Hihii, nyt voidaankin sitten keskittyä Jaymen sisarusten elämään! Elikkäs ne joita kiinnostaa, millainen tulevaisuus Dylanilla, Conroylla, Wyattilla ja Etheldalla oli niin lukemaan vaan ;)

------------------------

DYLAN CANDIES

Dylan muutti raskaanaolevan Mariannensa kanssa tämännäköiseen taloon =)

"Eikö olekin mukavaa nyt, kun yliopisto-opinnot on takana ja voidaan keskittyä vain yhteiseen tulevaisuuteemme! Ja kohta syntyvään pikkuiseen", Dylan mietiskeli juuri uuteen taloon muutettuaan.

"On, ihanaa. Mutta hankitaanhan me enemmänkin lapsia, kuin yksi?" Marianne ehdotti toiveikkaana.
"Toottakai", Dylan naurahti.

Ja sittenhän se synnytys alkoikin melko pian.

"DYLAN! ÄäääÄäääkkiä tänne, kuolen ihan kohta tähän kipuun!" Marianne huusi kurkku suorana.

Hmmm, mikäköhän Mariannella on hätänä kun tuollalailla huutaa, Dylan mietiskeli kesken uniensa.

Vähän ajan kuluttua Dylan kuitenkin heräsi ja huomasi vaimonsa tulevan keittiöön sylissään pieni nyytti.

"Voooi, oletpa sinä söpö pienoinen!" Dylan leperteli tytölleen. He päättivät yhteistuumin antaa tytölle nimen Henriette.

Eipä mennyt aikaakaan, kun Henrieten oli jo aika kasvaa taaperoikään. Ja Marianne on taas raskaana, kuten huomaatte =)

Tämmöinen söpöläinen kasvoi Henrietestä :)

Sitten oli taas synnytyksen aika, tällä kertaa Dylankin sentään mukana =)

Taas syntyi tyttö, jolle annettiin nimeksi Hilde.

Sitten oli Henrieten ja Hilden yhteissynttärit!

Hildestä kasvoi tällainen napero..

...ja Henrietestä tällainen koululainen!

Mariannen maha kasvoi taas uhkaavasti, hmm..

Kerran Henriette huomasi tämän pojan pihallaan, ja ihastui täysin! Ei mikään komein, mutta jos Henriette tykkää, niin tykätköön.... :D

Ja taisihan hän tykätä. Vannoi ainakin menevänsä naimisiin pojan kanssa kunhan on aikuinen.

Sitten yhtäkkiä Mariannen ollessa katselemassa tähtiä synnytys alkoi. Sitä seurasi ainoastaan Henriette & hänen valittunsa.

Dylanin kolmas ja todennäköisesti viimeinen lapsi oli tyttö ja sai nimekseen Hallie =)

------------------------

CONROY CANDIES

Heti yliopistolta palattuaan Conroy päätti soittaa mielitietylleen, elikkä Laura-Leenalle.

Laura-Leena muutti Conroyn luokse, hihii.

Samalla hän myös kasvoi aikuiseksi :)

Conroy sitten myös kosi Lauraa ja niin he olivat onnellinen pari =)

Eipä aikaakaan, kun Laura-Leena rupesi odottamaan Conroyn ja hänen esikoista.

Pian hän synnytti pojan, jolle annettiin nimeksi Bernard.

Conroy ja Laura-Leena päättivät pitää häät. Harmi vaan, kun eivät pitäneet niitä ennen Bernardin syntymää sillä nyt Laura-Leena ja Conroy olivat Candieseja, mutta Bernard Simola. Noo, eipä se kai paljoa haittaa.

Onnellinen pieni perhe :>

Eihän Bernard voinut koko ikäänsä vauvana olla, joten hänen piti kasvaa!

Tällainen kasvoi =) 

Bernard oli tosi tärkeä sekä äitille että isälle. Oikea ilopilleri vanhempiensa päiviin!

Sitten jo kouluikä kolkutteli ovella, eli taas viettämään synttäreitä :D

Tämmönen koululainen kasvoi Bernardista :)

Laura-Leenan mahakin suureni tasaista tahtia.. Pikkuinen taas tulossa!

