hän on", virkailija sanoi ja viittasi Daisyn istumaan viereiselle tuolille.

"Hmm, muistuukohan lapsosen nimi mieleeni edes, hehe, olenhan jo viidenkymmenenyhden ja dementia alkaa painamaan..", Catherine selitti. Voi että tämä on ihan outo sairaala! Miksi omistaja liikuskelee täällä yöpuvussa? Ja miksen ole kuullut tästä sairaalasta koskaan ennen? Whisbyn sairaala.., ajatukset myllersivät Daisyn päässä.

Tunnin kuluttua nainen nousi tuoliltaan. Luultavasti hän oli löytänyt kaikki faktat lapsesta.

"Juu, hän sijaitsee huoneessa 2, ihan tuossa nurkan takana", Catherine tuumasi.

"Mutta... mutta, hetkinen! Ei minun lapseni ole täällä! Mitä kuvittelette? Kaikki kolme poikaani nukkuivat sikeästi tänne lähtiessäni!" Daisy sanoi itku kurkussa. Hän ei jaksanut tällaista pelleilyä nyt, yksin ja tuntemattomassa sairaalassa.

"Joo, en minäkään tiedä mitä sinä höpiset. Eilen ilallahan sinä lähetit sähköpostia minulle ja kerroit, että haluat lapsesi takaisin ja käskit minun laittaa heidät valmiiksi. Ikäväkseni voin ilmoittaa, ettei Fitzroy pääse nyt lähtemään, mutta Ethelda on laitettu valmiiksi", Catherine seposti.

"Fitzroy... Ethelda? Voisitko selittää tarkemmin?" Daisy kysyi hermostuneena.

"Kuule, minä en tajua mitä höpötät, mutta voisitko ystävällisesti hakea Etheldan ja häipyä tästä talosta!" Catherine huudahti ja Daisy kuuli sen perään mutinaa, kuten "haluaa lapsensa takaisin eikä edes muista heidän nimiään!"

Daisy saapui huoneeseen, jossa oli pieni vauva ja se samainen poika, jonka hän oli aiemminkin nähnyt.

"Mutta... E-ethän sinä ole äitimme?" poika kysyi epävarmasti.

"No en taatusti olekaan.. En tiedä mitä täällä tapahtuu. Nimeni on Daisy Candies, ja minulle tuli tänään puhelu, jossa sanottiin että lapseni on tässä sairaalassa. Kukas sinä olet?" Daisy kyseli.

"Olen Fitzroy Wingsley, 6 vuotta ja tuossa viereisessä sängyssä on yhdeksän kuukauden ikäinen siskoni Ethelda. Taidan tietää vähän jotain tästä asiasta.. Silloin kun vielä asuin äidin kanssa, hän puhui usein puhelimeen jostain Daisysta ja että hän olisi hyvä äiti", poika selitti.

"Kerro lisää menneisyydestäsi. Miksette enää asu äitinne kanssa?" Daisy kummasteli.

"Hyvä on, kerron kaiken", Fitzroy huokaisi.

Kun olin pieni, noin 3-vuotias, äitini vei minut lastenkotiin. Hän ei halunnut enää pitää minua, koska olin sairastunut leukemiaan.

Hän vei minut ankeaan lastenhuoneeseen, jossa asui kolme muuta lasta. Meitä hoisi ankara Bianca-täti, joka huusi joka asiasta.

Noin kahden vuoden päästä siitä, kun minut oli viety, äitini toi myös siskoni lastenkotiin, koska hänellä meni niin huonosti taloudellisesti. Tai niin ainakin minulle kerrottiin.

Silloin leukemiani oli levinnyt pidemmälle ja hiukseni olivat lähteneet hoitojen vuoksi. Äitini asetti Etheldan viereiseen sänkyyn, muttei kiinnittänyt mitään huomiota minuun.

Kun huomasin äitini, yritin karjua, että hän ottaisi minut mukaansa.

Mutta ei hän tietenkään ottanut, vaan jatkoi matkaansa. Olin surun murtama, mutta pikkuinen siskoni lohdutti minua. Lisäksi tiesin, että kohta kasvaisin isommaksi pojaksi.

Noin puoli vuotta sitten nykyhetkestä meidät tuotiin tänne sairaalaan, koska tilani meni niin huonoksi. Sairaalaa johtaa mukava, mutta joskus aika höperö Catherine. Näethän: silmänympärykseni ovat aivan mustat ja turvonneet. Hiuksia sain yhdessä vaiheessa kasvatettua enemmän, kun hoidot olivat vähän vähemmällä, mutta kohta ne varmasti lähtevät taas.

Fitzroyn kertomuksen jälkeen Daisy oli liikuttunut kyyneliin. Kuinka joku saattoi tehdä lapsilleen sellaista, hän ajatteli.

"Tulehan tänne, poikaseni", Daisy niiskaisi.

"Kiitos, kun kerroit teidän taustanne. Voisin ottaa sinutkin mielihyvin meille, jos et olisi noin huonossa kunnossa. Mutta kun paranet, voit tulla vierailemaan meille! Minulla on kolme poikaakin, tulisit heidän kanssaan varmasti hyvin toimeen", Daisy supatti Fitzroyn korvaan.