..tai sitten kaksi :D Nämä ovat tyttökaksoset, Shianna ja Penney nimeltään.

Conroy oli todella iloinen kaikista kolmesta terveestä lapsestaan ja yritti olla kaikkien kanssa mahdollisimman tasapuolisesti.

Myös Bernard oli iloinen pikkusiskoistaan ja jakoi kernaasti oman huoneensa heidän kanssaan =)

Eipä Shiannan ja Penneynkään vauva-aika pitkään kestänyt, vaan parin päivän päästä oli jo heidän yhteissynttärinsä!

Shianna...

...ja Penney :)

Bernard oli todella kiintynyt siskoihinsa ja leikkikin heidän kanssaan joka päivä monta tuntia.

Ja isä opetti heti tyttärilleen lastenlorua :D

Sitten Bernard sai jättää leikki-iän taakseen ja siirtyä huimaavaan teini-ikään!

Tällainen aika Conroyta muistuttava tapaus oli tämä poju.

Myös kaksoset saivat jättää taaperoikänsä ja kasvaa koululaisiksi!

Penney..

..ja Shianna!

Ja tämä sympaattinen kuva voikin lopettaa kerronnan tästä perheestä :D 

------------------------

WYATT CANDIES

Yliopistolta päästyään Wyatt ja Tuuli muuttivat omaan, uuteen taloon,..

...joka näytti tältä.

Tässä poseeraa Wyatt uudessa olohuoneessaan.. :D

Ja nämä kaksi olivat vieläkin aivan ihastuneita toisiinsa!

Onnellinen pari, jolle tulee kohta vauva :)

Ja onnellinen pari, joka meni naimisiin :)

"Kohta se syntyy, ihan kohta!" Wyatt ihasteli vaimonsa suurta mahaa.

Niinhän se oli, ihan pian alkoi Tuulin tuskainen synnytys.

On varmaan ihastuttavaa katsoa peilistä, kun synnyttää..

Pikkuinen tyttö pujahti maailmaan  =) Hän sai nimekseen Edith.

"Isin pikku Eeditti!" Wyatt hihkui. Hän oli niiiin onnellinen pienestä tytöstään.

Pian koitti Edithin viimeiset pyörähdykset vauvana..

..ja hän kasvoi tällaiseksi pikkupirpanaksi!

Wyatt rakasti tytärtään toden teolla. Hän ei kaivannut muita lapsia perheeseen, koska oli saanut tämän terveen ja ihanan lapsen.

Suloiset :)

Pian Edithkin sai kasvaa koululaiseksi!

Ja tässäpä tämä tyttö =)

"Hei hei, tässä oli meidän perheen elämä!"

------------------------

ETHELDA CANDIES

Ethelda seisoi sinisen, suurehkon talon pihalla. Hän mietti, mitä hän tulevaisuudeltaan tahtoi.

Noh, pakko kai minun on ottaa askel kohti uutta elämää, Ethelda mietti ja käveli sisään.

Haluan ainakin tietää, kuka minun oikea äitini on, Ethelda ajatteli laittaessaan itselleen ruokaa.

Jonkinlainen seurakin olisi ihan mukavaa, en nimittäin halua elää koko elämääni yksin, hän ajatteli.

"Taidankin mennä soittamaan sille Amandalle", Ethelda mietiskeli ääneen syödessään.

Syötyään hän meni puhelimen luokse..

..mutta laski sen samantien alas. Hän ei pystynyt siihen. Vielä.

Yhtäkkiä pihalle ilmestyi nuori mies, joka oli aikeissa ottaa Etheldan sanomalehden maasta.

Ethelda näki ikkunasta, että mies luki hänen lehteään pihalla ja meinasi mennä sanomaan tälle että hankkisi omat lehtensä.

Hän kuitenkin jähmettyi niille sijoilleen, sillä Etheldan mielestä mies oli todella komea. 

"Tu-tuota.. Heii.. Miksi luet lehteäni?" Ethelda änkytti.
"No aioin juuri tuoda sen sinulle!" mies hymähti.

"Hah, leikitkö jotain postinkantajaan vai?" Ethelda naurahti.
"Nojaa-a.. Ajattelin vain tehdä hyvän eleen. Nimeni on muuten William Castell", mies esittäytyi.
"Hm.. Okei.. Tutoa.. Tuota.. Heh, menee sanat sekaisin... Minä olen Ethelda. Ethelda Candies", Ethelda selitti hermostuneena ja William naurahti.

"Oot sä kyllä hauska heppu", William nauroi.

"Mut onks kukaan ikinä sanonu, et sul on tosi kauniit silmät?" William leperteli.
"E-eei oikeastaan..", Ethelda sanoi onnesta soikeana.

"Mut-mutta sullakin on ihan täydelliset hiukset.. Ja silmätkin on upeat", Ethelda kehuskeli.

Ja sitten yhtäkkiä William antoi Etheldalle suukon. Etheldan sydän oli aivan sulanut Williamille.

"Mennäänkö sisätiloihin", William kuiskasi Etheldan korvaan ja tämä nyökkäsi.

Ja niin William kantoi Etheldan sisälle, ja kappas vaan, makuuhuoneeseen..

"Hei, paparazzi!"

Ei kai näihin sen enempää selittelyjä tarvita..

Seuraavana aamuna Ethelda ei käsittänyt yhtään mitään.

Mitä sitä tuli tehtyä, voi ei, hän ajatteli. Ja William oli häipynyt jonnekin.

Keittiöön mentyään Ethelda näki pöydällä ison pehmolelun ja pienen lappusen, jossa luki:

Anteeksi, jouduin lähtemään aikaisin. Tässä numeroni, soita jos haluat vielä tavata: 02395110

♥:llä William.

"Pyh, en kyllä kaipaa nyt Williamin seuraa ollenkaan", Ethelda sanoi, otti niskastaan kiinni ja soitti Amandalle.

Parin tunnin päästä vanhentunut Amanda saapuikin Etheldan luokse.

"Kiitos että kutsuit minut, Ethelda. Minulla on sinulle kerrottavaa ja anteeksipyydettävää", Amanda sanoi.

"Aivan.. Siksi minä sinut kutsuinkin, että selvitetään asiat. Mutta täällä alkaa tulla pimeää, mennäänkö sisälle?" Ethelda kysäisi ja he menivät keittiöön.

"Kun... Olen miettinyt tätä niin pitkään, että tahtoisin että antaisit nyt rehellisen vastauksen. Oletko äitini?" Ethelda pamautti ja kyynel valui Amandan poskea pitkin.
"Olen. Olen pahoillani, Ethelda, etten ole kertonut sinulle. Viimeksikin kun nähtiin, olin niin törkeä sinulle", Amanda nyyhkäisi.

"En vaan halunnut kertoa.. myöntää, etten voinut pitää teitä. Se on niin pitkä tarina", Amanda sanoi.
"Haluaisin, että kerrot sen minulle", Ethelda sanoi.

"Hyvä on. Yritähän pysyä kärryillä. Noh, mummisi Vilja on myös minun äitini. Me olimme onnellinen perhe, minä ja vanhempani, eli Vilja ja eräs Charlie. Mutta sitten Vilja tapasi ukkisi, Davien ja jätti minut ja isäni kahdestaan. Sitten Davie ja Vilja perustivat perheen ja kuulin vuosien päästä että heillä on tytär, perijätär nimeltä Daisy. Siihen mennessä olin saanut Fitzroyn, veljesi, joka oli 2-vuotias. Hänen isänsä häipyi jonnekin ja vähän ajan päästä Fitzroylla todettiin leukemia. En voinut pitää häntä taloudellisen tilanteen vuoksi, enkä jaksanut itse hoitaa leukemiaa sairastavaa lasta. Vein pojan lastenkotiin. Parin vuoden päästä synnyit sinä, ja sinunkin isäsi lähti jonnekin, en edes tiedä kuka hän oli niistä lukuisista miehistä joita tunsin, joten vein sinutkin lastenkotiin. Jouduitte sairaalaan, kun veljesi tila paheni. Lähetin sinne sähköpostia Daisyn nimellä, että hän olisi muka äitinne ja tahtoisi teidät takaisin. Halusin teidät Daisyn hoitoon, koska tiesin että hän olisi teille hyvä äiti", Amanda nyyhki.