"Kiitos itsellesi, kun otat Etheldan hoiviisi. Kyllä tulen varmasti teille leikkimään, kun olen paremmassa kunnossa! Nyt minua vaan väsyttää kokoajan, niin en voi oikein mennä minnekään", poika sanoi.

Daisy otti Etheldan syliinsä, eikä voinut väistää iloista ajatusta, että nyt hänellä olisi tyttö talossa.

"Minusta tuntuu tosi pahalta jättää sinut tänne yksin", Daisy sanoi Fitzroylle.

"Älä sinä minusta huoli, minulla on täällä monia kavereita! Ja kyllä tapaamme vielä", Fitzroy vastasi ja hymyili.

"Muuten, Daisy..", Fitzroy aloitti. "Minusta tuntuu, että äiti halusi meidät sinun hoiviisi, en kyllä tiedä mistä hän keksi juuri sinut, mutta uskon, että hän väärensi sähköpostiviestin sinulta tulleeksi ja näin ollen Catherine luuli, että olet meidän oikea äitimme"

"Aijaa.. Hmm.. Minun täytyy selvittää tämä asia kyllä myöhemmin, jää vaivaamaan", Daisy huokaisi ja hänen päässään myllersi edelleenkin monta monituista kysymystä.

Kun Daisy oli saanut vietyä Etheldän tämän uuteen huoneeseen, Moritz tuli ihmettelemään uutta nyyttiä. Daisy selitti hänelle koko tarinan, vaikka ihmetteli sitä vieläkin itse ja aikoi selvittää sitä tulevaisuudessa.

"Kuule pienokainen, teet Daisy-äidistä onnellisen kun olet tyttö! Luulenpa vaan, että jos olisit sattunut olemaan poika, niin äitisi ei olisi ottanut sinua vastaan...", Moritz hassutteli.

"MORITZ! tottakai olisin ottanut hänet, olihan hänellä surullinen menneisyys." Daisy huudahti.

Moritzkin oli iloinen tytöstä, olihan se vaihtelua poikiin. Hän oli kokoajan syöttämässä Etheldalle herkkumaitoa.

Etheldan huoneestahan tuli tällainen.

Etheldan tullessa taloon Daisy oli paljon iloisempi. Hän kokkasi monesti Dylanille ja Conroylle välipalaksi lettuja. Toki hän mietti EtheldaFitzroyasioita, mutta ajatteli että selvittäisi ne tuonnempana, kun Etheldakin olisi vanhempi.

Dylan menestyi todella hyvin koulussa, kymppi napsahti!

Conroy ei vielä yltänyt kymppiin asti, mutta ei se mitään, hyvä numero 8,5:kin on!

Moritz oli melkein pelottavasti kiintynyt pikkuiseen Etheldaan. Miksi isä oli niin kiintynyt tyttöön, eihän hän edes ollut erityisemmin toivonut tyttöjä taloon?

Sitten olikin jo Wyattin ja Etheldan aika kasvaa taaperoiksi! Myös Vera-serkku on tullut seuraamaan synttäreitä =)

Ensin kasvoi Ethelda..

..ja tyttö ennen muutosta ja muutoksen jälkeen :> en muista nyt Etheldan luonnetta.

Wyatt puhalsi kynttilät vähän Etheldan jälkeen.

Ja tässä Wyatt ennen muutosta ja sen jälkeen! Hmm, voisko sanoa että söpö... =) Wyattilla on sama luonne kuin vanhemmilla pojilla.

Noniin, tähän onkin hyvä lopettaa.. Vai hä? Haluatteko nähdä yhden jutun vielä?

Nimittäin nyt olisi Dylanin aika siirtyä teini-iän tuskiin! Conroy lähti synttäreitä katselemasta leikkimään, koska ei halunnut, että veljestä tulisi melkein aikuinen jo ja hän itse jäisi pikkuipanaksi.

"Hmm.. toivon, että minusta tulee naisten suosikkipoika!" Dylan hihkaisi.

En pysty ikinä jättämään teitä jännitykseen! Ainakin tavoitteensa kannalta tästä herrasta taitaa tulla aikamoinen naisten perässä juoksija, nimittäin romantiikkatavoitehan se tällä on :D Ihan komeahan tuosta pojasta tuli ^^ Dylan tykkää hyväkuntoisista ja punahiuksisista naisista. Sen sijaan ruskeahiuksiset naiset saa hänet perääntymään.

Seuraavissa osissa saattaakin selvitä lisää Etheldan ja Fitzroyn jupakasta... Kommentteja on kiva aina lueskella, joten toivon että laitatte niitä jos lukaisette! On kiva aina tietää, mitä voisi kirjoittamisessa tai jossain muussa parantaa =) Seuraava osa tulee aika pitkän ajan jälkeen, koeviikko on ensi viikolla, joten kymmenes osa saattaa tulla ehkä 20. päivän jälkeen.