"Voi, äiti", Ethelda nyyhkäisi. "Kiitos, kun kerroit kaiken"
"Noh, ole hyvä... Olen elänyt niin monta vuotta tuskissa, olisin niin halunnut pitää teidät", Amanda sanoi. "Mutta minun täytyy varmaan nyt lähteä. Olen nimittäin jo kovin vanha, ja selkääni särkee. Pakko päästä nukkumaan"

Ethelda ei voinut olla halaamatta äitiään vielä ulko-ovella.

"Tiedätkö, tyttöseni, minulla ei ole enää paljoa aikaa. Kuolen kohta vanhuuteen. Kiitos että sain tuntea sinut tyttönäni vielä, ja kiitos ettet nostanut tästä suurta mekkalaa", Amanda sanoi hiljaa.
"En tietenkään, äiti. Siitä olisin nostanut, jos et olisi kertonu kuinka asiat oikeasti ovat", Ethelda sanoi.

"Kaikkea hyvää elämääsi, Ethelda", Amanda sanoi jalähti kävelemään takaisin kotiinsa.
"Kuin myös sinun", Ethelda huusi äitinsä perään. Tämä oli varmaan viimeinen kerta, kun hän näki oikean äitinsä.

Lavuaaria pestessään Ethelda huomasi jotain erittäin omituista.

"Mitä helkuttia... Olen raskaana??" hän huudahti ääneen ja kutsui heti Williamin paikalle.

"Kukkuuu, missäs olet!" William huudahti astuessaan ovesta sisään Etheldan kämppään.

"Tuota, tässähän minä.. minun täytyy kertoa sinulle jotain", Ethelda sanoi häpeillen.
"Noo, mitä? Oletko voittanut lotossa, ostanut uuden auton, käynyt kampaajalla vai mitä?" William naureskeli.
"Ei, ei mitään sellaista. Vaan.. se meidän yhteinen yö tuotti tulosta. Olen raskaana", Ethelda huokaisi.

"...RasMitä? Mitä sanoit? RASKAANA?" William hämmästeli ja Ethelda nyökkäili.

"Mitä ihmettä? Luuletko että mä voin olla joku hemmetin isä jollekki lapselle ku ite oon vasta 25 vuotta? Mä en hyväksy tätä! En hyväksy!" William huusi.
"No olisit miettiny sitä vähä aiemmin!" Ethelda huudahti.
"Aivan sama, aivansama, aivan sama! Ei kiinnosta mitä mun ois pitäny miettiä! Se tässä on pointti, että sä odotat jotain pentua! Se on sun valinta, valitse joko se pentu tai mä!" William huusi.

"Jaa", Ethelda tokaisi ja lähti kävelemään vessaan.
"Ja sano sit ku oot valintas tehny!" Will huudahti Etheldan perään.

"Noniin, mä päätin", Ethelda totesi rauhallisesti tullessaan takaisin Willin luokse.
Jee, jee, tottakai se valitsee mut! William ajatteli.

"HÄIVY MUN TALOSTA!" Ethelda kiljaisi ja hämmästyi itsekin kovaa ääntään.
"Mitä? Mitämitämitä? Siis et kai sä valitte jotain keskenkasvusta pentua mun sijaan?" William kiljui.
"Todellakin!" Ethelda karjaisi.

"Mut eikö, eikö me voitas vielä yrittää? Sä ja mä? Etkö millään vois tehä aborttia?" William yritti.
"En voi, eikö se tullut jo selväksi? Ala häipyä!" Ethelda painotti.

William oli murtumispisteessä. Hän oli mennyt aina kaiken edelle, oli kyse sitten mistä tahansa.

"Mitä sinä siinä vielä märiset, ala soittaa se taksi ja lähteä!" Ethelda huudahti.

Ja niin voimme sanoa heipat Williamille, joka lähtee etsimään rakkautta jostain muualta.

Willin lähdön jälkeen Ethelda päätti viskata häneltä saadun pehmolelun ja muut tavarat sujuvasti roskakoriin ja purkaa kiukkuaan vesilätäkköön.

Kaikki oli valmista vauvaa varten. Ethelda piti kiinni siitä ajatuksesta, että hän voisi kasvattaa lapsen ihan hyvin itsekin.

Ja pian synnytys käynnistyi..

...ja syntyi poika, joka peri kaiken mahdollisen isältään. Hän sai nimekseen Lucas.

Ethelda rakasti pientä poikaansa, vaikka tämä muistuttikin paljon isäänsä.

Sitten juhlittiinkin jo pikku-Lucaksen synttäreitä!

Ja hänestä kasvoi.. hmm, ainakin persoonallinen pikkupoika :D

Lucaksen taaperoaika kului nopeasti ohi, varsinkin kun poika oli niin kiltti.

Hyvin, hyvin persoonallinen poika Lucas oli, sillä hän ei suostunut edes pukemaan päällensä muuta kuin Etheldan vanhoja, pinkkejä vaatteita.

Ethelda puolestaan oli jo pitkään tapaillut eräässä yksinhuoltajille suunnatussa kerhossa tapaamaansa miestä. Hän aikoi pyytää häntä asumaan luokseen, kunhan Lucas olisi teini. Miehen nimi muuten on Charlie Squiton ja hänellä on pari vuotta Lucaksesta vanhempi poika.

Ja sitten olikin Lucaksen aika kasvaa teini-ikään!

Ja pinkki linja jatkuu! Lucas huomasi olevansa enemmän kiintynyt miespuolisiin henkilöihin, kuin naispuolisiin, mutta ei kehdannut kertoa sitä kellekään.

Pian Charlie muutti poikansa Andrewin kanssa taloon. Andrew oli vielä koulussa, mutta tulisi kohta.

"Ei kai sinua haittaa, jos Andrewkin majoitetaan tähän sun huoneeseen? Hiisataan tänne teille kerrossänky", Charlie kysyi Lucakselta.
"Ei tietenkään haittaa! Onpahan mullakin seuraa sitten", Lucas naurahti.

Pian Andrew saapui koulusta.

"Hei, Lucas, tuuppa tekemään tuttavuutta velipuolees!" Ethelda huudahti koulubussin vierestä.

Kun Lucas huomasi Andrewin, tämän sydän alkoi tykyttää. Pukeutuu pinkkiin. Jes. Vaaleet hiukset. Jes. Komea. Jes. Söpö. Jes, Lucas ajatteli.

"Noniin, tota. Mä oon Lucas, terve! Ja tervetuloo meidän taloon", Lucas tutustui.
"Heipä hei, mun nimi on Andrew. Mukava tutustua", Andrew sanoi. Söpö ääni. Jes, Lucas ajatteli.

Molemmat pojat tunsivat toisiinsa vetoa, mutta kumpikaan ei kehdannut myöntää sitä.

Lucas harjoitteli monesti peilin edessä Andrewin hurmaamista.

Noniin. Nyt mä teen sen, Lucas ajatteli ja asteli päättäväisenä Andrewin luokse.

"Sulla.. sulla on tosi ihanat silmät, Andrew", Lucas ihasteli.

"Kiitti. Sä oot hei tosi komee", Andrew sanoi ja kun Lucas tuhahti, Andrew sanoi: "No oot. Ihan oikeesti"

Sitten Andrew halasi Lucasta lujasti. Voi kuinka kauan molemmat olivat tätä hetkeä odottaneet!

"Lucas. Mä... mä tykkään susta tosi paljon", Andrew huokaisi..

..ja silloin Lucas tiesi oikean hetken tulleen ja suuteli ensisuudelmansa Andrewin kanssa.

Ja nämä kaksi menivät kihloihin :D

------------------------

Tähän asti olen näillä perheillä pelannut 8) Herrajestas, tein tätä 5 tuntia! :O Äkkiä se aika menee... Saattaa olla joissain vaiheissa aika tönkkö, mutta toivottavasti tämä valotti näiden perintölinjan ulkopuolella olevien simien elämää edes vähän :) Kommenttiaaa, kiitos! =))